Apple on virallisesti esitellyt uuden sukupolven Apple Watch Series 11:n. Uutuus jatkaa viime vuoden Series 10:n ohutta muotoilua, mutta tuo mukanaan useita kaivattuja parannuksia, kuten uuden S11-piirin, 5G-tuen, kaksinkertaisen naarmuuntumisen kestävyyden sekä täysin uuden kohonneen verenpaineen tunnistusominaisuuden.
Apple Watch Series 11 näyttää ulkoisesti hyvin samankaltaiselta kuin edeltäjänsä, mutta tarjoaa nyt entistä monipuolisemmat terveys- ja hyvinvointiominaisuudet. Kohonneen verenpaineen tunnistuksen on tarkoitus tulla saataville yli 150 maassa, myös EU:ssa viranomaishyväksyntöjen jälkeen. Ominaisuus analysoi taustalla sydämen ja verisuonten toimintaa ja voi ilmoittaa käyttäjälle merkittävistä muutoksista, jotka liittyvät verenpainetautiin.
Uusi Sleep Score -ominaisuus arvioi käyttäjän unen laatua useiden eri mittareiden perusteella. Apple kertoo hyödyntäneensä yli viiden miljoonan yön unidataa algoritmin kehittämiseen. Lisäksi Series 11 sisältää uudistetun happisaturaation mittauksen, jonka tuloksia voi tarkastella iPhonella.
Akun osalta Apple on kuunnellut käyttäjiä, sillä Series 11 tarjoaa nyt aiempaa suuremman akun, joka yltää jopa 24 tunnin käyttöaikaan. Lisäksi kello tukee pikalatausta, joten se on helpompi pitää käytössä ympäri vuorokauden myös unenseurannan yhteydessä.
Uutuus on saatavilla uusissa väreissä, joihin kuuluvat Jet Black, Silver, Rose Gold ja Space Gray. Koot ovat 42 ja 46 millimetriä, ja hinnat alkavat Suomessa 469 eurosta . GPS + Cellular -malli maksaa sata dollaria enemmän. Ennakkotilaukset käynnistyvät perjantaina, ja toimitukset alkavat 19. syyskuuta.
Alumiini-versio:
- Värit: Hopea, Tähtiharmaa, Ruusukulta, Peilimusta
- 42 mm, GPS – alk. 469 euroa
- 42 mm, GPS + Cellular – alk. 589 euroa
- 46 mm, GPS – alk. 499 euroa
- 46 mm, GPS + Cellular – alk. 619 euroa
Titaani-versio:
- Värit: Luonnonvaalea, Kulta, Liuskekivi
- 42 mm, GPS + Cellular – alk. 829 euroa
- 46 mm, GPS + Cellular – alk. 879 euroa
Lähde: Apple