HMDNokiaYleinen

HMD Global kehitti Nokia N95 -puhelimesta uutta versiota – prototyyppi esillä tunnetun tubettajan videolla

Nokia-puhelimista vastaava HMD Global on tunnettu muun muassa Nokia Originals -mallistostaan, jossa vanhoja Nokia-puhelimia on suunniteltu uudelleen nykypäivään. Tähän mennessä kaikki malliston puhelimet ovat olleet peruspuhelimia, mutta HMD Global on myös suunnitellut muun muassa Nokia N95 -puhelimen uudelleen julkaisua älypuhelimena.

HMD Global on antanut tunnetulle MrMobile YouTube-kanavan Michael Fisherille käsiin prototyypin älypuhelimesta, jonka kerrotaan olevan Nokia N95:n uudistettu versio. Prototyyppipuhelimessa on liukuva rakenne, sillä näyttö liukuu hieman vasemmalle, jonka alta paljastuu suhteellisen suuret kaiuttimet, kaksi etukameraa sekä salamavalo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Prototyyppi on videon perusteella valmistettu alumiinikehyksestä sekä lasipinnoista. Takaosassa on iso pyöreä kamera-alue, jonka kehys aukeaa myös puhelimelle telineeksi. Ulkoisesti prototyyppi muistuttaa vahvasti HMD Globalin muita viimeisen vuoden aikana julkaisemia puhelimia, joten kyseessä on varsin tuore kokeilu HMD Globalilla.

Nähtävästi HMD Global ei ole kuinkaan nähnyt kyseiselle puhelimelle tarpeeksi kiinnostusta, jonka takia laite on jäänyt vain prototyypiksi, eikä sitä nähdä markkinoilla. Michael Fisherin videolla nähtävän vaakasuunnassa liukuvan rakenteen ohella HMD Globalin Juho Sarvikas on julkaissut Twitterissä luonnoskuvia, joissa nähdään myös sama idea hieman eri toteutuksilla. Luonnoskuvissa HMD Global on ainakin kokeillut pystysuunnassa liukuvaa rakennetta, jolloin yläreunasta tulisi esille etukamerat ja alareunasta vastaavasti kaiutin.

MrMobilen videon voi katsoa alapuolelta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

7 Kommenttia

  1. Ilmankos HDM Gloval ei saa aikaan mitään nykyaikaisia huippupuhelimia, eikä ainakaan Pohjolankaan oloihin suunniteltuja älypuhelimia, kun ex-mobiilinokialaisten kansoittama HMD Global nostalgioi vai kupsahtaneen ex-mobiiliNokian luuriluomuksilla.

    Sen kannattaisi kuitenkin luoda tuotteita asiakaslähtöisesti, nykyaikaan.
    Maailmalla ja Suomessakin osalla käyttäjistä ja mobiilipalveluiden käyttäjistä olisi varmasti kysyntää nykyaikaiselle Nokia-luurille, jossa olisi erinomaisessa hinta-laatu-käytettävyys-suhteessa
    – jopa vain yksi hyvä 12-24Mpic kamera, hyvällä linssillä ja optisella kuvanvakaimella (hyvä kuvanlaatu, hyvä toimivuus dokumenttienkin tekstien skannaukseen, eli hytykäyttöön meillä ja maailmalla). Jopa vain yksi kamera riittäisi, myös selfie-kameraksi, kunhan kuvaussovelluksessa on selkeästi takakamera/selfie-kuvaustila-valinta (10s viive kapulan kääntöön).
    – auringonvalossakin riittävän kirkas näyttö, HD+- tai FHD-tarkkuudella (jotta riittää kooltaan ja toimii nyky-mobiilisovelluksilla)
    – 2-5 pv akkukesto (irrotettava, vaihdettava akku)
    – kestävä runko
    – 3-4 Mb työmuistia, 64-128 Mb tallennustilaa
    – veden- ja pölynkestävyys
    – muistikorttipaikka, 2,5mm kuulokeliitäntä, stereo-kaiuttimet
    – 3 v Android-päivitykset, 5 v Android-tietoturvapäivitykset.

    Eli rajatuista, olennaisista komponenteista, kestävä ja kustannustehokkaan laadukkaasti tehty Connecting People -älypuhelin.

    Sitten tietysti se/ne huippumalitkin.
    Vanhoista malleista nykyparemmin CommunicatorLauta, perhossiipi-tms. aukeavalla näppäimistöllä. Pystymallisen luurin alaosasta voisi liukua alaspäin yksi neliömäinen näppisosa ja lisäksi sen kummallekin puolelle lisäneliöt (tai vajaat neliöt) niin että nuo muodostaisivat riittävän leveän fyysisen näppäimistön ihan kunnolla kirjoittamiseenkin.

    Tai toisaalta vanhan kommunikaattorin näppäimistöosan voisi korvata hyvin toimivalla käsinkirjoitusnäyttöosallakin. Eli tehdä vieläkin paremman tuotteen, kuin mitä Samsungin nykyiset Tab-älypuhelimet ovat. Esim. pystymallisen Communicaattorin alaosasta voisi vetää esille tarkan kynän mustavalkoisen käsinkirjoitusnäyttöosan.

  2. Nii, mieti sitä miksi. 😂

  3. Mä omistan nokian mallilla kun mallilla,omia kopioita tai uusia.Jos puhelimen tärkein ominaisuus olis kamera niin eiks sillon pidä ostaa kamera.eikä puhelinta..Ehkä tulevaisuudessa Nokia tuo markkinoille kameran millä voit soittaa…

    1. Niinpä, mieti sitäkin tykönäsi.

  4. minä olen käyttänyt nokian puhelimia 1985 alkaen tähän päivään saakka enkä tule vaihtamaan en ainakaan
    kiinalaiseen olen tyytyväinen meidän suomalaisten pitäisi suosia suomalaista saadaisiin samalla valtion kirstuun
    lisää verotuloja

    1. Ainakin minun 2 vuotta vanha ”Nokia” on valmistettu Kiinassa.

  5. Niin ne Applen ylikalliit turhakkeet valmistetaan myös Kiinassa.

Kommentoi

Lisää aiheesta:HMD