NokiaYleinen

Nokia sai Withings-kaupan päätökseen – esittelee tuotteitaan ensi viikolla

activite-steel_blackNokia kertoo tiedotteessaan saaneensa Withings-kaupan päätökseen. Alun perin Nokia ilmoitti kaupasta 26.4.2016, jolloin kaupan odotettiin astuvan voimaan myöhemmin tänä vuonna, mutta kauppa saatiin päätökseen jo arvioitua aikaisemmin. Nokia Technologies ilmoitti myös perustaneensa uuden Digital Health -yksikön, jonka johtoon nousee Withingsin entinen toimitusjohtaja Cédric Hutchings.

Withingsin oston myötä Nokialle siirtyy yhtiön kaikki noin 200 työntekijää. Withings on tunnettu erityisesti digitaaliseen terveydenhoitoon liittyvistä tuotteista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

”Tämä on uuden jännittävän vaiheen alku Nokia Technologiesin historiassa laajentaessamme tuotevalikoimaamme älykkääseen digitaaliseen terveysteknologiaan”, sanoi Nokia Technologies -liiketoimintaryhmän johtaja Ramzi Haidamus. ”Nokian tavaramerkki symboloi innovointia, yhteyksiä ja kuluttajalähtöistä teknologiaa ja Withings-kauppa saattaa meidät ideaaliseen asemaan hyödyntämään terveydenhoidon alueen valtavia mahdollisuuksia. Olemme innoissamme toivottaessamme Withings-tiimin tervetulleeksi Nokia-perheeseen”.

Nokia Technologies järjestää 9.6. San Franciscossa kutsuvieraille tilaisuuden, jossa se jakaa digitaalisen terveyden visionsa ja esittelee tuotteitaan. Tilaisuus järjestetään Nokia Technologiesin San Franciscon toimiston avajaisten yhteydessä.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Nokia