AndroidHMDNokiaYleinen

Ensituntumat Nokia 7.1 -puhelimesta – tyyliä ja päivitettyjä ominaisuuksia alle 400 eurolla

HMD Global kertoi tänään Espoon Leppävaarassa sijaitsevassa uudessa pääkonttorissaan Nokia 7.1 -puhelimen saapuvan Suomessa myyntiin ensi viikon maanantaina 5. marraskuuta 2018 ja hintaa löytyvän 379 euroa. Myöskin SuomiMobiili sai Nokia 7.1:n testattavaksi ja muutaman tunnin käsissä pyörittelyn jälkeen on hyvä julkaista ensituntumat laitteesta.

Siinä missä Kiinassa vuonna 2017 julkaistu Nokia 7 ei saapunut koskaan myyntiin laajemmin, niin tällä kertaa HMD Global on päättänyt lanseerata tämän seuraajan, Nokia 7.1:n globaalisti. Kyseessä on alle 400 euron hintaluokkaan asettuva Android Onella varusteltu älypuhelin, jossa on myös monien valmistajien suosima näyttölovi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Rakenteelta lasia ja alumiinia

Nokia 7.1 on rakenteeltaan lasia sekä edestä että takaakin, mutta tuttuun tyyliin puhelimessa on 6000-sarjan alumiinista valmistettu kehys. Käsituntumalta Nokia 7.1 on varsin mukava, vaikka HMD Globalin lehdistömateriaalien perusteella kuvittelin laitteen olevan selvästi kulmikkaampi. Todellisuudessa Nokia 7.1 -puhelinta on kuitenkin varsin miellyttävä käyttää.

Silmiin puhelimessa pistää kuitenkin välittömästi varsin massiivinen ”leuka”, eli puhelimen näytön alapuolelle jätetty paksu musta kaistale, jossa on ainoastaan Nokia-logo. Leuka on mielestäni erikoisen suuri, joka tekee laitteesta muista poikkeavan. Onko tämänkaltainen poikkeavuus sitten positiivista vai negatiivista on käyttäjän itse päätettävä, itse kuitenkin kallistun jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Toinen silmiinpistävä seikka Nokia 7.1:n rakenteessa on epäsymmetrisesti asetetut USB-C- ja kuulokeliittimet, jotka näyttävät hieman erikoisilta.

Kokonaisuutena Nokia 7.1 vaikuttaa kuitenkin varsin vaikuttavalta paketilta designin osalta. HMD Global tuntuu jatkavan Nokian tuttua perinnettä laadukkaista puhelimista myös tämän uutuuslaitteen kanssa.

Teknisesti kyvykäs

Tekniikan osalta Nokia 7.1 on hyvällä tasolla, vaikka järjestelmäpiiriin verrattuna laite on hinnoiteltu hieman oletettua arvokkaammaksi. Puhelin maksaa 379 euroa ja tarjoaa Snapdragon 636 -järjestelmäpiirin, kun taasen kesän alussa myyntiin tullut Nokia 7 Plus perustuu tehokkaampaan Snapdragon 660 -järjestelmäpiiriin ja maksaa Suomessa tällä hetkellä 349 euroa. Näiden kahden puhelimen asetelma on siis Suomessa hieman erikoinen, mutta Nokia 7.1 tarjoaa kuitenkin Nokia 7 Plussaan verrattuna jonkin verran päivitettyjä ominaisuuksia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Suomessa HMD Global toi myyntiin 4 gigatavun RAM-muistilla varustellun version, jossa on 64 gigatavua sisäistä tallennustilaa. Puhelin tukee myös muistikorttia ja laite on varusteltu kahdella SIM-korttipaikalla.

Demossa vasemmanpuoleisessa laitteessa HDR10-tila pois päältä ja oikeanpuoleisessa laitteessa HDR10-tila päällä.

Tekniikan osalta HMD Global tulee vahvasti markkinoinnissaan tuomaan esille Nokia 7.1:n PureDisplay-teknologiaa. Kyseessä on teknologia, jonka avulla puhelimen LCD-näyttö sopeutuu dynaamisesti ympäristöönsä ja tarjoaa hyvän katselukokemuksen niin ulkona kirkkaassa auringonpaisteessa kuin hämärässäkin. Nokia 7.1:n näyttö osaa myös muuntaa reaaliaikaisesti SDR-sisällön HDR-sisällöksi. HMD Global demosi uudessa pääkonttorissaan näytön erikoista HDR-muunto-ominaisuutta kahdella puhelimella, joista toisessa oli asetuksissa laitettu päälle asetus ”parannettu HDR10-näyttö”, kun taasen toisessa puhelimessa asetus oli pois päältä. Demon perusteella ominaisuus todella toimii ja videoiden värit ovat selvästi paremmat ja lähellä HDR-tasoa, jonka ansiosta videoiden katselu on selvästi miellyttävämpää.

Kameroista löytyy potentiaalia ja päivitettyjä ominaisuuksia

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Nokia 7.1:n kohdalla HMD Global on hehkuttanut paljon kameroita ja myös demosi kameran kyvykkyyttä toimittajille tänään uudessa pääkonttorissaan. Demo-videon ja kuvien perusteella kamera tuotti hyvää jälkeä ja myös itsekin olen tänään taltioinut puhelimella muutamia kuvia. Alla on yksi kuva, jotka on otettu Nokia 7.1:n pääkameralla. Syvemmin kameraan päästään kuitenkin tutustumaan vasta tulevan testijakson aikana.

Nokia 7.1 -puhelimen kameran testikuva.

Yhteensä kameroita puhelimessa on kolme, kaksi takana ja yksi edessä. Kaksoiskamera koostuu 12 megapikselin sekä 5 megapikselin sensoreista. Kameroissa on kaksivaiheinen tunnistus, joka tarjoaa nopean ja tarkan automaattitarkennuksen. Kamerassa on ZEISS-sertifioitu optiikka sekä elektroninen kuvanvakautus (EIS). Kamerassa toinen sensoreista on tarkoitettu ainoastaan Bokeh-kuvausta varten, jotta Nokia 7.1 pystyisi toteuttamaan suositun taustasumennuksen kuviin. Videokuvauksessa äänentaltiointiin HMD Global hyödyntää tuttua Nokia-teknologiaa, joka kantaa nimeä Nokia Spatial Audio 360°. Tekniikka mahdollistaa miellyttävän tilaäänen taltioimisen. Etukameran koko on 8 megapikseliä, jonka avulla on mahdollista ottaa varsin vaikuttavia selfie-kuvia.

Kamerasovellus on saanut Nokia 7.1 -puhelimessa joitakin miellyttäviä päivityksiä ja myös Nokia 8 -puhelimen yhteydessä ensi-iltansa nähnyt Dual-Sight-ominaisuus on saanut uusia toimintoja. Dual-Sight-tilassa on nyt mahdollista kuvata tuttuun tapaan molemmilla puhelimen etu- ja takakameroilla samanaikaisesti, mutta nyt on mahdollista myös päättää kummalla kameralla kuvataan enemmän. Lisäksi Dual-Sight:lla on nyt mahdollista taltioida ”bothie” ottamalla kuva ensin etukameralla ja myöhemmin takakameralla.

HMD Global on siis päivittänyt tuttuja ominaisuuksia uudelle tasolle, joka on aina hienoa nähdä. Koska Nokia 7.1:n kamerat on ZEISS-sertifioidut, niin luonnollisesti kamerasovellus pitää sisällänsä Pro-kameratilan, jossa on mahdollista säätää manuaalisesti kameran asetuksia. Puhelimessa tekoälyä hyödyntävä kasvojentunnistus mahdollistaa myös animoidut 3D-hahmot ja -kasvotehosteet sekä filtterit. HMD Global on lisännyt myös Google Lens- ja Motion Photos -ominaisuudet.

Nokia 7.1 on kilpailukykyinen

Nokia 7.1 on varsin tyylikäs uutuuspuhelin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Teknisessä toteutuksessa on miellyttäviä ratkaisuja sekä puhelimen design ja materiaalivalinnat tuntuvat tutulta premium-luokalta. Lisäksi puhelimen ympärillä oleva hehkutus näytön kyvykkyydestä toistaa HDR-tasoista sisältöä ei tunnu olevan pelkkää sanahelinää, sillä HMD Globalin demon perusteella näyttö toistaa videot todella miellyttävästi.

Ensituntumien perusteella Nokia 7.1 -puhelimesta ei löydy juurikaan pahaa sanottavaa. Suomessa Nokia 7.1 tulee myyntiin 5. marraskuuta ja hintaa löytyy 379 euroa. Arvostelu puhelimesta tullaan näkemään SuomiMobiilissa jossain vaiheessa joulukuuta.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

1 Kommentti

  1. Xiaomi A2 lähtee n. 200€:lla. Ei ole kyllä kilpailukykyä nähnytkään tämä 350€ laite.

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android