JollaSailfish OSYleinen

Huhu: Uusi Sailfish OS -käyttöjärjestelmään perustuva älypuhelin julkaistaan ensi viikolla – mikä on INOI?

Jolla C

Venäjältä kantautuvien tietojen mukaan ensi viikolla tultaisiin julkaisemaan Sailfish OS -käyttöjärjestelmään perustuva älypuhelin. Sivusto nimeltä 4PDA.ru kertoo saaneensa tiedon omalta tietolähteeltään.

Lähteen mukaan Venäjällä esitellään älypuhelin tuntemattoman INOI-tuotemerkin alla, mutta toistaiseksi puhelimen ulkonäkö ja tekniset tiedot ovat vielä salaisuus. Laitteesta tiedetään kuitenkin sen verran, että siinä pitäisi olla suomalaisen Jollan kehittämä Sailfish OS, joka on virallisesti hyväksytty ainoana mobiilikäyttöjärjestelmänä käytettäväksi Venäjän valtion ja valtio-omisteisten yritysten tulevissa mobiililaitehankinnoissa. Aikaisemmin muun muassa Venäjän posti kertoi ostavansa 195 miljoonalla ruplalla Sailfish OS -puhelimia.

Huhuissa pyörivä INOI ei varmasti sano kenellekään mitään, sillä siitä on tietoa tarjolla vain 4PDA.ru -sivuston julkaiseman artikkelin verran. On kuitenkin mahdollista, että tulemme kuulemaan myöskin tästä ensi viikon maanantaina 27. helmikuuta, kun Jolla tulee järjestämään oman lehdistötilaisuutensa MWC -messujen yhteydessä Barcelonassa.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Jolla