AndroidGoogleYleinen

Google I/O 2020 -kehittäjätapahtuma järjestetään 12.-14. toukokuuta – luvassa todennäköisesti uusia Pixel-puhelimia

Google on vahvistanut järjestävänsä vuotuisen Google I/O -kehittäjätapahtuman tänä vuonna 12.-14. toukokuuta Kaliforniassa. Tapahtumassa saatetaan tulla näkemään uusi Android-versio, uusia puhelimia sekä muita Googlen laitteita.

Viime vuonna Google esitteli kehittäjätapahtumassaan keskihintaluokan Pixel 3a- ja Pixel 3a XL -puhelimet, joten tänä vuonna Googlelta voidaan olettaa olevan tulossa myös uusia Pixel-puhelimia. Erityisesti Google Pixel 4a -puhelin on jo aikaisemmin nähty CAD-mallinnuksiin pohjautuvissa vuotokuvissa. Pixel 4a -puhelimeen odotetaan Qualcommin keskihintaluokan Snapdragon-järjestelmäpiiriä, 6 gigatavua RAM-muistia, 12 megapikselin pääkameraa sekä etukamerareiällistä näyttöpaneelia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Luonnollisesti Google I/O -tapahtumassa tullaan näkemään myöskin uuden Android-version kehittäjäversio. Tulevan Android-version odotetaan kantavan nimeä Android 11, sillä viime vuonna Google julkaisi Android 10 -version ja päätti samalla luopua käyttöjärjestelmänsä lisänimeämisestä.


Lähde: Twitter (Sundar Pichai / Googlen toimitusjohtaja)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android