GoogleYleinen

Google tuo uuden Gemini for Home -avustajan Suomeen – mutta yksi iso puute ärsyttää

Gemini for Home

Google on laajentanut uutta Gemini-pohjaista ääniavustajaansa, joka on suunnattu älykoteihin. Yhtiö tuo Gemini for Home -avustajan nyt varhaisessa vaiheessa yhteensä 16 uuteen maahan, ja mukana on myös Suomi. Samalla palvelu saa tuen useille uusille kielille, mutta suomea ei edelleenkään tueta.

Kyseessä on Googlen seuraavan sukupolven ratkaisu, joka on käytännössä korvaamassa pitkään käytössä ollutta Google Assistant -avustajaa. Gemini for Home esiteltiin ensimmäisen kerran Yhdysvalloissa viime vuoden lopulla, minkä jälkeen se on laajentunut Kanadaan ja Meksikoon, ja nyt ensimmäistä kertaa laajemmin Eurooppaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Gemini for Home on nyt saatavilla varhaisena versiona muun muassa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa sekä useissa muissa Euroopan maissa. Käyttö ei kuitenkaan avaudu automaattisesti kaikille, vaan kiinnostuneiden täytyy liittyä mukaan erikseen Google Home -sovelluksen kautta.

Vaikka laajennus kattaa Pohjoismaat, suomen kieltä ei tueta. Uudet tuetut kielet ovat muun muassa englanti, ruotsi, norja, tanska, saksa, ranska, espanja ja japani.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Google on viime kuukausina kehittänyt Gemini for Homea vauhdilla, ja mukana on useita merkittäviä parannuksia verrattuna aiempaan Assistant-kokemukseen. Yksi keskeisimmistä muutoksista on nopeus, Google kertoo vähentäneensä viivettä jopa 40 prosentilla tavallisissa komennoissa, kuten valojen sytyttämisessä.

Lisäksi Gemini ymmärtää paremmin kontekstia. Se osaa erottaa esimerkiksi “lampun” ja “valon” toisistaan ja hyödyntää sijaintitietoja tarjotakseen tarkempaa paikallista säätä ja uutisia. Gemini tuo mukanaan myös luonnollisemman tavan kommunikoida. Vastauksia on lyhennetty esimerkiksi ajastimien ja hälytysten kohdalla, jotta käyttö ei tunnu turhan raskaalta.

Yksi mielenkiintoisimmista lisäyksistä on mahdollisuus hakea tietoa kodin kameroista reaaliajassa. Google Nest Cam -kameroiden omistajat voivat esimerkiksi kysyä, mitä kotona tapahtuu juuri nyt, ja Gemini analysoi kuvavirtaa vastatakseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ominaisuus on kuitenkin saatavilla vain maksullisen Google Home Premium -tilauksen kautta.

Toistaiseksi Gemini for Home on edelleen varhaisessa testivaiheessa, eikä tarkkaa aikataulua laajemmalle julkaisulle ole kerrottu. Google kuitenkin kertoo, että käyttöönotto etenee vaiheittain viikon sisällä yhä useammille käyttäjille.

Lähde: Google

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Google