
Apple on esitellyt uudet AirPods Max 2 -kuulokkeet, jotka tuovat päivityksiä yhtiön over-ear-kuulokemallistoon. Uutuusmalli hyödyntää Applen H2-piiriä, jonka ansiosta kuulokkeisiin on tuotu aiempaa tehokkaampi aktiivinen melunvaimennus, parempi äänenlaatu sekä useita uusia älykkäitä ominaisuuksia.
AirPods Max 2 tulee saataville viidessä värissä, jotka ovat sininen, oranssi, violetti, keskiyö (musta) ja tähtivalkea (kulta). Kuulokkeiden ennakkotilaukset alkavat 25. maaliskuuta, ja myynti käynnistyy huhtikuun alussa useilla markkinoilla.
Apple kertoo, että H2-piiri ja uudet laskennalliseen äänenkäsittelyyn perustuvat algoritmit parantavat kuulokkeiden aktiivista melunvaimennusta merkittävästi. Yhtiön mukaan Active Noise Cancellation on jopa 1,5 kertaa tehokkaampi kuin edellisessä sukupolvessa.
Parannusten ansiosta AirPods Max 2 pystyy vaimentamaan tehokkaammin esimerkiksi lentokoneiden moottorien tai junien kaltaista taustamelua, jolloin käyttäjä voi keskittyä paremmin musiikkiin, työskentelyyn tai puheluihin.
Samalla myös Transparency-tila on saanut päivityksen. Uuden digitaalisen signaalinkäsittelyn ansiosta ympäristön äänet kuulostavat luonnollisemmilta, mikä helpottaa esimerkiksi keskustelua kuulokkeet päässä.
AirPods Max 2 sisältää uuden high dynamic range -vahvistimen, jonka tarkoituksena on tuottaa entistä puhtaampi ja yksityiskohtaisempi ääni. Apple kertoo säilyttäneensä samalla alkuperäisen AirPods Max -mallin tunnetun ääniprofiilin.
Kuulokkeet tukevat Spatial Audio -tilaääntä, jonka toiston Apple kertoo parantuneen instrumenttien tarkemman paikannuksen, tasaisemman bassotoiston sekä luonnollisempien keski- ja ylätaajuuksien ansiosta.
Uutuus tuo lisäksi tuen 24-bit / 48 kHz häviöttömälle äänelle, kun kuulokkeet liitetään mukana toimitettavalla USB-C-kaapelilla. Apple kertoo tämän olevan erityisen hyödyllinen musiikin tekijöille, jotka voivat hyödyntää kuulokkeita koko tuotantoprosessin ajan esimerkiksi Logic Pro -sovelluksen kanssa.
Samalla viive langattomassa äänessä on pienentynyt, mikä parantaa kokemusta erityisesti pelaamisessa.

AirPods Max 2 tuo over-ear-kuulokkeisiin useita ominaisuuksia, jotka ovat aiemmin nähty muun muassa Applen nappikuulokkeissa. Näihin kuuluvat esimerkiksi:
- Adaptive Audio, joka säätää automaattisesti melunvaimennuksen ja läpikuuluvuuden tasoa ympäristön mukaan
- Conversation Awareness, joka hiljentää toistettavaa ääntä, kun käyttäjä alkaa puhua jonkun kanssa
- Voice Isolation, joka suodattaa puheluissa taustamelua ja korostaa käyttäjän ääntä
- Live Translation, joka mahdollistaa keskustelujen kääntämisen eri kielten välillä Apple Intelligence -järjestelmän avulla
Kuulokkeisiin on lisätty myös kameraetäohjain, jonka avulla käyttäjä voi ottaa kuvia tai aloittaa videokuvauksen painamalla kuulokkeiden Digital Crown -säädintä iPhonen tai iPadin kameran kanssa.
AirPods Max 2 tulee ennakkotilattavaksi 25. maaliskuuta Apple Store -verkkokaupassa ja Apple Store -sovelluksessa. Myynti alkaa huhtikuun alussa. Kuulokkeiden lähtöhinta on 579 euroa.
Lähde: Apple

