NokiaYleinen

Olisiko tämä ollut Nokian pelastus? – videolla Meltemi-käyttöjärjestelmään perustuva Nokia Clipr

Screen-Shot-2015-06-08-at-21.26.42-600x391Nokian tiedetään kehitelleen ennen vuotta 2011 monenlaisia uusia tuotteita, joista tunnetuin oli varmasti Meltemi-käyttöjärjestelmä, josta piti tehdä todellinen haastaja Googlen Androidille. Nokia ei koskaan virallisesti kerennyt vahvistamaan mitään huhuja Meltemi -käyttöjärjestelmästä. Uutta käyttöjärjestelmää oli kehitetty jo pitkään ja sillä toimiva puhelinkin oli lähes valmis, mutta kaikki muuttui Stephen Elopin noustessa Nokian toimitusjohtajaksi. Elop sai Nokian käyttämään vain ja ainoastaan Microsoftin Windows Phone -käyttöjärjestelmää, joten luonnollisesti kaikki Nokialla kehitteillä olleet hankkeet hyllytettiin tai lopetettiin, jotka ei vastanneet yhtiön uutta suuntausta. Meltemi oli yksi näistä.

Nyt YouTube -videopalveluun on ladattu video, jossa esitellään ensimmäistä kertaa Meltemi -käyttöjärjestelmää Nokian prototyyppipuhelimella, joka kantaa SuomiMobiilille vihjeen antaneen mukaan nimeä Nokia Clipr.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Videolla Meltemi OS on vasta 0.0.01 -versiossa ja videolla näkyykin, että käyttöliittymä ei toimi sujuvasti. Olisiko Meltemi ollut Nokian pelastus? Asiaa on helppo spekuloida näin jälkeenpäin. Meltemi näyttää videolla selkeältä sekä yksinkertaiselta.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

1 Kommentti

  1. Meltemin ja meegon kehitystä jatketaan yhä. Nokia siirsi tiimin sivuun kaupasta ja projektia jatkettiin pimennossa. Saa nähdä nähdäänkö Meegoa tai meltemiä vielä.

Kommentoi

Lisää aiheesta:Nokia