• 2090
    0

    Motorola on tänään vahvistanut virallisessa blogissaan kaikki puhelimet, jotka tullaan päivittämään uuteen Android 9.0 Pie -versioon. Motorola kertoo päivityksen tuovan mukanaan älykkäämmän ja yksinkertaisemman käyttäjäkokemuksen. Android 9.0 Pie on Googlen kuudestoista Android-versio, joka esiteltiin Googlen kehittäjätapahtumassa maaliskuussa 2018. Virallisesti päivityksen nimi ja lopullinen versio julkaistiin elokuun alussa. Uudessa Android-versiossa tulee jonkin verran muutoksia käyttöliittymän yleisilmeeseen ...
  • 988
    0

    Kiinan televiranominainen Tenaa on mahdollisesti julkaissut ensimmäiset kuvat tulevasta Honor 8X -mallinimisestä puhelimesta. Tenaa tietokannan mukaan kyseessä on ARE-AL00-mallikoodin omaava älypuhelin, joka kantaa Honor-brändiä. Valitettavasti Tenaa ei vielä paljasta puhelimen teknisiä tietoja, mutta myös pelkät kuvat paljastavat mielenkiintoisia yksityiskohtia. Kuvien perusteella puhelimessa olisi alumiinista ja lasista koostuva rakenne. Laitteen etupuolella on selvä näyttölovi, joka on ...
  • 2284
    0

    OnePlus on julkaissut uuden OTA-päivityksen yhtiön tuoreimmalle OnePlus 6 -puhelimelle. Uuden päivityksen versionumero on OxygenOS 5.1.11 ja se sisältää optimointeja kameraan sekä järjestelmään. Järjestelmän osalta OnePlus optimoi muun muassa verkkoyhteyksiä, Wi-Fi-yhteyksien vakautta sekä korjaa näytön vilkkumisongelman päivänvalossa. Kameran osalta päivitys parantelee HDR-kuvaustilaa. Alla on OnePlussan ilmoittamat päivityksen muutokset. Järjestelmä Optimized network connection Optimized stability for ...
  • 1664
    0

    Lenovon omistuksessa oleva Motorola on tänään esitellyt Kiinassa uuden Motorola P30 -älypuhelimen. Kyseessä on ensimmäinen Motorola-brändätty älypuhelin, jossa on lovinäyttö. Puhelimesta löytyy myös varsin tuttu muotoilu, joka on selvästi Applen iPhone X -puhelimen kaltainen. Puhelin rakentuu alumiinikehyksestä sekä lasista pinnoista. Tehoista vastaa keskiluokan Snapdragon 636 -järjestelmäpiiri, jonka tukena on mukavat 6 gigatavua RAM-muistia. Sisäistä tallennustilaa ...
  • 3478
    0

    Google on tänään 15. elokuuta käynnistänyt henkilökohtaisen avustajansa, Google Assistantin virallisesti naapurimaa Ruotsissa. Google Assistant tukee ruotsin kieltä, joka on yksi ensimmäisistä Pohjoismaisista kielistä, joita Assistant tukee. Google on aloittanut palvelun käyttöönoton Ruotisissa aluksi vain puhelimissa, mutta loppuvuoden aikana tuki saapuu myös älykaiuttimille, muun muassa Google Homelle. Google Assistant toimii puhelimissa, joissa on Android 6.0 ...
  • 1635
    0

    Oletko jo tutustunut uuteen ja tehokkaaseen Samsung Galaxy S9+ -puhelimeen? Nyt sinulla on mahdollisuus voittaa uusi valovoimaisella kameralla varustettu Samsung Galaxy S9+ -puhelin omaksesi! Telia arpoo yhdelle onnekkaalle Samsung Galaxy S9+ -uutuuspuhelimen, joten nyt jos koskaan kannattaa kokeilla olisitko sinä yksi onnekkaista voittajista! Osallistu arvontaan tästä! Galaxy S9+ sisältää tutun Infinity-näytön sekä erittäin kapeat reunukset. ...
  • 2035
    0

    Lenovon omistuksessa nykyisin olevan Motorola on aikaisessa julkaista täysin uuden malliston älypuhelimia, joiden kohdalla saadaan sanoa hyvästit Moto-brändille. Uudet puhelimet tulevat huhujen mukaan kantamaan nimiä Motorola P30, Motorola P30 Note ja Motorola P30 Play. Vaikka puhelimia ei ole vielä virallisesti julkaistu, niin AndroidPure-sivusto on saanut käsiinsä lehdistökuvia Motorola P30 -mallista. Kuvat kertovat puhelimesta paljon. Tällä ...
  • 3686
    0

    Honor on tuonut tänään 15. elokuuta Suomessa myyntiin uuden Honor Play -älypuhelimen. Kyseessä on Honorin jo Kiinassa esittelemä pelipuhelin, jonka yksi pääominaisuuksista on GPU Turbo -teknologia. GPU Turbon sisältämä grafiikkasuorittimen kiihdytysteknologia perustuu laitteiston ja ohjelmiston yhdistelmään, joka jäsentää uudelleen perinteisen grafiikan prosessoinnin alemmalla järjestelmätasolla. GPU Turbon hyödyt tulevat erityisesti esille mobiilipeleissä, jotka edellyttävät korkeatasoista ja ...
  • 695
    0

    BlackBerry on lähettänyt kutsuja uuden puhelimensa lanseeraustilaisuuteen Berliiniin. Koska kyseessä on TCL:n järjestämä tilaisuus, niin tulossa saattaa olla kauan huhuttu edullinen BlackBerry KEY2 LE -puhelin. Lanseeraustilaisuus tullaan järjestämään IFA-messujen aikoihin Berliinissä 30. elokuuta. Jos TCL tulee esittelemään BlackBerry KEY2 LE -puhelimen tilaisuudessa, niin suuria yllätyksiä ei enää tulla näkemään, sillä puhelimesta tiedetään jo nyt lähes ...
  • Huawei logo
    2252
    0

    Huawei jatkaa Suomessa määrätietoista brändityötään julkistamalla yhteistyön Antti Tuiskun kanssa. Tuisku on yksi Suomen valovoimaisimmista tähdistä, jonka arvot ja persoona yhdistyvät luontevasti Huawein brändiin. ”Antti on positiivinen, persoonallinen ja laajasti pidetty. Antin kasvutarina alaa ravistelevaksi suunnannäyttäjäksi ja tyyli-ikoniksi puhuttelee. Näemme siinä paljon samaa kuin Huawein nousussa yhdeksi maailman johtavista älypuhelinvalmistajista”, Huawei Suomen markkinointi- ja viestintäjohtaja ...