AppleYleinen

Älypuhelinmarkkina kasvoi 4 % loppuvuonna 2025 – Apple ykkösenä

Omdian tuoreen markkinatutkimuksen mukaan maailmanlaajuinen älypuhelinmarkkina kasvoi vuoden 2025 viimeisellä neljänneksellä neljä prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Kasvun taustalla olivat kausiluonteinen loppuvuoden kysyntä sekä valmistajien aiempaa kurinalaisempi varastonhallinta, vaikka nousevat komponenttikustannukset alkoivat jo painaa osaa valmistajista.

Kasvu keskittyi vahvasti markkinoiden kärkivalmistajille keskeisillä alueilla. Apple nousi selkeäksi markkinajohtajaksi 25 prosentin osuudella, tehden kaikkien aikojen parhaan neljänneksensä iPhone 17 -sarjan vetämänä. Samalla Apple kruunattiin maailman suurimmaksi älypuhelinvalmistajaksi jo kolmantena peräkkäisenä vuotena, niukasti Samsungin edellä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Samsung sijoittui neljänneksellä toiseksi 18 prosentin markkinaosuudella. Yhtiön vahvuus löytyi erityisesti alle 300 dollarin hintaluokasta, jossa Galaxy A17 -mallit sekä 4G- että 5G-versioina keräsivät runsaasti kysyntää. Xiaomi piti kiinni kolmannesta sijasta sekä neljänneksellä että koko vuonna 2025, vaikka sen markkinaosuus laski neljännellä neljänneksellä 11 prosenttiin haasteiden vuoksi useilla tärkeillä markkinoilla.

Vivo nappasi neljänneksellä kahdeksan prosentin osuuden, pitkälti Intian vahvan asemansa ansiosta. Oppo puolestaan palasi maailman viiden suurimman valmistajan joukkoon, kun se kääntyi jälleen kasvuun loppuvuonna. Kehitystä siivitti valmistautuminen Realmen yhdistämiseen Oppon liiketoimintaan tammikuusta 2026 alkaen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Koko vuoden 2025 aikana älypuhelintoimitukset kasvoivat maailmanlaajuisesti kaksi prosenttia ja ylsivät noin 1,25 miljardiin laitteeseen. Vuosi oli kuitenkin epätasainen, heikomman alkuvuoden jälkeen toinen vuosipuolisko oli selvästi vahvempi kehittyvien markkinoiden vetämänä sekä lippulaivamallien hyvän vastaanoton ansiosta. Samalla muistipiirien hinnannousu ja saatavuusongelmat alkoivat jo loppuvuonna rajoittaa toimitusmääriä.

Omdian pääanalyytikon Sanyam Chaurasian mukaan Apple teki historiansa suurimmat neljännen neljänneksen toimitukset iPhone 17 -sarjan vahvan kysynnän ansiosta. Erityisesti perusmalli ylitti odotukset, kun tallennustilaa kasvatettiin ilman hinnankorotuksia, ja Pro-mallit saivat lisää vetoa tuotannon kiihtyessä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Muistipiirien saatavuus nousee Omdian mukaan yhdeksi vuoden 2026 keskeisistä haasteista. DRAM-muistin, niin LPDDR4- kuin LPDDR5-tyyppien, niukkuus kiristää kilpailua kapasiteetista ja kasvattaa kustannuspaineita erityisesti edullisten puhelinten valmistajille, joille muisti ja tallennustila muodostavat suuremman osan laitteen kokonaiskustannuksista.

Valmistajat joutuvat entistä tarkemmin sovittamaan mallistonsa komponenttien saatavuuteen ja hakemaan parempaa katetta palveluilla, vaihtotarjouksilla ja ekosysteemiratkaisuilla. Realmen siirtyminen Oppon siipien alle nähdäänkin jo varhaisena merkkinä markkinoiden konsolidaatiosta, kun valmistajat hakevat mittakaavaetuja pitääkseen kilpailukykynsä yllä kasvavien kustannusten aikakaudella.

Lähde: Omdia

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Apple