JollaMWCSailfish OSYleinen

Jolla järjestää Sailfish OS -lehdistötilaisuuden – luvassa yhteistyö merkittävän laitevalmistajan kanssa

Kerroimme jo tammikuussa, että suomalainen Jolla tulee osallistumaan myös tänä vuonna Mobile World Congress -messuille, joka on yksi maailman tärkeimmistä tapahtumista, jossa suuret ja pienet älypuhelinvalmistajat tulevat julkaisemaan uusia tuotteitaan.

Jollalla on ollut pitkä historia MWC-messuilla, sillä ensimmäistä kertaa yhtiö osallistui sinne vuonna 2013, jonka jälkeen Jolla on ollut messuilla näkyvillä joka vuosi, eikä nytkään poikkeusta tule. Jollan rinnalla messuilla seisoo tänä vuonna venäläinen Open Mobile Platform, joka kehittää Venäjälle lokalisoitua Sailfish OS -versiota.

Jolla on kuitenkin ilmoittanut pitävänsä oman Sailfish OS -käyttöjärjestelmään kohdistuvan lehdistötilaisuuden MWC -messujen avajaispäivänä 27. helmikuuta kello 13.00 Suomen aikaa. Jolla kertoo tilaisuuden antimiin kuuluvan muun muassa uusien kumppanuuksien paljastamisen ja luvassa saattaa olla myös yhteistyö merkittävän laitevalmistajan kanssa.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Jolla