CESYleinen

CES 2017-messut järjestetään tällä viikolla – näin seuraat tuotelanseerauksia (aikataulut ja livelähetykset)

Tällä viikolla järjestetään maailman suurimmat kuluttajateknologian messut, eli Consumer Electronics Show -messut tai yksinkertaisemmin vain CES 2017 -messut. Messut järjestetään Las Vegasin Nevadassa Yhdysvalloissa 5-8. tammikuuta 2017. Messuja ennen monet laitevalmistajat ottavat kuitenkin varaslähtöjä uusien tuotelanseerauksien suhteen, sillä muun muassa LG, Huawei ja ASUS tulevat esittelemään uutuutensa jo ennen CES-messujen virallisia avajaisia.

Ensimmäiset julkistukset tehdään jo 3. päivä tammikuuta, mutta koska Suomen ja Las Vegasin välillä on kymmenen tunnin aikaero, niin ensimmäisen julkaisutilaisuus alkaa vasta Suomen ajassa 4. päivä tammikuuta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tilaisuudet 4. päivä tammikuuta 

CES 2017 -messut alkavat rytinällä heti kahdella päällekkäisellä julkaisutilaisuudella, jotka alkavat Suomen aikaa 4. tammikuuta kello 00.00. CES-messuilla lavalle nousevat kiinalaisen Huawein omistama Honor sekä piirivalmistaja Qualcomm. Qualcomm tulee esittelemään omassa tilaisuudessaan tämän vuoden lippulaivapuhelimiin tarkoitetun Snapdragon 835 -järjestelmäpiirin.

Huawein Honorin tilaisuuden antimista ei toistaiseksi tiedetä paljoakaan, mutta todennäköisesti Honor tulee julkaisemaan jo Kiinassa lanseeratun Honor 6X -puhelimen maailmanlaajuisesti. Honor kuitenkin lupaa ”eeppistä älypuhelinta” kaksoiskameralla, jonka takia voidaan odottaa myös Honor Magicin maailmanlaajuista lanseerausta.

Myös LG tulee esittelemään uutuuksiaan 4. tammikuuta, mutta tällä kertaa tilaisuudessa ei tulla näkemään uusia älypuhelimia, koska yhtiö paljasti uudet puhelimensa jo viime vuoden puolella. LG tulee kuitenkin esittelemään uusia televisioitaan. LG esittelee myös uusia IoT-laitteitaan ja robotteja. Tilaisuus alkaa Suomen aikaa kello 19.00 ja sitä voi seurata LG:n sivuilta.

Illalla kello 21.00 Suomen aikaa kiinalainen TCL järjestää oman lehdistötilaisuutensa, joka on herättänyt viime aikoina paljon mielenkiintoa. TCL solmi kanadalaisen BlackBerryn kanssa viime vuoden lopussa, että TCL tulee valmistamaan tulevat puhelimet, jotka julkaistaan BlackBerryn tuotemerkin alaisuudessa. TCL:n tilaisuuden antimiin odotetaan kuuluvan huhuttua BlackBerry DTEK70 -puhelinta, joka yhdistää kosketusnäytön ja QWERTY-näppäimistön. Puhelimesta pitäisi löytyä myös uusi Android 7.0 -käyttöjärjestelmä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vielä yksi mielenkiintoinen valmistaja julkaisee uusia tuotteitaan 4. tammikuuta, sillä kello 21.30 Suomen aikaa ASUS pitää oman tiedotustilaisuutensa. ASUS tulee julkaisemaan ainakin kaksi uutta älypuhelinta, jotka ovat huhutusti Zenfone Zoom 3 ja Zenfone AR, jonka pitäisi hyödyntää Googlen Tango -teknologiaa.

Tilaisuudet 5. päivä tammikuuta 

CES-messuja edeltävänä päivänä esitellään vielä liuta uutuuksia. Muun muassa Samsung tulee pitämään oman lehdistötilaisuutensa, Suomen aikaa 5. tammikuuta kello 00.00. Samsungin odotettiin alun perin esittelevän uuden sukupolven Galaxy A -puhelimet, mutta yhtiö tiedotti puhelimistaan jo aikaisemmin. Todennäköisesti Samsung tulee keskittymään tilaisuudessaan Windows 10 -pohjaisiin tabletteihinsa sekä yhtiön muihin tuotekategorioihin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Myös ZTE tulee esittelemään uutuuksiaan CES -messuilla. ZTE:n odotetaan esittelevän uusimpia innovaatioitaan sekä älypuhelimia. Tilaisuus järjestetään yöllä 5. tammikuuta kello 01.00 Suomen aikaa. CES-messuilla läsnä on myös piirivalmistaja Intel, mutta yhtiön tilaisuuden antimista ei toistaiseksi ole juurikaan tietoa. Lisätietoja kello 02.00 alkavasta tilaisuudesta saa Intelin omilta sivuilta. 

Uudet tuotelanseeraukset jatkuvat vielä Suomen aikaa 03.00, jolloin Sony ottaa median kiinnostuksen itselleen. Sonyn odotetaan esittelevän tilaisuudessaan uusi älypuhelimia Xperia-mallistoon. Tilaisuutta voi seurata Sonyn sivuilta löytyvän livelähetyksen avustuksella.

Myös kiinalainen valmistaja Xiaomi on ensimmäistä kertaa läsnä CES-messuilla. Yhtiö tulee pitämään oman tilaisuutensa 5. tammikuuta kello 21.00, jolloin tulemme kuulemaan lisää muun muassa yhtiön Yi -tuoteperheen uutuuksista, joihin pitäisi lukeutua muun muassa uusi action kamera sekä kuvauskopteri. Joissakin huhuissa Xiaomilta on odotettu jopa uusia älypuhelimia (Xiaomi Mi MIX:n globaaliversio), mutta todennäköisesti puhelimia ei tulla näkemään CES-messuilla. Katso tilaisuutta Xiaomin sivuilta.

Huawei tulee vielä 5. tammikuuta kello 23.00 Suomen aikaa pitämään toisen lehdistötilaisuuden, jossa Huawein toimitusjohtaja on puhumassa. Valitettavasti tilaisuuden antimista ei tiedetä vielä mitään, mutta Huawei tuskin tulee esittelemään uusia älypuhelimia, koska vain päivää aikaisemmin järjestetään Honorin tilaisuus, jonka antimiin kuuluu älypuhelimia.

CES 2017 -messut tulevat olemaa täynnä myös muita julkaisutilaisuuksia ja tässä listauksessa on ehkä messujen mielenkiintoisimmat aiheet. Tulemme SuomiMobiilissa uutisoimaan CES-messujen uutuuksista.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:CES