JollaYleinen

Jollan sivuille ilmestyi mystinen laskuri – perjantaina luvassa uusi suomalaispuhelin?

Suomalainen Jolla on nostattanut odotusta lisäämällä verkkosivuilleen mystisen laskurin, joka päättyy perjantaina 5. joulukuuta kello 15.00 Suomen aikaa. Näytöllä komeileva teksti ”Something we defined together is almost here” antaa vahvan vihjeen siitä, että yhteisön kanssa suunniteltu puhelinprojekti on siirtymässä seuraavaan vaiheeseen.

Jolla kertoi elokuussa harkitsevansa paluuta älypuhelinmarkkinoille, ja yhtiö avasi Sailfish OS -foorumillaan laajan kyselyn siitä, millainen uuden 5G-laitteen tulisi olla. Vastauksia kertyi nopeasti, ja keskustelu jatkuu edelleen aktiivisena. Marraskuun päivityksessään Jolla vahvisti, että kiinnostus on ollut yllättävän suurta ja yhtiö näkee yhteisössä valmiuden myös ennakkotilauksille. Jollan tavoitteena on vähintään 2000 ennakkotilauksen taso, jotta projekti voidaan käynnistää kaupallisesti kannattavasti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Foorumiviestien perusteella Jolla on pystynyt etenemään pidemmälle kuin moni uskalsi odottaa. Yhtiö kertoo löytäneensä näytölle useita vaihtoehtoja, jotka mahdollistaisivat selvästi markkinoiden valtavirtaa pienemmän kokoluokan. Samalla viitataan siihen, että yhteisön suosima 16:9-kuvasuhde ei ole realistinen, mutta jonkinlainen kompromissi 20:9-kuvasuhteen suuntaan voisi olla mahdollinen.

Jolla painottaa myös pitkäikäisyyttä, ja yksi projektin kiinnostavimmista yksityiskohdista liittyy vaihdettavaan akkuun, jonka yhtiö aikoo tuoda takaisin, jopa modernilla kapasiteetilla ja tiheydellä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Hintaa Jolla ei vielä paljasta, mutta viestinnän perusteella on selvää, ettei yhtiö tähtää massamarkkinoiden volyymeihin eikä Samsungin tai Honorin hinnoitteluun. Tarkoitus on rakentaa pidemmän elinkaaren laite, jossa ohjelmiston jatkuva kehitys kompensoi hieman korkeampia tuotantokustannuksia.

Muistin, tallennustilan ja muiden teknisten ratkaisujen osalta yhtiö kertoo olevansa ”hyvällä polulla” toteuttamaan yhteisön toiveet, mukaan lukien sormenjälkilukijan, muistikorttipaikan, Dual SIM -tuen, NFC:n ja ilmoitus-LEDin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Nyt julkaistu laskuri vaikuttaa ensimmäiseltä selkeältä signaalilta siitä, että projektissa siirrytään pelkistä suunnitelmista konkreettisempaan vaiheeseen. Teksti ”Something we defined together” vihjaa suoraan kyselyyn ja yhteisöön, joka on ollut mukana määrittelemässä laitteen suuntaa alusta lähtien. Jää nähtäväksi, onko luvassa lopullinen vihreä valo hankkeelle, ennakkotilausten avaus vai kenties ensimmäinen kurkistus valmiista laitteesta.

Lähde: Jolla.com 

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Jolla