HonorYleinen

Ensituntumat Honor 200 Prosta – Ulkoisesti näyttävä ja teknisesti kyvykäs, mutta entä hinta?

Honor 200 Pro

Honor 200 -sarjan älypuhelimet on nyt julkaistu Euroopan markkinoilla, ja samalla myös Suomeen myyntiin on saatu ensimmäistä kertaa malliston paras malli. Kyseessä on Honor 200 Pro, jossa on toistaiseksi parhaimmat tekniset ominaisuudet Honor N -mallistossa, sillä mukana on aikaisempaa parempi suorituskyky sekä kehittyneimmät kamerat.

Honor 200 Pro on ollut SuomiMobiilin testattavana noin viikon ajan, joten tässä kohtaa on aika ottaa kevyet ensituntumat uutuudesta. Myöhemmin heinäkuun alussa tulemme julkaisemaan kattavat arvostelut niin Honor 200 Prosta kuin myös Honor 200 -mallista.

Honor 200 Pron hinta on 799 euroa, joten kyseessä ei ole enää mikään halpapuhelin. Laitteelle on asetettu jo hinnan perusteella kovat odotukset.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Uuden Honor 200 Pron kohdalla on lähdetty tarjoamaan tyyliä tutulla Honorin tavalla. Puhelin on valmistettu lasipinnoista sekä muovikehyksestä, tyyliä nähdään erityisesti takapinnan näyttävänä kuviointina sekä väriversioissa. Testiin saatiin valkoinen Moonlight White -väri, joka on miellyttävän perinteinen, mutta samalla uudenlainen.

Puhelimen takapinnassa on meren kuohua myötäilevä kuviointi, joka näkyy tietyssä valaistuksessa. Omaan makuuni Honor on ottanut melko maltillisen lähestymistavan kuviointiin, sillä itse jäin odottamaan hieman jotain rohkeampaakin. Tyyliä on saatu mukaan myös uudenlaisella korumaisella kamera-alueen muodolla. Toteutus varmasti jakaa mielipiteitä, mutta mielestäni se ei ole ainakaan erityisen ruma.

Laatu on mielestäni kohdallaan, vaikka itse jäin hieman kaipaamaan metallin tuntua tässä hintapisteessä. Puhelin on moniin muihin verrattaessa miellyttävän pyöristetty, joka takaa paremman otteen, eikä häiritseviä teräviä kulmia ole. Paksuutta laitteella on 8,2 millimetriä ja painoa on 199 grammaa, joten näiden osalta ei ole merkittävää eroa normaaliin tasoon. Puhelimeen on saatu lisäksi IP55-luokitus, mutta täydellistä vedenkestävyyttä ei valitettavasti ole.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vahvuutena miellyttävät tekniikat

Näytön osalta Honor 200 Pro on miellyttävä, sillä Honor käyttää suurta 6,78 tuuman OLED-paneelia, jossa on todella korkea 2700 x 1200 pikselin tarkkuus sekä 120 hertsin virkistystaajuus. Valitettavasti LTPO-tekniikkaa ei ole saatu mukaan, joten jostain on jouduttu hieman karsimaan. Näytön 3000 nitin kirkkaus riittää mainiosti moneen tilanteeseen, enkä itse ole havainnut ongelmia luettavuuden kanssa.

Itse tykkään Honorin tyylistä tarjota kaartuva näyttöpaneeli. Honor 200 Prossa on itse asiassa neljältä reunalta kaartuva näyttö, sillä se kaartuu perinteiseen tyyliin vasemmalta ja oikealta, mutta myös hieman ylhäältä ja alhaalta. Itselle erityisesti ylhäältä ja alhaalta kaartuvuus on mieluisa ominaisuus, sillä se helpottaa esimerkiksi eleiden käyttöä.

Näytön yläreunaan on tuotu lisäksi pillerimäinen toteutus etukameraa varten. Tai oikeastaan kahta kameraa varten, sillä toisena kamerana toimii syvyyssensori. Sitä käytetään esimerkiksi parempien muotokuvien taltioimiseen tai ilmaeleiden toteuttamiseen. Valitettavasti Honor 200 Prohon ei ole saatu kehittynyttä teknologiaa esimerkiksi kasvujentunnistusta varten, kuten yhtiön monissa Magic-sarjan laitteissa. Kasvojentunnistus perustuu siis ainoastaan etukameraan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Suorituskyvystä on vastaamassa Qualcommin uusi Snapdragon 8s Gen 3 -järjestelmäpiiri, joka on karsittu versio lippulaivapuhelimissa nähdystä Snapdragon 8 Gen 3:sta. S-versio tuo mukanaan suorituskyvyn vuoden takaa, joka on edelleen täysin relevantti ja takaa huipputason kokemuksen. Itse en ainakaan ole kaivannut enempää suorituskykyä, vaan laite toimii kuin rasvattu. Honor 200 Prossa toimii siis raskaat pelitkin ja kokemus on kunnossa.

Tietysti vielä viikon aikana ei ole kovin paljoa kokemuksia kertonut, mutta ainakin ensituntumat ovat positiiviset. Honor 200 Pro on saatavilla Suomessa myös hyvillä muisteilla varusteltuna, sillä RAM-muistia on kiitettävät 12 gigatavua ja tallennustilaa on 512 gigatavua. Kumpikaan ei siis tule loppumaan kovin helposti kesken kaiken.

Yksi puhelimen vahvuus löytyy myös akusta, sillä Honor 200 Pron sisuksissa on 5200 milliampeeritunnin pii-hiiliakku. Kyseistä akkua ei ole ennen nähty N-sarjassa, ja se on ollut vain Magic-sarjan yksinoikeus. Olenkin iloinen, että se saadaan vihdoin osaksi N-sarjaa, sillä pii-hiiliteknologia mahdollistaa suuremman akun kapasiteetin pienempään tilaan. Tämän takia akku on suurempi kuin edeltäjämallissa. Akunkeston osalta ei ole ollut valittamista viikon käytön aikana, vaan akku riittää mainiosti yhdeksi päiväksi.

Honor on panostanut myös lataukseen. Honor 200 Pro tukee 100 watin tehoista langallista pikalatausta, joka mahdollistaa latauksen erittäin nopeasti. SuomiMobiilin testeissä akku latautui tyhjästä täyteen alle 50 minuutissa, joka on riittävä suoritus. Honor 200 Prossa on tuki myös langattomalle lataukselle 66 watin teholla. Kyseinen latausteho saavutetaan vain Honorin omilla latureilla.

Paremmat kamerat kuin aikaisemmin

Honor 200 Pro tuo mukanaan pro-tason kamerat alempien huippupuhelimien kategoriaan. Puhelimen takaosassa on kolme kameraa, joista yksi mielenkiintoinen on pääkamera. Kyseessä on 50 megapikselin tasoinen H9000-sensori, jonka luvataan mahdollistavan paremmat kuvat joka tilanteessa. Kamerassa on f/1.95-aukko ja se on optisesti vakautettu.

Toinen kameroista on 12 megapikselin tasoinen ja se toimii ultralaajakulmakuvaamiseen sekä myös makrokuvaamiseen. Honor 200 Pron takaosaan on saatu myös 50 megapikselin tasoinen telekamera, joka on optisesti vakautettu ja tukee 2,5-kertaista optista zoomausta. Kamera toimii niin zoomaukseen kuin myös muotokuvien taltioimiseen.

Kameroita ei vielä ensituntumissa analysoida sen kummemmin, mutta pikaisien testien perusteella kyseessä on kategoriassaan riittävä ratkaisu. Itse olen iloinen siitä, että Honor on saanut mukaan telekameran, sillä nyt turhia makro- tai syvyyskameroita ei ole enää mukaan mahtunut. Alapuolella on muutamia jo testijakson aikana otettuja kuvia Honor 200 Prolla, joista kukin voi katsoa millaista jälkeä laite todellisuudessa saa aikaiseksi.

Pääkameran kuvat:

Ultralaajakulmakuvat:

Honor 200 -sarjassa on tehty yhteistyötä pariisilaisen valokuvausstudio Harcourtin kanssa. Harcourt tunnetaan asiantuntemuksestaan klassisten muotokuvien ottamisessa ikonisista henkilöistä. Tämän myötä Honor 200 -puhelimet saavat tekoälyteknologiaa sekä uudet ikoniset valaistus- ja varjoefektit muotokuvatilassa.

Muutamien testien perusteella muotokuvatila ei tuo merkittävästi uutta loppukäyttäjälle, mutta jos arvostaa Honorin ja Harcortin yhteistyötä niin silloin kuviin saadaan miellyttävä ilme sekä myös Harcortin logo.

Lupaava uutuus

Honor 200 Pro on lupaava laite muun muassa tekniikan osalta, sillä Snapdragon 8s Gen 3 tarjoaa hyvän suorituskyvyn sekä suuri näyttö on teknisesti riittävä. Lisäksi Honor on saanut mukaan miellyttävän kamerakokonaisuuden, ja yhteistyö Harcortin kanssa on hauska uusi yksityiskohta.

Ohjelmistoa Honor on myös parantanut viime vuosina, ja nyt MagicOS 8 on tekoälyn ja laajojen toimintojen osalta ihan käytettävissä oleva kokonaisuus. Honor ei kuitenkaan ole saanut taiottua päivityslupausta kilpailijoiden tasolle, sillä Honor 200 Pro saa 3 vuoden ajan Android-versiopäivityksiä sekä 4 vuoden ajan tietoturvapäivityksiä. Honor ei siis ylety esimerkiksi Samsungin tasolle, joka takaa samassa kategoriassa vuoden pidemmän, eli 4 + 5 vuoden päivitystuen. Tässä kohtaa olisi siis vielä(kin) parannettavaa.

799 euron hinnalla Honor 200 Pro on teknisesti mielenkiintoinen ja varmasti riittävä suurimmalle osalle laitteen kohdeyleisöstä. Samassa kategoriassa on kuitenkin kilpailua jonkin verran, viime vuoden lippulaivapuhelimet sekä muutaman muun valmistajan uutuudet asettavat kovia haastajia. On kuitenkin mielenkiintoista nähdä, miten Honor pystyy asettumaan 800 euron hintapisteeseen, sillä Honor N -sarja ei ole koskaan ollut näin kallis.

Ainakin Honorilla on nyt tehtävää, kun koittavat perustella potentiaalisille ostajille, miten N-sarjan puhelimesta saa pulittaa 800 euroa, kun aikaisemmin hinta on ollut jopa puolet edullisempi. Lisäksi Honorin huipputason Magic-sarjan laitteet asettuvat alennuksissa hinnoiltaan lähes samalle tasolle, joten hintaeroa ei ole enää paljoa selvästi parempiin laitteisiin.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

1 Kommentti

  1. Kun Honor 90 saapui sen ilmoitettu hinta oli kallis, mutta heti julkaisun yhteydessä oli jopa 200€ pois hinnasta asiakasetuhintaan, jolloin kauppa kävi kuumana. Sen jälkeen se tosin kallistui huomattavasti… tähän päivään asti. Päivitys pituus ja nopeus sakkaa tosiaan edelleen. En näe syytä vaihtaa loistavista Xiaomi / Poco puhelimista Honoriin. Sori Honor. Puhelimet ovat kyllä hyviä👍 mutta niin on monet muutkin. Harkitse vaikka XIAOMI 13T jossa paremmin: 4+5 vuotta päivityksiä, IP68 aidosti vedenpitävä, huippuluokan LEICA linssit, Leica authentic ja Leica vibrant tilat, hinta vain 450€ (löytyy helposti google), haluttaessa pitoa antava kaunis sininen vegaani nahka takapinta.

Kommentoi

Lisää aiheesta:Honor