AndroidGoogleYleinen

Google esitteli vihdoin Android Wear 2.0 -käyttöjärjestelmän – nämä kellot saavat sen päivityksenä

Android Wear 2.0, Kuva: Google

Google on vihdoin esitellyt päivitetyn version Android-käyttöjärjestelmästään älykelloille ja samalla LG on julkaissut kaksi uutta älykelloa. Uudet LG Watch Style ja Watch Sport -älykelloissa on luonnollisesti Googlen uusi Android Wear 2.0 -käyttöjärjestelmä.

Android Wear 2.0 on suuri päivitys Googlen omalle älykelloalustalle, sillä se muun muassa vähentää kellon riippuvuutta puhelimesta. Näkyvimmät uudistukset koskevat kuitenkin käyttöliittymää, joka on saanut suuria muutoksia. Nyt Android-älykellot saavat myös oman Google Play -sovelluskaupan, josta voi asentaa sovelluksia suoraan kellosta. Muita Android Wear 2.0:n uusia ominaisuuksia ovat muun maussa Android Pay ja Google Assistant.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Google kertoo, että myös osa vanhemmista Android Wear -kelloista tulevat päivittymään uuteen Android Wear 2.0 -versioon. Päivitys on tulossa saataville tulevien viikkojen aikana, mutta jotkin Android Wear 2.0:n uusista ominaisuuksista ei tule kaikille kelloille uudemman tekniikan puutteen vuoksi. Google listaa sivuillansa älykellot, jotka tulevat päivittymään: ASUS ZenWatch 2 ja 3, Casio Smart Outdoor Watch, Casio PRO TREK Smart, Fossil Q Founder, Fossil Q Marshal, Fossil Q Wander, Huawei Watch, LG Watch R, LG Watch Urbane ja LTE, Michael Kors Access -älykellot, toisen sukupolven Moto 360, Moto 360 for Women, Moto 360 Sport, New Balance RunIQ, Nixon Mission ja Polar M600 ja TAG Heuer Connected.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android