Yleinen

Withings liittyy Nokian tämän viikon jännittävään tilaisuuteen – uusien puhelimien ohella myös älykello?

Withings Steel HR

Nokian viime vuonna ostama älykkäisiin terveystuotteisiin erikoistunut Withings on tänään ilmoittanut osallistuvansa tämän viikon sunnuntaina järjestettävään Nokian jännittävään tilaisuuteen, jossa odotetaan muun muassa uusia HMD Globalin kehittämiä Nokia-puhelimia.

Withings ilmoittaa asiasta omalla Twitter-tilillänsä, mutta ei kuitenkaan paljasta tilaisuuden antimista omalta osaltaan mitään. Tviitissä kuitenkin todetaan, että Nokian tilaisuutta ei kannata jättää välistä. Withings toimii Nokia Technologies -liiketoiminnan alaisuudessa, ja tuotevalikoimaan kuulu muun muassa älykelloja. Nokialta voidaan siis odottaa yksinomaisia lisälaitteita uusille Android-käyttöjärjestelmään perustuville Nokia-puhelimille. Ei olisi siis mahdotonta, että Nokia esittelisi esimerkiksi uuden älykellon, joka perustuisi Android Wear 2.0 -käyttöjärjestelmään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Suomalainen HMD Global Oy on aikeissa julkaista samaisessa tilaisuudessa ainakin kaksi uutta älypuhelinta, joiden on huhuttu olevan Nokia 3 ja Nokia 5. Myös jo Kiinassa julkaistun Nokia 6:n odotetaan rantautuvan Euroopan markkinoille. Pienenä yllätyksenä Evan Blass kertoi, että HMD Global tulee esittelemään modernin version legendaarisesta Nokia 3310 -puhelimesta.

Uusia Nokia-tuotteita on luvassa siis tämän viikon sunnuntaina 26. helmikuuta kello 16.30 Barcelonassa, eli kello 17.30 Suomen aikaa.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Yleinen