JollaSailfish OSYleinen

Rahat loppuivat; Jolla hakeutuu yrityssaneeraukseen

mwc15Jolla044 Suomalainen Jolla on ilmoittanut tänään hakeutuvansa yrityssaneeraukseen. Jolla perustettiin neljä vuotta sitten, jonka aikana yhtiö on kokenut ylä- ja alamäkiä. Viimeisin alamäki vaikuttaa suoraan yhtiön rakenteeseen, sillä yhtiö joutuu vähentämään jopa puolet työntekijöistään.

Jolla kertoo tiedotteessaan, että yhtiö marraskuussa päättymässä oleva rahoituskierros on viivästynyt, jonka takia yhtiö joutuu tekemään suuria muutoksia sopeutuakseen tilanteeseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Jolla on julkaissut neljän vuoden aikana oman Sailfish OS -käyttöjärjestelmän, jonka piti muuttaa mobiilimaailmaa, mutta nyt näyttää siltä, että tämä yhtiön ydinvisio ei ole toteutunut toivotulla tavalla. Jolla on myös julkaissut markkinoille kaksi omaa mobiililaitetta, joista kumpaakin voidaan pitää suurina epäonnistumisina. Yhtiö toi ensimmäisen älypuhelimen markkinoille loppuvuonna 2013. Puhelimen myynti näytti hyvältä loppuvuoden ajan, jota osoittaa myös, että puhelin hyppäsi suomessa DNA:n myydyimpien puhelimien listalle nopeasti. Puhelin saapui myös myöhemmin muualle Eurooppaan sekä muutamille tarkkaan valituille markkina-alueille, mutta puhelin ei saanut ikinä toivottua tuulta purjeittensa alle, koska silloin puhelimen käyttämä Sailfish OS -käyttöjärjestelmä oli vielä pahasti kesken.

Jolla julkaisi viime vuoden lopussa maailman ensimmäisen Sailfish OS -käyttöjärjestelmää käyttävän tablet-laitteen, jonka toimitukset ovat viivästyneet aina tähän päivään saakka.

”Start-up-yhtiölle tyypillisesti olemme neljän vuoden aikana läpikäyneet useita kuolemanlaaksoja ja taistelleet niistä läpi ja nyt edessä on seuraava suuri haaste”, sanoo Antti Saarnio, Jollan hallituksen puheenjohtaja. Tuotteen osalta olemme loistavassa tilanteessa, nyt kun Sailfish OS on vihdoin kaupallisesti valmis. Valitettavasti käyttöjärjestelmän kehittäminen tähän pisteeseen on vaatinut jo paljon aikaa ja rahaa. Tästä kuolemanlaaksosta selviytyäkseen Jollan on siirryttävä tuotekehitysvaiheesta kannattavaan kasvuun ja samalla uudessa tilanteessa sopeutettava kulutasojaan merkittävästi. Keskeisimpinä toimena kannattavaan kasvuun on käyttöjärjestelmän räätälöinti asiakkaiden tarpeisiin. Meillä on useita isoja ja pienempiä potentiaalisia asiakkaita, jotka ovat tästä kiinnostuneita.”

Jolla kertoo jättäneensä tänään hakemuksen yrityssaneerausohjelmaan Helsingin Käräjäoikeudelle. Yhtiö pyrkii tällä toimella varmistamaan toiminnan jatkuvuuden ja saamaan lisäaikaa yhtiön rahoittamiselle ja kannattavuuden kehittämiselle.

”Suomessa on erittäin hyvä yrityssaneerauslainsäädäntö, joka mahdollistaa yritystoiminnan jatkamisen saneerauksen kautta, jolloin yhtiö saa maksuaikaa velkojensa hoitoon. Uskon, että saneerausohjelman kautta Jollan toiminta voidaan saattaa kannattavalle tasolle. Sailfish OS -käyttöjärjestelmä on arvokas ja sen säilymisen puolesta kannattaa taistella”, Saarnio jatkaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Henkilöstön väliaikaiset lomautukset alkavat vaiheittain joulukuussa, tärkeimpiä toimintoja lukuun ottamatta.

Lähde: Jollan lehdistötiedote

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Jolla