AndroidGoogleYleinen

Google IO:ssa nähtiin uusia sovelluksia ja laitteita

Googlen joka vuotisessa kehittäjätapahtumassa Google IO:ssa, esiteltiin tänä vuonna uusia sovelluksia ja myös laitteita. Mielenkiintoisimpina uusi viestisovellus Allo, videopuhelusovellus Duo ja laitteena Google Home.

Google Allo

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

download

Googlen uusi Allo-sovellus on ns. kehittynyt chat-sovellus, joka ehdottaa vastauksia tilanteen mukaan. Chat-sovelluksella voi myös lähettää kuvia ja videota. Sovelluksessa on myös yksityinen-tila, samanlainen, kuin Chrome selaimessa on. Myös tekstin kokoa voi suurentaa ja pienentää tilanteen mukaan. Allon yksi parhaimmista ominaisuuksista on se, että sovellus oppii käyttäjän toiminnasta ja vastaukset kehittyvät käyttäjän tapojen mukaisiksi.

Sovellus tulee iOS ja Android laitteille kesän aikana.

Google Duo

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Googlde Duo on videopuhelusovellus ja se on suunnattu suoraan kilpailemaan iOS:stä tutun FaceTime-sovelluksen kanssa. Yksi erikoisimmista ominaisuuksista on se, että soiton vastaanottaja näkee puhelimen ruudulta videokuvaa soittajasta, ennenkuin on edes vastannut ja kun käyttäjä vastaa, niin videopuhelu jatkuu automaattisesti. Yllä olevalta videolta näet sovelluksesta lisää. Sovellus tulee iOS ja Android laitteille kesän aikana.

Google Home
Screen_Shot_2016-05-18_at_1.19.55_PM.0
Google tuo markkinoille Google Home nimisen laitteen, joka on suora kilpailija Amazon Echo laitteelle. Google Home laitteella käyttäjä voi tehdä nettihakuja, kuunnella suosikki musiikkia ja jopa ohjata videota televisio ruudulle. Laitteeseen voi myös yhdistää Nest termostaatin ja muita kodin älylaitteita. Google Home sisältää kaiuttimen, mikrofonin ja värilliset ledit, jotka on integroitu tyylikkääseen kokonaisuuteen. Myös laitteen alaosan voi halutessaan vaihtaa eriväriseen alustaan. Laite tulee myyntiin myöhemmin tänä vuonna ja hinta selviää myös myöhemmin.

Toni Aaltonen
Toni Aaltonen on kokenut teknologiabloggaaja; hänellä on ollut monia blogeja ja suosituin niistä on ollut JollaSuomi. Tonin apuna kirjoittamisessa on noin kymmenen vuoden aikana haalittu kokemus teknologiasta

    Kommentoi

    Lisää aiheesta:Android