Arvostelussa Oppo Find X9 Pro – erottuu edukseen loistavilla kameroilla ja vakuuttavalla akulla

Oppo Find X9 Pro
Oppo on kertonut tulleensa Suomeen jäädäkseen, ja viime vuoden lopulla myyntiin saatiin yhtiön tuoreimmat huipputason Find-puhelimet. Aikaisemmin SuomiMobiilissa testattiin jo Oppo Find X9, mutta sen rinnalla testattiin myös hieman kalliimpi ja paremmin varusteltu Oppo Find X9 Pro.
Pro vie nimensäkin mukaisesti asiat hieman kunnianhimoisempaan suuntaan. Oppo on varustellut uutuuspuhelimensa esimerkiksi suuremmalla 6,78 tuuman näytöllä sekä massiivisella 7500 milliampeeritunnin akulla. Oppo Find X9 Pro erottuu myös paremmilla kameroilla, sillä mukana on nyt muun muassa 200 megapikselin periskooppitelekamera. Puhelimessa on myös paljon tuttua, kuten Dimensity 9500 -järjestelmäpiiri.
Suomessa Oppo Find X9 Pro maksaa 16 + 512 gigatavun muistiversiossa 1299 euroa ja saatavilla on väriversiot ruskea ja valkoinen. Arvostelun kirjoitushetkellä Oppon puhelimet ovat saatavilla Powerin, Veikon Koneen ja Verkkokauppa.comin kautta.
Arvostelussa tulemme tarkastelemaan uutuuspuhelinta kattavasti rakenteen, teknisten ominaisuuksien, kameroiden sekä käyttökokemuksen kannalta. Lisäksi testijakson aikana toteutimme Oppo Find X9 Pro -puhelimelle tutut lataus- ja stressitestit. Alapuolella on vielä listaus puhelimen tärkeimmistä teknisistä tiedoista.
| Oppo Find X9 Pro (CPH2791) | |
|---|---|
| Mitat: | 161.26 x 76.46 x 8.25 mm |
| Paino: | 224 g |
| Rakenne: | Alumiinikehys sekä lasipinnat |
| Näyttö: | 6.78 tuumaa / 1.5K (2772 x 1272) / 20:9-kuvasuhde / LTPO AMOLED / 1-120 Hz / HDR10+ / ProXDR / 3600 nitiä |
| Järjestelmäpiiri: | 3 nm MediaTek Dimensity 9500 (1x 4.21 GHz Arm C1-Ultra & 3x 3.5 GHz Arm C1-Premium & 4x 2.7 GHz Arm C1-Pro) |
| Grafiikkasuoritin: | Arm G1-Ultra |
| Muisti: | 16 Gt RAM-muistia [LPDDR5X]/ 512 Gt sisäistä tallennustilaa [UFS 4.1] |
| Takakamera: | 50 MP pääkamera (Sony LYT-828 / f/1.5 / 23 mm / 1/1.28" / 1.22 µm / OIS / LAF / PDAF) + 50 MP ultralaajakulmakamera (f/2.0/ 15 mm / 1/2.76"/ 0.64 µm / PDAF / 120 asteen kuvakenttä) + 200 MP periskooppikamera (f/2.1 / 70 mm / 1/1.56" / 0.5 µm / PDAF / OIS / 3x optinen zoom) + kaksois-LED-salama |
| Etukamera: | 50 MP etukamera (f/2.0 / 21 mm / 1/2.76" / 0.64 µm) |
| Akku: | 7500 mAh (ei irrotettava) |
| Lataus: | Langallinen 80 watin SuperVOOC / Langaton 50W AirVOOC (magneettinen) / PD-pikalataus 10-55W |
| Käyttöjärjestelmä: | Android 16 + ColorOS 16 (sisältää Googlen palvelut) |
| Päivityslupaus: | 5 Android-versiopäivitystä ja 6 vuotta tietoturvapäivityksiä |
| Muuta: | Dual-SIM / 5G-tuki (SA ja NSA) / Wi-Fi 7 / Snap Key |
| Liitännät: | USB-C / USB 3.2 Gen 1 / NFC |
| Ääni: | Bluetooth 6.0 / aptX HD / stereokaiuttimet |
| Tunnistimet: | valoisuustunnistin / etäisyystunnistin / kiihtyvyystunnistin / E-kompassi / gyroskooppi / ultraäänisormenjälkilukija näytössä |
| Värit: | Silk White ja Titanium Charcoal |
| Hinta: | 1299 € (16 + 512 Gt) |
Laatutuntuma ja ulkoiset huomiot

Ulkoisesti Oppo luottaa samaan tuttuun ratkaisuun kuin Find X9 -perusmallissa. Oppo Find X9 Pro on ainoastaan kooltaan hieman suurempi ja tarjoaa eri värivaihtoehdot. Muotoilussa on paljon yhtäläisyyksiä Applen uusimpien iPhone 17 -sarjan puhelimien kanssa, jota Oppo ei edes koita piilotella.
Muotoilu on hyvin kulmikas ja jopa laatikkomainen, mikä jakaa mielipiteitä. Itse en edelleenkään ole täysin tämän trendin suurin ystävä, sillä ergonomian kannalta pehmeämmät muodot toimivat usein paremmin.
Rakenteeltaan Find X9 Pro on kuitenkin erittäin vakuuttava. Käytössä on alumiinikehys sekä lasiset etu- ja takapinnat, jotka huokuvat premium-tuntumaa. Oppo ei ole tarkentanut käytetyn suojalasin mallia, mutta kyseessä on Corningin ratkaisu. Pintamateriaalit on viimeistelty hyvin mattapintaiseksi, eikä laite kerää sormenjälkiä häiritsevän paljon.

Kooltaan Oppo Find X9 Pro on hieman perusmallia suurempi ja painavampi. Painoa on kertonut jopa 224 grammaa, mikä on paljon, mutta ei vielä häiritsevän paljon tämän kokoluokan huippupuhelimessa. Paino tuo mukanaan tietynlaista jämäkkyyttä ja laadun tunnetta. Kokoa laitteella on 161,3 x 76,5 x 8,3 millimetriä, joten Oppo Find X9 Pro asettuu hyvin tuttuun kokoluokkaan.
Rakenteellinen laatu on erinomaisella tasolla. Puhelin tuntuu erittäin tukevalta kädessä, eikä rungossa ole havaittavissa minkäänlaista natinaa tai joustamista. Tämä on juuri sitä, mitä tämän hintaluokan laitteelta odottaa.
Veden- ja pölynkestävyys on huippuluokkaa, sillä Oppo on varustanut Find X9 Pron IP68- ja IP69-luokituksilla, mikä tarkoittaa käytännössä täyttä huolettomuutta arjessa. Puhelin kestää upotuksen 1,5 metrin syvyyteen 30 minuutin ajan, mutta myös kuumaa ja korkeapaineista vettä.

Etupuolella näyttö hallitsee lähes koko pinta-alaa, ja kehykset on saatu minimoitua erittäin kapeiksi. Premium-fiilis korostuu symmetrisissä reunoissa, jotka näyttävät hyvältä ja tekevät kokonaisuudesta viimeistellyn. Etukamera on sijoitettu näytön yläosaan pieneen reikään, ja näytön alle on integroitu sormenjälkilukija. Puheluihin käytettävä kuuloke löytyy näyttölasin ja metallikehyksen välistä laitteen yläreunasta.
Takaosan muotoilu on pelkistetty, mutta samalla myös moderni. Kameramoduuli sijaitsee vasemmassa yläkulmassa ja ulkonee selvästi muusta rungosta. Sen takia laite pääsee keikkumaan pöydällä sitä käytettäessä. Kamera-alueessa on kolme kameraa, värianturi, lasertarkennus sekä Hasselbladin logo. Salamavalo on tuotu kamera-alueen oikealle puolelle. Takaosassa on myös Oppon logo.
- Puhelimen oikea reuna
- Puhelimen vasen reuna
- Puhelimen yläreuna
- Puhelimen alareuna
Oikeassa reunassa sijaitsevat perinteiset virta- ja äänenvoimakkuuspainikkeet, mutta niiden lisäksi mukana on niin sanottu Pikapainike, joka toimii kosketusherkkänä kamerapainikkeena. Vasemmalla reunalla on tuttu Snap Key -painike, jonka toimintoja voi muokata.
Yläreunaan on saatu ainoastaan infrapunalähetin. Alareunassa on USB-C-liitin, kaiutin, mikrofonit sekä SIM-korttipaikka. Puhelin tukee kahta nano-SIM-korttia, mutta toisen voi korvata eSIMillä. Muistikorttipaikkaa ei ole, mikä on tässä hintaluokassa jo täysin odotettua.
Näyttö

Oppo Find X9 Prossa on lähes sama näyttöpaneeli kuin OnePlus 15 -puhelimessa, joka ei toki ole yllättävää. Näyttö on kooltaan 6,78 tuumaa ja se perustuu LTPO AMOLED -tekniikkaan. Näytössä on 1,5K-tarkkuus, eli 2772 x 1272 pikseliä, joka takaa kiitettävät 450 pikseliä tuumaa kohden. Näytössä on myös 20:9-kuvasuhde, 10-bittiset värit sekä HDR10+ -tuki.
Verrattuna OnePlus 15 -malliin on nyt Oppo Find X9 Pron näytössä virkistystaajuus rajoitettu 120 hertsiin, eikä tarjolla ole 165 hertsiä. LTPO-tekniikan ansiosta näyttö yltää jopa 1 hertsiin, mutta jopa 120 hertsiin tilanteen mukaisesti. Kirkkauden osalta näyttö on riittävä, sillä Oppo takaa jopa 3600 nitin kirkkauden parhaimmassa skenaariossa.
OLED-tekniikan ansiosta näytön tarjoama väriskaala on erinomainen ja tummat sävyt ovat erittäin syviä. Oppo on kalibroinut näytön ainakin itseäni miellyttävällä tavalla, eikä värintoistoon tarvinnut koskea testijakson aikana. Näyttö tukee myös HDR10+ ja Dolby Vision -tekniikoita. Lisäksi mukana on ProXDR-tuki.
Oppo Find X9 Prossa on Widevine L1 -sertifikaatti, joka takaa HDR-toiston monissa suoratoistopalveluissa, kuten YouTubessa ja Netflixissä. Esimerkiksi Netflix ilmoitti puhelimella olevan mahdollista katsoa korkeintaan Full HD -tasoista videota, ja myös HDR-ominaisuudet ovat käytettävissä.
Myös Oppo on panostanut silmäystävällisiin tekniikoihin päivitetyllä 2160 hertsin PWM-himmennyksellä. Se vähentää silmiin kohdistuvaa rasitusta erityisesti heikossa valaistuksessa, mikä on hyväksi silmille erityisesti ennen nukkumaanmenoa. Lisäksi silmäystävällisessä tilassa puhelin osaa automaattisesti säätää näytön värejä keltaisemmaksi sinisen valon minimoimiseksi.
Näyttöä varten Oppo Find X9 Pro tarjoaa pitkälti samat asetukset kuin OnePlussan puhelimet. Asetuksista on mahdollista vaihtaa näytön väritilaa, eli värimaailmaa voidaan muuttaa oletusasetuksista (eloisa, luonnollinen ja vakio). Lisäksi käyttäjät voivat säätää näytön värilämpötilaa kolmesta vaihtoehdosta, jotka ovat lämmin, oletus ja kylmä.
Näytön virkistystaajuutta on mahdollista vaihtaa 60 tai 120 hertsin välillä, joten esimerkiksi 90 hertsin virkistystaajuus ei ole erikseen vaihtoehto. Automaattisessa tilassa puhelin optimoi virkistystaajuuden itse.
Näytön asetuksissa on myös kohta ”videon tehostusmoottori”, jossa on kaksi asetusta. Käyttäjä voi aktivoida asetuksia, jotka terävöittävät heikkolaatuista kuvaa tai muuttaa SDR-sisällön HDR-tasoiseksi. Käyttäjät pystyvät halutessaan myös vaihtamaan näytön tarkkuutta, ja vaihtoehdot ovat 2354 x 1080 pikseliä tai 2772 x 1272 pikseliä.
Kokonaisuutena Oppo Find X9 Pro tarjoilee vakuuttavan näyttökokemuksen, joka riittää varmasti suurimmalle osalle käyttäjistä. Näyttö on riittävän tarkka, värit toistuvat hyvin, kirkkaus riittää auringonvalossakin ja virkistystaajuus tekee kokemuksesta sulavan.
Tekniikka ja suorituskyky

Suorituskyvyn osalta Oppo Find X9 Pro on lähes identtinen Find X9 -perusmallin kanssa, sillä käytössä oleva järjestelmäpiiri on sama. Oppo luottaa MediaTekin aivan uusimpaan Dimensity 9500 -järjestelmäpiiriin Qualcommin Snapdragonin sijaan. MediaTek on viime vuosina kuronut aggressiivisesti kiinni suorituskykyeroa, ja Dimensity 9500 osoittaa, että yhtiö on nyt aidosti Android-maailman kärkikastissa.
Dimensity 9500 hyödyntää MediaTekin kolmannen sukupolven All Big Core -arkkitehtuuria. Kahdeksanytiminen kokonaisuus koostuu yhdestä 4,21 GHz:n Arm C1-Ultra -huippuytimestä, kolmesta 3,5 GHz:n Arm C1-Premium -ytimestä sekä neljästä 2,7 GHz:n Arm C1-Pro -ytimestä.
MediaTekin omien lukujen mukaan uusi piiri tuo jopa 32 prosenttia paremman yhden ytimen suorituskyvyn ja jopa 55 prosenttia paremman energiatehokkuuden verrattuna edelliseen sukupolveen. Myös moniydinsuorituskyvyn huipputeho on parantunut noin 37 prosenttia, mutta samalla virrankulutus on onnistuttu pitämään selvästi kurissa. Grafiikasta vastaa uusi Arm Mali-G1 Ultra MC12 -grafiikkapiiri. MediaTek lupaa jopa 33 prosenttia paremman grafiikkasuorituskyvyn.
Tekoälypuolella Dimensity 9500 käyttää täysin uutta MediaTek NPU 990 -yksikköä, joka on suunniteltu nimenomaan generatiivista ja agenttipohjaista tekoälyä silmällä pitäen. Valmistajan mukaan NPU tarjoaa jopa 5-kertaisen suorituskyvyn aiempiin ratkaisuihin nähden sekä jopa 56 prosenttia paremman energiatehokkuuden.
Muistin osalta Oppo Find X9 Pro hyödyntää LPDDR5X -muistia, joka tarjoaa markkinoiden nopeimpiin kuuluvan siirtonopeuden, ja tallennustila perustuu nelikaistaiseen UFS 4.1 -standardiin. Suomessa myynnissä olevassa versiossa on 16 gigatavua RAM-muistia sekä 512 gigatavua sisäistä tallennustilaa. Muistikorttipaikkaa ei ole.

Testijakson aikana Dimensity 9500 vakuutti ennen kaikkea tasaisuudellaan. Raskaassakin kuormituksessa suorituskyky pysyi vakaana ilman merkittävää vaikutusta laitteen lämpenemiseen, ja puhelin säilytti sulavuutensa niin moniajossa kuin peleissäkin.
Testijakson aikana ajoimme puhelimessa läpi tuttuja suorituskykytestejä, joista saadaan hyvä kuva piirin kyvykkyydestä. Alapuolella olevasta taulukosta voi verrata Oppo Find X9 Pron tuloksia muun muassa Snapdragon 8 Elite Gen 5 -piiriin perustuvien OnePlus 15- ja Honor Magic8 Pro -puhelimien kanssa.
| Oppo Find X9 Pro (MD9500) | OnePlus 15 (SD8EG5) | Honor Magic8 Pro (SD8EG5) | |
|---|---|---|---|
| AnTuTu: | 3 347 819 pistettä | 3 310 792 pistettä | 3 552 950 pistettä |
| Geekbench 6 (single): | 2991 pistettä | 3641 pistettä | 1839 pistettä |
| Geekbench 6 (multi): | 8866 pistettä | 10 804 pistettä | 6899 pistettä |
| PCMark: | 13 369 pistettä | 16 160 pistettä | 21 427 pistettä |
| 3DMark Wild Life Extreme: | 6935 pistettä | 7006 pistettä | 6404 pistettä |
Mitä korkeammat pisteet sitä suorituskykyisempi laite. *Testi ei ollut käytettävissä puhelimella tai sitä ei ole testattu.
Kuten taulukosta nähdään, niin Oppo Find X9 Pro pärjää suorituskyvyssä varsin hyvin Snapdragon 8 Elite Gen 5 -laitteita vastaan. Joissakin testeissä OnePlus 15 menee edelle, mutta esimerkiksi grafiikkasuorituskyvyssä erot ovat käytännössä olemattomia, ja paikoin Oppo yltää jopa kilpailijoidensa tasolle tai ohi. Honor Magic8 Pro puolestaan loistaa erityisesti PCMarkissa, mutta jää muissa testeissä selvästi jälkeen.
MediaTek on jälleen ottanut askelia eteenpäin suorituskyvyssä, ja Dimensity 9500 pystyy haastamaan Qualcommin huippupiirit entistä uskottavammin. Ainakaan omassa käytössäni merkittäviä eroja Oppo Find X9 Pron ja Snapdragon-puhelimien välillä ei käytännössä huomannut, kaikki laitteet suoriutuivat arjen käytöstä erittäin sulavasti.
Kaiken kaikkiaan Oppo Find X9 Pro osoittaa, että Dimensity 9500 on täysiverinen kilpailija Android-huippupuhelinten kärkikastiin. MediaTek ei ole enää vain vaihtoehto, vaan aidosti varteenotettava valinta myös suorituskykyä arvostavalle käyttäjälle.
Puhelin lämpeni suorituskykytestien aikana, mutta peruskäytössä ei havaittu mitään merkittävää kuumenemista. Oppo on laittanut puhelimen sisälle höyrykammioon perustuvan jäähdytysjärjestelmän, jonka avulla laitteen luvataan pysyvän viileänä korkean suorituskyvyn tilanteissa.
Oppo Find X9 Pro -puhelimella toteutettiin myös tuttu AnTuTu-pohjainen stressitesti, jossa suorituskykytesti toistetaan viisi kertaa peräkkäin. Testin tavoitteena on paljastaa, kuinka hyvin laite säilyttää suorituskykynsä pitkissä ja kuormittavissa tilanteissa, kuten pelisessioissa.
Stressitestikaavio osoittaa, että ensimmäinen ajokerta yltää 3,35 miljoonaan pisteeseen, mutta jo toisella kierroksella suorituskyky putoaa selvästi 2,45 miljoonan pisteen tasolle. Tämän jälkeen lasku jatkuu loivempana, kolmannella kierroksella tulos on 2,36 miljoonaa, neljännellä 2,20 miljoonaa ja viimeisellä kierroksella suorituskyky nousee hieman takaisin 2,39 miljoonaan pisteeseen.
Parhaan ja heikoimman tuloksen välinen ero on näin ollen noin 1 144 000 pistettä, eli laskua kertyy jopa noin -34 %. Pudotus on selvästi suurempi kuin esimerkiksi Snapdragon 8 Elite Gen 5 -laitteissa, ja ennen kaikkea huomionarvoista on se, että suurin suorituskyvyn lasku tapahtuu jo heti testin alkuvaiheessa.
Suorituskyvyn nopea putoaminen viittaa aggressiiviseen lämpötilanhallintaan, jossa järjestelmä leikkaa tehoja nopeasti ylikuumenemisen estämiseksi. Tämä näkyy erityisesti pidemmissä ja raskaissa kuormitustilanteissa, joissa huipputehot eivät pysy pitkään käytössä.
On kuitenkin syytä muistaa, että stressitesti on äärimmäinen skenaario, se ei vastaa tavallista käyttöä, eikä laite pääse testin aikana hyödyntämään normaalia lämpötilanhallinnan ja kuormituksen vaihtelua. Käytännössä viiden peräkkäisen AnTuTu-testin ajaminen ei ole realistinen tilanne, vaan paljon raskaampi kuorma kuin edes pitkä pelisessio.
Oppo hyödyntää puhelimessa höyrykammioon perustuvaa jäähdytysjärjestelmää yhdessä korkean suorituskyvyn grafiittiratkaisujen kanssa, joiden pitäisi pitää lämpötilat kurissa myös raskaassa käytössä. Laite kuitenkin lämpeni mm. stressitestissä erittäin paljon, ja erityisesti alumiinikehys muuttui jopa kuumaksi. Tämä teki puhelimen pitämisestä kädessä ajoittain epämiellyttävää.

Dimensity 9500 -järjestelmäpiiriin integroitu 5G-modeemi tukee uusinta 3GPP Release 17 -standardia ja tarjoaa kattavan Sub-6 GHz 5G -tuen jopa 350 MHz:n kaistanleveydellä viiden kantoaallon yhdistelyllä. Lisäksi tuki 4×4 MIMO -tekniikalle sekä 256QAM-modulaatiolle varmistavat korkeat tiedonsiirtonopeudet ja vakaamman yhteyden myös kuormitetuissa verkoissa. Suomessa käytettävien taajuusalueiden osalta Find X9 Pro tukee laajasti kaikkia keskeisiä LTE- ja 5G NR -taajuuksia, mukaan lukien n77- ja n78-alueet, jotka muodostavat kotimaisten 5G-verkkojen selkärangan.
Puhelimessa on kaksi fyysistä nano-SIM-korttipaikkaa ja lisäksi eSIM-tuki. Molemmat SIM-kortit tukevat samanaikaista 5G-yhteyttä. Puhelin tukee Wi-Fi 7 -standardia (802.11be) sekä kolmen taajuusalueen rinnakkaista käyttöä. 2,4 GHz:n ja 5 GHz:n verkot toimivat 2×2 MIMO -kokoonpanossa, ja 6 GHz:n taajuudella on käytössä jopa 320 MHz:n kanavaleveys.
NFC löytyy tuttuun tapaan ja toimii moitteetta mobiilimaksamiseen. USB-C-liitäntä tukee nopeita tiedonsiirtoja ja se perustuu USB 3.2 Gen 1 -standardiin. Käyttökokemuksen viimeistelee Oppon uusi bioninen haptinen moottori. Se tarjoaa mielestäni erittäin tarkan ja luonnollisen tuntuisen värinäpalautteen.
Muuta tekniikasta

Sormenjälkilukijan osalta Oppo Find X9 Pro tarjoilee näyttöön integroidun ratkaisun, joka perustuu ultraääniteknologiaan. Ratkaisu on teknisesti sama kuin OnePlussan uusimmissa malleissa, joten se tuntuu tutulta ja turvalliselta. Ultraäänitekniikan etuna on se, ettei lukija ole riippuvainen valosta, vaan se toimii yhtä luotettavasti kirkkaassa auringossa, hämärässä tai täysin ilman taustavalaistusta. Myös märät tai kosteahkot sormet eivät aiheuttaneet ongelmia.
Lukijan sijoittelu on onnistunut hyvin. Se löytyy näytöltä luonnollisesta kohdasta selvästi alareunan yläpuolelta, joten siihen osuu luontevasti peukalolla ilman kurottelua. Käytännössä lukija herää nopeasti, rekisteröi sormen heti ja avaa puhelimen viiveettä.
Kasvojentunnistus on mukana etukameraan perustuvana toteutuksena. Ratkaisu toimii nopeasti hyvissä valaistusolosuhteissa, mutta sen luotettavuus ei yllä sormenjälkilukijan tasolle, sillä kameraperusteinen tunnistus on aina alttiimpi huijausyrityksille. Testijakson aikana kasvojentunnistus toimi kuitenkin moitteitta.

Oppo on saanut puhelimeen tuen myös infrapunalähettimelle. Lähetin sijaitsee puhelimen yläreunassa. Infrapunalähettimen avulla puhelinta voidaan käyttää lähes kaikkien kodin laitteiden kaukosäätimenä, ja hommaa on helpottamassa puhelimeen esiasennettu IR Remote -sovellus.
Puhelimella voi siis ohjata esimerkiksi televisiota, suoratoistolaitteita, ilmastointilaitteita, lamppuja, kameroita tai vaikkapa robottipölynimureita. IR Remote -sovellus tukee kymmeniä eri brändejä, joten käytännössä Oppo Find X9 Pro pystyy korvaamaan minkä tahansa laitteen kaukosäätimen. Kyseessä on kätevä ominaisuus, jonka käytännöllisyyden huomaa vasta sitä tarvittaessa.

Äänentoistossa Oppo Find X9 Pro luottaa huippupuhelimissa yleisesti nähtyyn ratkaisuun. Laitteessa on stereokaiutinjärjestelmä, jossa alareunan kaiutin toimii pääkaiuttimena ja yläreunan kuuloke hoitaa toisen kanavan. Käytännössä tämä tarjoaa tasapainoisen stereoäänen, jossa kanavien voimakkuus on hyvin linjassa keskenään, kumpikaan ei peitä toista, vaan kokonaisuus kuulostaa miellyttävältä.
Ääni on kirkas, yksityiskohtainen ja riittävän voimakas myös korkeammilla äänenvoimakkuuksilla ilman häiritsevää säröä. Bassotoisto ei luonnollisesti yllä fyysisesti suurempien kaiuttimien tasolle, mutta se on puhelimeksi varsin täyteläinen.
Kuulokeliitintä ei edelleenkään ole, mikä ei tämän kategorian puhelimissa ole yllätys. Langattoman äänen osalta Oppo Find X9 Pro tarjoaa kuitenkin erittäin kattavan paketin, sillä käytössä on Bluetooth 6.0, joka parantaa yhteyden vakautta ja pienentää virrankulutusta aiempiin versioihin verrattuna. Tuettuna ovat käytännössä kaikki merkittävät äänikoodekit, kuten SBC, AAC, LDAC, aptX, aptX HD ja LHDC 5.0.

Oppo Find X9 Pro tarjoilee myös OnePlussan puhelimista tutun uuden ylimääräisen painikkeen, joka korvaa tutumman Alert Slider -kytkimen. OnePlus kutsuu painiketta nimellä Plus Key, mutta Oppon maailmassa painikkeen nimi on Snap Key. Ominaisuuksiltaan painikkeet ovat samanlaisia.
Snap Key sijaitsee puhelimen vasemmassa kyljessä. Sen oletustoiminto on lisätä sisältöä suoraan Plus Mind -tilaan, mutta painikkeen voi ohjelmoida muihinkin tehtäviin. Esimerkiksi sen avulla voi vaihtaa äänitilaa, avata kameran, taskulampun tai kääntäjän. Ominaisuus on kuitenkin vähän teennäinen verrattuna edeltäjän Alert Slider -tilakytkimen yksinkertaisuuteen, josta itse todella pidin. Painikkeen käyttö oli testijakson aikana erittäin vähäistä.
Akku ja lataus

Akkujen koot ovat nousseet viime vuosina merkittävästi, ja nyt Oppo Find X9 Pro vie kehityksen vielä pidemmälle. Puhelimen sisuksista löytyy peräti 7500 milliampeeritunnin pii-hiiliakku, joka on yksi suurimmista huippuluokan Android-puhelimissa. Suuresta kapasiteetista huolimatta puhelin ei tunnu kömpelöltä. Oppo on onnistunut pitämään rakenteen tasapainoisena.
Testijakson aikana Find X9 Pro nousi nopeasti akunkeston osalta yhdeksi vakuuttavimmista laitteista. Puhelin kestää raskaassakin käytössä vaivatta koko päivän, ja kevyemmällä käytöllä kahden päivän käyttöaika on täysin realistinen. Ainakin itsellä normaalissa käytössä kaksi päivää oli helppo suoritus Find X9 Prolle.
Lataus on luonnollisesti tärkeässä roolissa näin suuren akun kanssa. Oppo Find X9 Pro tukee 80 watin langallista SuperVOOC-pikalatausta sekä 55 watin USB PD -latausta. Lisäksi tarjolla on langaton 50 watin AirVOOC-lataus sekä käänteinen langaton lataus.
Laaja lataustuki tarkoittaa, että puhelin latautuu nopeasti riippumatta siitä, käyttääkö Oppon omaa laturia vai laadukasta USB PD -laturia. Täyteen 80 watin tehoon päästään kuitenkin vain SuperVOOC-latureilla, eikä laturia toimiteta myyntipakkauksen mukana. Eli pienenä miinuksena voidaan todeta se, ettei Oppo tue täyttä 80 watin latausta PD-standardin kautta.
Testijakson aikana puhelimelle toteutettiin tuttu lataustesti 80 watin SuperVOOC-pikalaturilla. Testin perusteella Find X9 Pro latautuu tyhjästä täyteen noin 67 minuutissa. Alapuolella olevasta kuvaajasta näkee, kuinka lataus etenee tasaisen ripeästi koko prosessin ajan.
10 minuutissa akkua on jo noin 23 prosenttia, 30 minuutissa noin 53 prosenttia ja 60 minuutissa noin 90 prosenttia. Lataus on nopeinta alkupäässä, mutta pysyy hyvällä tasolla aina noin 80-90 prosenttiin asti, jonka jälkeen viimeiset prosentit täydentyvät rauhallisemmin akun pitkäikäisyyden varmistamiseksi. Käytännössä jo lyhyt lataus antaa riittävästi virtaa useiksi tunneiksi käyttöä.
Kokonaisuutena Oppo Find X9 Pro yhdistää poikkeuksellisen suuren akun ja nopeat latausratkaisut erittäin onnistuneella tavalla. Akunkesto kuuluu markkinoiden parhaimmistoon, eikä latausnopeudessakaan tarvitse tehdä kompromisseja. Oppon nopeampaa langatonta latausta ei valitettavasti päästy testijakson aikana testaamaan.
Pakkastesti

Oppo Find X9 Pro pääsi myös SuomiMobiilin perinteiseen pakkastestiin, jossa selvitetään, miten hyvin puhelin kestää kylmässä. Testi toteutettiin kahdessa vaiheessa, ensin laite oli -18 asteessa näyttö sammutettuna, ja toisella kierroksella näyttö oli päällä koko testin ajan videon pyöriessä taustalla. Molemmissa tapauksissa testausaika oli 60 minuuttia, ja akku oli 100 prosenttia pakkaseen laitettaessa.
Ensimmäisessä testissä Find X9 Pro asetettiin pakastimeen näytön ollessa sammutettuna. 60 minuutin jälkeen akkua ei ollut kulunut ollenkaan, eli akunvaraus oli 100 prosenttia. Kyseessä on erinomainen tulos, AMOLED-näyttö toimi moitteetta, sormenjälkilukija toimi normaalisti ja kamerassa salama oli käytettävissä. Ainoastaan lataus oli estetty laitteen ollessa kylmä, mutta lataus jatkui automaattisesti, kun puhelin lämpeni.
Toisessa testissä puhelin laitettiin uudelleen -18 asteen pakkaseen videon pyöriessä näytöllä. Akun kuluminen oli jälleen erittäin maltillista, sillä varausta oli jäljellä 97 prosenttia, eli akkua kului vain 3 prosenttia tunnin aikana.
Oppo Find X9 Pro pärjäsi pakkastestissä siis samalla tavalla kuin Find X9 -perusmalli. Vastaan ei tullut suurempia ongelmia, ja akkua ei kulunut pakkasessa juurikaan. Muita haasteita latauksen aloittamisen ohella ei havaittu pakkastestissä.
Kamerat

Oppo on laittanut toistaiseksi parhaimmat kamerat Find X9 Prohon, ja sen osalta yhteistyötä on jatkettu Hasselbladin kanssa. Kamerakokonaisuus on mielenkiintoinen, ja verrattuna perusmalliin on nyt prossa saatu mukaan selvästi mielenkiintoisempi telekameraratkaisu. Yhteistyö Hasselbladin kanssa näkyy edelleen vahvasti värintoistossa, käyttöliittymässä ja kuvien yleisessä ilmeessä.
Find X9 Pron pääkamerana toimii Sony LYT-828 -sensori, joka on kooltaan 1/1,28 tuumaa. Kyseessä on 50 megapikselin kenno, jossa on f/1.5-aukko, optinen kuvanvakain sekä monisuuntainen PDAF-automaattitarkennus ja laserautomaattitarkennus. Perusversioon verrattuna sensori on kasvanut hieman, ja myös valovoima on parantunut, mikä näkyy parempana valonkeruuna ja erityisesti hämäräkuvauksen laadussa.
Ultralaajakulmakamera on pysynyt pitkälti ennallaan, tarjoten 50 megapikselin tarkkuuden, f/2.0-aukon ja 15 mm kinovastaavan polttovälin. Mukana on automaattitarkennus, joten kamera soveltuu edelleen myös makrokuvaukseen.
Suurin muutos nähdään telekamerassa, sillä Find X9 Pro hyödyntää 200 megapikselin Samsung ISOCELL HP5 -sensoria, jonka koko on 1/1,56 tuumaa. Periskooppirakenne tarjoaa noin 70 mm kinovastaavan polttovälin, f/2.1-aukon sekä optisen kuvanvakaimen. Oppo lupaa ratkaisun tarjoavan sekä paremman laadun lyhyemmillä zoom-tasoilla että vähintään edelleen hyvän laadun pidemmillä etäisyyksillä. Lisäksi kamera tukee poikkeuksellisen tarkkaa lähitarkennusta jopa noin 9 senttimetrin etäisyydeltä.
Find X9 Prossa nähdään myös erillinen True Color -kamera, joka on 2 megapikselin sensori. Se jakaa kuvan 48 vyöhykkeeseen ja analysoi valaistuksen värilämpötilaa eri osissa kuvaa. Tämän avulla saadaan tarkempi ja luonnollisempi värintoisto, erityisesti haastavissa valaistusolosuhteissa ja muotokuvauksessa.
Etukamera on saanut myös selkeän päivityksen. Oppo Find X9 Prossa käytetään nyt 50 megapikselin sensoria, jossa on automaattitarkennus. Tekniikan osalta Oppo Find X9 Pron kamerakokonaisuus on selkeä askel eteenpäin erityisesti telekuvauksen ja etukameran osalta, samalla kun pääkameraa on hienosäädetty entistä paremmaksi.
Oppo Find X9 Pron kamerat lyhyesti:
- Takaosan kolmoiskamera:
- Pääkamera: 50 megapikseliä (Sony LYT-828, f/1.5, 23 mm, 1/1.28”, 1.22 µm, PDAF, LAF, OIS)
- Ultralaajakulma: 50 megapikseliä (ISOCELL JN5, f/2.0, 15 mm, 1/2,76”, 0.64 µm, PDAF, 120 asteen näkökenttä)
- Telekamera: 200 megapikseliä (ISOCELL HP5, f/2.1, 70 mm, 1/1.56”, 0.5 µm, PDAF, OIS, 3-kertainen optinen zoom, 120-kertainen digitaalinen zoom)
- Etukamera: 50 megapikseliä (ISOCELL JN5, f/2.0, 21 mm, 1/2,76”, 0.64 µm, AF)
Huom. artikkelissa kuvat on pakattu, mutta täydessä resoluutiossa niitä voi tarkastella OneDrivesta.
50 megapikselin pääkamerassa hyödynnetään tuttua pikseleiden yhdistämistekniikkaa, jolloin kuvat tallentuvat oletuksena 12 megapikselin tarkkuudella. Täysi 50 megapikselin resoluutio on käytettävissä erillisessä tilassa, mutta testijakson aikana pääkameraa käytettiin pääosin oletusasetuksilla, jotka tarjoavat parhaan tasapainon laadun ja käsittelyn välillä.
Yleisesti Oppo Find X9 Pron pääkamera vakuutti heti ensimetreiltä lähtien. Hyvässä valaistuksessa kuvat ovat erittäin laadukkaita, silllä yksityiskohtia tallentuu runsaasti, dynaaminen alue on erinomainen ja kontrasti pysyy luonnollisena ilman ylilyöntejä. Värintoisto on miellyttävää ja helposti lähestyttävää, kuvissa on sopivasti elävyyttä, mutta ne eivät mene keinotekoisen puolelle. Valkotasapaino toimii luotettavasti, ja kokonaisuus näyttää useimmiten hyvin luonnolliselta.
Kuvien terävyys on myös hyvällä tasolla, eikä kohinaa käytännössä näy lainkaan. Yksityiskohdat toistuvat pääosin luonnollisesti, vaikka ajoittain esimerkiksi kasvillisuudessa voi havaita pientä keinotekoisuuden tuntua tarkemmassa tarkastelussa.
Heikossa valossa Oppo Find X9 Pro jatkaa vahvaa suorittamista, sillä valotus on erittäin hyvin hallinnassa, ja kamera onnistuu säilyttämään sekä kirkkaat kohdat että varjojen yksityiskohdat tasapainoisesti. Kuvista ei tule puhkipalaneita tai tukkoon meneviä, vaan kokonaisuus pysyy hallittuna myös haastavissa olosuhteissa. Värintoisto pysyy pääosin onnistuneena, vaikka lämpimässä valaistuksessa sävyt voivat toisinaan korostua hieman liikaa.
Yksityiskohtien taso säilyy hämärässäkin hyvänä, ja kuvat näyttävät luonnollisilta ilman liiallista pehmennystä. Automaattinen yötila toimii taustalla huomaamattomasti, parantaen valotusta ja vähentäen kohinaa ilman, että lopputulos näyttää ylikäsitellyltä.
Kaiken kaikkiaan Oppo Find X9 Pron pääkamera on huippuluokkaa. Alapuolella on muutamia kuvia, jotka ovat taltioitu testijakson aikana pääkameralla.
Oppo Find X9 Pron ultralaajakulmakamera perustuu 50 megapikselin sensoriin, joten myös tällä kertaa hyödynnetään pikseleiden yhdistämistä, joten kuvat tallentuvat oletuksena 12 megapikselin tarkkuudella. Automaattitarkennuksen ansiosta ultralaajakulmaa voi hyödyntää myös makrokuvauksessa, mikä lisää sen käytännön monipuolisuutta.
Hyvässä valaistuksessa ultralaajakulmakamera tarjoaa tasapainoista ja miellyttävää jälkeä. Värit ovat onnistuneita ja pääosin linjassa pääkameran kanssa, ja dynaaminen alue on hyvä ultralaajakulmaksi. Yksityiskohtia tallentuu riittävästi, ja maisemakuvat näyttävät näyttäviltä laajan kuvakulman ansiosta. Täysin pääkameran tasolle ei kuitenkaan päästä, mikä näkyy erityisesti tarkemmassa tarkastelussa pienempänä yksityiskohtien määränä.
Ultralaajakulmakameran suorituskyky on kokonaisuutena hyvin sitä tasoa, johon huippupuhelimissa on viime vuosina totuttu. Se ei nouse erityisesti edukseen, mutta ei myöskään petä, lopputulos on luotettava ja tasainen useimmissa tilanteissa. Dynaaminen alue on hyvä, mutta haastavissa valaistusolosuhteissa, kuten vastavalossa, pääkamera säilyttää edelleen enemmän yksityiskohtia sekä kirkkaissa että tummissa kohdissa.
Hämärässä ultralaajakulmakameran rajoitteet tulevat esiin odotetusti. Yksityiskohtien määrä vähenee, kuvat pehmenevät ja kohinaa alkaa näkyä enemmän, vaikka automaattinen yötila pyrkii paikkaamaan tilannetta. Lopputulos on edelleen käyttökelpoinen, mutta ei yllä pääkameran tasolle.
Alapuolella on muutamia kuvia, jotka ovat otettu Oppo Find X9 Pron ultralaajakulmakameralla.
Oppo Find X9 Pron telekamera on kokenut merkittävän uudistuksen, ja se on samalla koko kamerakokonaisuuden selkeä kohokohta. Käytössä on nyt 200 megapikselin periskooppiratkaisu, jossa hyödynnetään pikseleiden yhdistämistä. Oletuksena kuvat tallentuvat 12 megapikselin tarkkuudella, ja optinen zoom vastaa noin 3-kertaista zoomausta.
Käytännössä telekamera osoittautui erinomaiseksi. Jo oletustilassa kuvat ovat erittäin teräviä, ja yksityiskohtia tallentuu runsaasti ilman näkyvää kohinaa. Erityisesti tekstuurit toistuvat luonnollisesti ilman liiallista terävöitystä, mikä tekee kuvista miellyttäviä katsella. Värintoisto on onnistunutta ja dynaaminen alue erittäin laaja, mikä auttaa säilyttämään yksityiskohdat sekä kirkkaissa että tummissa kohdissa.
Perinteisen 3x-zoomin lisäksi Oppo tarjoaa niin sanotun noin 13,2-kertaisen “häviöttömän” zoomin, joka hyödyntää sensorin korkeaa resoluutiota. Käytännössä tämä tarkoittaa, että myös pidemmillä zoom-tasoilla kuvat pysyvät yllättävän terävinä ja käyttökelpoisina. Myös noin 6x-tasolla kuvanlaatu on edelleen erittäin vakuuttava, eikä selkeää laadun romahdusta tapahdu heti optisen zoomin loppumisen jälkeen.
Hyvässä valaistuksessa telekamera tuottaa huipputason kuvia, joissa terävyys, värit ja dynamiikka ovat kaikki erinomaisella tasolla. Kokonaisuus on hyvin linjassa pääkameran kanssa, mikä tekee zoomauksesta saumattoman osan kuvauskokemusta.
Hämärässä telekamera jatkaa vahvaa suorittamista, eikä se ole suuri ihme. Kookas sensori ja optinen kuvanvakain auttavat säilyttämään yksityiskohdat ja pitämään kuvat käyttökelpoisina myös heikommassa valaistuksessa. Dynaaminen alue pysyy hyvänä, eikä kohina nouse häiritseväksi.
Kokonaisuutena Oppo Find X9 Pron telekamera on yksi markkinoiden vakuuttavimmista ratkaisuista. Alapuolella on muutamia kuvia, jotka on otettuna telekameran 3x-tilalla.
Videokuvauksen osalta Oppo Find X9 Pro tarjoilee huipputason ratkaisuja. 8K-kuvausta ei ole mukana, mutta pää- ja telekameralla voidaan kuvata jopa 4K 120 fps -videota, kun taas ultralaajakulma ja etukamera tukevat 4K 60 fps -tallennusta.
Videonlaatu on kautta linjan erittäin hyvää kaikilla kameroilla. Pääkameralla videot ovat teräviä, värit miellyttävän elävät ja dynaaminen alue laaja. Telekamera toimii videolla poikkeuksellisen hyvin, erityisesti 3x- ja jopa 6x-zoomilla laatu säilyy yllättävän miellyttävänä. Ultralaajakulma tarjoaa niin ikään tasapainoista jälkeä hyvillä väreillä ja dynamiikalla.
Kaikki kamerat tukevat Dolby Vision -HDR-videokuvausta, ja tarjolla on myös Pro-videotila Log-kuvauksella. Vakautus on erinomaista, ja lopputulos on parhaimmillaan lähes jalustamaisen tasaista myös liikkeessä kuvattaessa.
Etukameran osalta Oppo Find X9 Pro tuo selkeän parannuksen verrattuna perusversioon. Käytössä on 50 megapikselin sensori, jonka merkittävin uudistus on automaattitarkennus. Se parantaa käyttökokemusta erityisesti ryhmäkuvissa ja videokuvauksessa.
Etukameran kuvanlaatu on hyvällä tasolla. Yksityiskohtia tallentuu runsaasti, ja ihonsävyt toistuvat pääosin miellyttävinä ja luonnollisina. Hyvässä valaistuksessa lopputulos on erittäin siistiä, mutta myös sisätiloissa kamera suoriutuu hyvin, vaikka valkotasapaino voi ajoittain kallistua hieman viileään suuntaan.
Oppo Find X9 Pron kamerasovellus on hyvin lähellä sitä, mitä nähtiin OnePlussan puhelimissa Hasselblad-aikana. Kamerasovelluksessa näkyy yhteistyö Hasselbladin kanssa, eli siinä on tutut Hasselbladin ääni- ja värimaailmat. Mukana on myös muutama yhteistyöhön liittyvä kuvaustila.
Kamerasovelluksessa monet toiminnoista on helposti saavutettavissa. Sovelluksen yläreunassa on muun muassa pikapainikkeensa salamalle, valotukselle, live-kuville, toimintatilalle, Google Lensille sekä valikkopainike. Valikon takaa löytyy asetukset kuvasuhteelle, ajastukselle, HDR-tilalle, makrotilalle sekä intervallikuvaukselle. Valikosta pääsee myös kameran asetuksiin.
Sovelluksen alareunassa on mahdollista vaihtaa etu- ja takakameran välillä sekä siinä on käteväksi todettu karusellimainen ominaisuusvalitsin, jossa voidaan vaihtaa eri kuvaustilojen välillä (mestari, video, valokuva, muotokuva, Hasselblad Hi-Res ja lisää). Kamerasovelluksen päänäkymässä on esillä myös kameravalitsin, jossa voidaan vaihtaa suoraan ultralaajakulmakameran (0,6x), laajakulmakameran (1x) sekä telekameran (3x) välillä. Mukana on myös 2x- ja 6x-painikkeet.
Yksi tärkeimmistä kameraominaisuuksista on mestari-kuvaustila, joka personoi kuvauskokemusta. Se pitää sisällään manuaaliset säädöt niin automaattitilassa kuin pro-tilassakin. Mestari tarjoaa esiasetettuja profiileja sekä valmiiksi optimoidut asetukset. Vastaavasti pro-tila tuo ominaisuudet käyttäjän hallittavaksi. Pro-kuvaustilassa voi kuvata pääkameran avulla ja siinä voi säätää esimerkiksi ISO-arvoa (50 – 3200), valkotasapainoa (2000 – 8000K), suljinaikaa (1/8000 – 30 s), tarkennusta sekä valotuksen korjausta.
Pro- ja mestari-tilassa voi kuvata luonnollisesti RAW-kuvia, joita on parempi käsitellä jälkikäteen esimerkiksi tietokoneella. Pro-tilassa ei ole mahdollista ottaa suoraan täyden resoluution kuvia, mikä on hieman erikoista. Pro-tila tukee onneksi myös ultralaajakulma- ja telekameroilla kuvaamista. Asetukset myös näille kameroille ovat pitkälti samanlaiset kuin pääkameralle.
Kokonaisuus kamerasovelluksen kanssa oli miellyttävä, eikä vastaan tullut häiritsevää hidastelua. Lisäksi kameralla onnistuu kuvien ottaminen nopeasti, eli senkään osalta ei viivettä havaittu. Kokemus on juuri sellainen, mitä huippupuhelimelta voikin odottaa.

Yksi Oppo Find X9 Pron erottavista ominaisuuksista perusmalliin verrattuna on erillinen kamerapainike, jota Oppo kutsuu ”pikapainikkeeksi”. Kyseessä ei ole perinteinen mekaaninen painike, vaan paineentunnistukseen perustuva ratkaisu, joka hyödyntää puhelimen laadukasta värinämoottoria luodakseen tuntuman oikeasta klikkauksesta. Käytännössä toteutus on yllättävän vakuuttava, ja tuntuma muistuttaa hyvin paljon fyysistä painiketta.
Toiminnoiltaan kamerapainike on selkeä ja helppokäyttöinen. Kaksoispainalluksella kameran saa avattua nopeasti, tai halutessaan voi määrittää toiminnon niin, että painike avaa kameran ja ottaa kuvan saman tien. Tämä tekee nopeista kuvaustilanteista huomattavasti vaivattomampia.
Kameraa käytettäessä painike toimii luonnollisesti laukaisimena. Kevyt painallus ottaa kuvan, ja pitkä painallus käynnistää sarjakuvauksen. Videotilassa painikkeella voi aloittaa ja lopettaa tallennuksen. Lisäksi painikkeessa on kapasitiivinen pinta, jonka avulla sormea liu’uttamalla voi säätää zoomia, tosin tämä toimii vain vaakatasossa kuvattaessa.
Kokonaisuutena Pikapainike tuo kuvaamiseen lisää nopeutta ja fyysisyyden tunnetta, jota monista nykypuhelimista puuttuu. Se ei ole pelkkä turhake, vaan aidosti hyödyllinen lisä, joka tekee kameran käytöstä sujuvampaa erityisesti tilanteissa, joissa kuva pitää napata nopeasti.
Käyttöjärjestelmä

Käyttöjärjestelmän osalta Oppo Find X9 Pro on hyvin tuttua, sillä laitteessa oleva Android 16 -pohjainen ColorOS 16 on lähes identtinen OnePlussan OxygenOS 16 -ohjelmiston kanssa. Eli suuren suuria eroavaisuuksia ei löydy, ja nyt Oppo Find X9 Pron ohjelmistolliset kohokohdat ovat samat kuin OnePlussalla.
ColorOS 16 tuntui testijakson aikana hyvältä, ja tutulta. Kokonaisuus on kevyt ja yleinen reagointinopeus on nopea. Testijakson aikana ohjelmisto pysyi vakaana ja viimeisteltynä, eikä vastaan tullut merkittäviä bugeja tai suorituskykyyn vaikuttavia hidasteluja. Välillä oli kuitenkin havaittavissa pieniä bugeja, joissa esimerkiksi näppäimistö katosi sovelluksia etsiessä, mutta nämä korjaantuivat usein sulkemalla kaikki sovellukset taustalta.
Päivityslupaus on kilpailukykyinen, sillä Oppo tarjoaa 5 suurta Android-versiopäivitystä ja kuusi vuotta tietoturvakorjauksia. Vaikka lupaus ei aivan yllä Googlen ja Samsungin seitsemään vuoteen, se riittää hyvin takaamaan puhelimelle pitkän käyttöiän.
Oppo on panostanut erityisesti tekoälyyn, joka näkyy lähes jokaisessa sovelluksessa. Merkittävin uudistus on AI Mind Space -ominaisuus, joka toimii eräänlaisena älykkäänä muistikerroksena käyttöliittymän sisällä. Kun ruudulta haluaa tallentaa asioita myöhempää käyttöä varten, erillistä kuvakaappausta ei tarvita, vaan Mind Space tulkitsee sisällön automaattisesti ja järjestää sen selkeäksi kokonaisuudeksi. Mind Space toimii yhdessä puhelimen uuden Snap Key -painikkeen kanssa, jolla voi helposti tallentaa tietoja tekoälylle.
ColorOS 16 sisältää myös joukon muita tekoälyyn perustuvia työkaluja, kuten parannetun sanelusovelluksen, dokumenttien älykkään skannauksen ja erilaisten muistiinpanojen automaattisen järjestelyn. Galleria-sovelluksessa tekoäly korjaa heijastuksia, selkeyttää vanhoja kuvia ja parantaa tarkkuutta ilman, että lopputulos näyttää keinotekoiselta.
Ekosysteemin puolella ColorOS 16 parantaa tiedostojen jakoa ja laitteiden välistä yhteistyötä. Oppo Find X9 Pro osaa muodostaa yhteyden Windows- ja Mac-tietokoneisiin, ja jopa iPhoneen voi jakaa kuvia ja videoita lähijaon avulla yhtä helposti kuin toiseen Android-puhelimeen.
Kokonaisuutena käyttöjärjestelmä on mukavan vakaa ja sulava. Oppo Find X9 Pron ohjelmistokokemus on hyvin tasapainossa, visuaalisuus on kevyttä, optimointi on erinomaista ja tekoälyominaisuudet tuovat arkeen aitoja hyötyjä sen sijaan, että olisivat vain kokeiluja. Toki tekoälyominaisuuksia täytyy ensin oppia hyödyntämään arjessa, jotta niissä olisi ideaa.
Yhteenveto

SuomiMobiili suosittelee Oppo Find X9 Pro -puhelinta.
Oppo Find X9 Pro on huippupuhelin, jossa on paljon samaa kuin perusmallissa, mutta samalla se paikkaa monia sen puutteita juuri oikeista kohdista. Pro-mallin vahvuudet ovat ennen kaikkea erinomainen akunkesto, erittäin vakuuttava telekamera, laadukas näyttö sekä muutenkin viimeistelty kokonaisuus. Oppo on onnistunut rakentamaan laitteen, joka tuntuu aidosti premium-tuotteelta, ja sitä onkin helppo lähteä suosittelemaan.
Erityisen suuren vaikutuksen tekee 7500 milliampeeritunnin akku, joka nostaa akunkeston tämän kokoluokan puhelimissa poikkeuksellisen korkealle tasolle. Kun tähän yhdistetään supernopea lataus, saadaan laite, jonka kanssa akusta ei juuri tarvitse huolehtia. Myös kamerapuolella Oppo Find X9 Pro onnistuu vakuuttamaan. Pääkamera on kautta linjan erittäin laadukas, mutta etenkin 200 megapikselin periskooppitelekamera on yksi puhelimen suurimmista valteista.
Täysin ongelmaton Oppo Find X9 Pro ei kuitenkaan ole. Stressitestissä puhelin kuumeni todella voimakkaasti, mikä näkyi myös suorituskyvyn nopeana laskuna pitkässä rasituksessa. Vaikka tämä ei tavallisessa peruskäytössä nouse suureksi ongelmaksi, kertoo se silti siitä, ettei lämmönhallinta ole aivan samalla tasolla kuin parhailla kilpailijoilla. Myös Snap Key jää hieman päälle liimatun tuntuiseksi ratkaisuksi, eikä Oppon latausstrategia ole täydellinen, kun täysi latausteho vaatii edelleen valmistajan oman laturin.
Kokonaisuutena Oppo Find X9 Pro on kuitenkin erittäin onnistunut huippupuhelin. Se tarjoaa vahvan ja tasapainoisen kokonaisuuden, jossa etenkin akunkesto, näyttö, telekamera ja yleinen käyttökokemus nousevat selvästi edukseen. Erityisesti Android-markkinasta on vaikea löytää kovia haastajia Oppon uutuudelle.
Oppo Find X9 Pro
Oppo Find X9 Pro pistää paremmaksi kuin Find X9, ja se tarjoaa nyt kattavan valikoiman huipputason ominaisuuksia.
Hyvää
- Laadukas ja erittäin jämäkkä rakenne, IP68 ja IP69
- Erinomainen 6,78 tuuman LTPO AMOLED -näyttö
- Dimensity 9500 tarjoaa huippuluokan suorituskyvyn
- Huipputason akunkesto + nopea langallinen lataus
- Erittäin vakuuttava 200 megapikselin telekamera
- Pääkamera tuottaa huippuluokan jälkeä
- Monipuolinen ja laadukas videokuvaus
- Etukamera automaattitarkennuksella
- Sulava ja viimeistelty ColorOS 16 + riittävä päivitystuki
- Infrapunalähetin ja kattavat yhteydet
Huonoa
- Kuumenee voimakkaasti kovassa rasituksessa, ja suorituskyky laskee stressitestissä nopeasti
- Painava laite
- Snap Key ei ole yhtä luonteva kuin vanha Alert Slider
- Täysi 80 watin latausteho vaatii Oppon oman laturin
- Laturia ei toimiteta myyntipakkauksessa
- Muistikorttipaikkaa tai 3,5 mm kuulokeliitäntää ei ole


































































