HuaweiYleinen

Huawei-johtaja uhmakkaana: ”uusi tuotteemme mullistaa markkinat”

Huawein logo

Huawei-johtaja Richard Yo on kertonut suorassa lähetyksessä, että yhtiö valmistautuu julkaisemaan erittäin odotetun uuden tuotteen. Hänen mukaansa ”uusi tuotteemme mullistaa markkinat” ja se tulee herättämään suurta kiinnostusta alalla.

Vaikka tuotteen tarkempia yksityiskohtia ei vielä ole kerrottu, Richard Yu:n sanavalinnat ovat herättäneet paljon spekulaatioita. Mikä tuote voi olla niin erikoinen, että se saa Huawein johtajan näin varmaksi sen menestyksestä?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tietojen mukaan Huawei valmistelee uutta, taittuvan näytön ja PC:n yhdistävää tablettia. Uutuus saattaa kyetä yhdistämään taitettavan tietokoneen ja tabletin ominaisuudet tavalla, jota ei ole aiemmin nähty.

Richard Yu on aiemmin kertonut, että Huawei panostaa tuoteinnovaatioihin, joita muut eivät ole kyenneet toteuttamaan. Esimerkiksi yrityksen kolminkerroin taittuva Mate XT -puhelin on ollut merkittävä teknologinen läpimurto. Yu on myös vihjannut, että tänä vuonna Huawei aikoo tuoda markkinoille lisää yllättäviä ja innovatiivisia tuotteita.

Nyt vihjatun tuotteen julkaisua odotetaan maaliskuussa 2025.

Lähde: Mydrivers.com

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Huawei