SuomiMobiiliYleinen

Katsaus tulevaisuuteen ja menneeseen vuoteen 2016

Vuosi 2016 oli monella tapaa mielenkiintoinen vuosi mobiilimaailmassa ja se piti sisällään paljon erilaisia tuotejulkaisuja, tapahtumia, epäonnistumisia ja onnistumisia. Erityisesti vuonna 2016 mobiilipuolella painopiste siirtyi kiinalaisiin valmistajiin, jotka ovat päässeet uhkaamaan jopa Samsungin ja Applen asemia älypuhelinmarkkinoilla.

Viime vuosi tullaan muistamaan muun muassa Samsungin epäonnistuneesta Galaxy Note 7 -puhelimesta, älykellojen todellisesta floppaamisesta, Xiaomin futuristisesta Mi MIX -puhelimesta sekä Nokia-puhelimien ympärillä tapahtuneista muutoksista. Vuosi 2016 koostui myös monista huhuista, jotka pyörivät totutusti Applen uusimpien tuotteiden ympärillä sekä HMD Globalin tänä vuonna julkaistavissa Android-puhelimissa. Myöskin viime vuoden aikana kuultiin monenlaisia huhuja liittyen muiden valmistajien puhelimiin, mutta suurimpiin puheenaiheisiin voidaan liittää vain Nokian puhelimet ja Applen uusimmat laitteet.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vuotta 2016 tullaan muistelemaan myös Microsoftin todellisena epäonnistumisen vuotena. Vielä vuoden 2015 viimeisellä neljänneksellä Microsoft myi 4,5 miljoonaa Lumia-puhelinta, mutta sittemmin vuoden 2016 loppuun tultaessa myynti on romahtanut entisestään ja Lumioita tuskin myydään nykyisin enää kymmeniäkään tuhansia kuukaudessa. Nyt Microsoft on luovuttanut totaalisesti puhelimien osalta, tai ainakin siltä se vaikuttaisi. Toki tälle vuodelle on huhuttu uutta Surface-puhelinta, mutta Microsoftin suunnitelmat ovat muuttuneet viime vuosien aikana monesti, jonka takia myös Surface-puhelin kannattanee ottaa pienoisella varauksella.

Viime vuoden aikana julkaistiin huima määrä uusia puhelimia, joista myös moni käväisi SuomiMobiilin testissä. Erityisen paljon puhelimia markkinoille toivat kiinalaiset valmistajat Xiaomi ja Huawei. Huawei laajensi Honor-mallistoaan monella uudella mallilla, ja Xiaomi julkaisi lähes joka kuukausi uusia älypuhelimia eri hintaluokkiin.

Suomalaisten kannalta vuosi 2016 oli myös erikoinen, sillä tunnettujen puhelinvalmistajien Samsungin, Applen, LG ja Huawein rinnalle Suomeen tuotiin myyntiin lukuisien muiden valmistajien laitteita. Erityisesti mielenkiintoa on herättänyt se, että Xiaomi Suomi avasi oman verkkokaupan suomalaisille kuluttajille, jossa myydään useita Xiaomin laadukkaita älypuhelimia eri hintaluokissa. Myös kiinalainen OnePlus vahvisti asemiaan Suomessa, koska Elisa otti yhtiön puhelimet valikoimiinsa. Myös loppuvuonna 2016 Kiinasta Suomeen rantautui monille täysin tuntematon älypuhelinvalmistaja Oukitel, joka solmi sopimuksen verkkokauppa e-ville.comin kanssa yhtiön puhelimien jälleenmyynnistä Suomessa.

Entä vuonna 2017…?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vuodesta 2017 voidaan odottaa ainakin yhtä mielenkiintoista kuin vuodesta 2016. Myöskin tänä vuonna järjestetään vuotuiset CES ja MWC-messut heti alkuvuodesta, jotka pitävät sisällänsä toinen toistaan jännittävämpiä tuotelanseerauksia. Myöskin vuoden 2017 loppuun sijoittuu IFA-messut, jossa voidaan totutusti kuulla taas loppuvuoden älypuhelinuutuuksista sekä muista erikoisista tuotteista. Vuonna 2017 odotetaan myös Applen uusia puhelimia sekä HMD Globalin valmistamia Nokia-puhelimia, joista voidaan jo näin alkuvuonna povata vuoden mielenkiintoisimpia aiheita.

Henkilökohtaisesti odotan mielenkiinnolla näkeväni tämän vuoden aikana useita Xiaomin Mi MIX:ä ”matkivia” laitteita, joissa näytön reunat ovat minimoituna, sillä varsinkin Mi MIX vaikuttaa todella lupaavalta ja reilun viikon käytön jälkeen voinkin sanoa sen olevan älypuhelimien tulevaisuutta.

Tästä vuodesta on kuitenkin tulossa jälleen kerran todella täyteinen mobiilimaailman kantilta katsottuna. Viime vuonna Suomeen rantautui monien uusien valmistajien puhelimia, mutta tänä vuonna tuskin samanlaista ryntäystä Suomeen nähdään. SuomiMobiilin tietojen mukaan vuoden 2017 alussa ainakin yksi valmistaja olisi kiinnostunut tuomaan älypuhelimensa suomalaisten ulottuville. Kyseisestä valmistajasta tullaan luultavasti kuulemaan lisää alkuvuoden aikana ja me täällä SuomiMobiilissa seuraammekin innolla, miten valmistajan puhelimet tullaan Suomessa ottamaan vastaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vuosi 2016 SuomiMobiilissa ja sivuston tulevaisuudensuunnitelmat

Vuotta 2016 voidaan pitää SuomiMobiilille merkittävänä vuotena sekä jopa pienenä odottamattomana lottovoittona. Sivustomme kasvoi hienosti ja odottamatta vuoteen 2015 nähden.  Pääsimme testaamaan ja arvostelemaan runsaasti uusimpia älypuhelimia ja muita laitteita. SuomiMobiilin vuosi 2016 tullaan muistamaan erityisesti laajentuneesta sisällöstä sekä ainutlaatuisista laitearvosteluista sekä yksinomaisista artikkeleista, joita vuoden sisään mahtui monia.

Olemme ylpeitä siitä, että pääsimme arvostelemaan laitteita, joita muut suomalaiset uutissivustot eivät ole arvostelleet. Tällaisia laitteita ovat muun muassa Xiaomi Mi Max, Xiaomi Redmi Pro, LeEco Le Pro 3, Elephone P9000, Fairphone 2, Turing Phone Dark Wyvern ja Intex Aqua Fish. Olemme siis viimeisen vuoden aikana halunneet tarkoituksella tuoda esille Suomessa myös muitakin älypuhelinvalmistajia, joita valtamedia ei juurikaan suosi. Tähän innostusta ovat tuoneet erityisesti meidän aktiiviset lukijat, jotka ovat toivoneet tietystä laitteesta käyttökokemuksia. Yleensä tällaisten ”erikoislaitteiden” hankkiminen on haastavaa, eikä me olla voitu aivan kaikkia lukijoiden toiveita täyttääkään. Erityiskiitos laitteiden arvostelujen mahdollistamisesta menee Xiaomi Suomelle, verkkokauppa e-villelle, Jollalle sekä intialaiselle yhteyshenkilöllemme. Tietysti haluamme kiittää kaikkia muitakin testilaitteita toimittaneita valmistajia sekä tahoja, jotka ovat halunneet ja auttaneet kehittämään SuomiMobiilia vuoden 2016 aikana.

Nämä olivat vuoden 2016 luetuimmat artikkelit:

  1. WhatsApp alkaa jakamaan tietoja Facebookin kanssa, näin estät tietojen jakamisen
  2. Nyt se on vihdoin julkaistu – tässä on upea Honor 8
  3. Näin saat Huawei-puhelimen sovelluskuvakkeet muutettua lähemmäksi normaalia Androidia
  4. SuomiMobiili paljastaa: Näissä live-kuvissa esiintyy Huawei Mate 9 (ei enää luettavissa)
  5. Eikö Huawei-puhelimesi löydä uusinta päivitystä? – Näin helposti onnistut asentamaan uusimman Android 6.0 -version

Nämä olivat vuoden 2016 suosituimmat arvostelut:

  1. Arvostelussa OnePlus 3 – voiko parempaa puhelinta löytyä?
  2. Arvostelussa Elephone P9000 – lähes huippupuhelin alle 300 eurolla
  3. Arvostelussa Honor 8 – tyylikäs puhelin kaikilla herkuilla
  4. Arvostelussa Turing Phone Dark Wyvern – Onko puhelin oikeasti 1000 euron arvoinen?
  5. Arvostelussa Huawei P9 – tyylikäs puhelin upeilla kameroilla

Olemme SuomiMobiilissa toiveikkaita vuoden 2017 suhteen, sillä meiltä on tulossa jälleen kerran paljon hienoja asioita. Tulemme tämän vuoden aikana panostamaan erityisesti sivustomme julkaisujen laadukkuuteen, määrään, monipuolisuuteen sekä käyttäjäkokemukseen, tietysti lukijoiden ehdoilla. Vuoden 2016 aikana kasvoimme Suomen suurimmaksi harrastepohjalta ylläpidettäväksi uutissivustoksi, jota pidämme merkittävänä saavutuksena, siihen verrattuna, mitkä sivumme alkuasetelmat ja resurssit olivat. Suurin kiitos tästä kuuluu kaikille lukijoillemme, jotka ovat jaksaneet seurata uutisointiamme päivittäin.

Koska SuomiMobiilia ylläpidetään harrastevoimin, niin meillä ei ole resursseja lähteä kilpailemaan Suomen suurimpien tekniikka-aiheisten sivustojen kanssa, eikä se ole ollut meidän tarkoituskaan missään välissä. Olemme tekemässä SuomiMobiilista vaihtoehdon suurempien sivustojen rinnalle, jonka tarkoituksena ei ole kerätä lukijoita turhanpäiväisillä artikkeleilla ja otsikoinneilla.

Vuodelle 2017 meillä on suunnitteilla monia mahtavia juttuja lukijoillemme. Olemme myös saaneet vuoden 2016 loppupuolella vireille muutamia uusia yhteistyökuvioita, joiden tuloksista pääsemme nauttimaan nyt alkaneen vuoden aikana.

Nyt vuonna 2017 tullaan siis jatkamaan SuomiMobiilin kehittämistä sekä tuottamalla vaihtoehtoa muiden sivustojen rinnalle. Tehdään alkaneesta vuodesta siis yhdessä ikimuistoisempi kuin vuodesta 2016. Hyvää uutta vuotta 2017!

-Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja

Alla vielä SuomiMobiilin muiden kirjoittajien ja taustahenkilöiden ajatuksia menneestä vuodesta sekä mietteitä vuodesta 2017. 

Toni Aaltonen, kirjoittaja ja tuotearvostelija

Samsung Galaxy S7 edge

Vuosi 2016 oli mobiilimaailman osalta erittäin mielenkiintoinen. Suuria yllätyksiä ja pettymyksiä riitti menneessä vuodessa. Suurin pettymys oli ehdottomasti Samsung Galaxy Note 7:n räjähdykset. Galaxy Note 7 sai suurilta teknologiasivustoilta loistavia arvosteluita, mutta yhtiö kiirehti puhelimen julkaisemisessa, jonka takia puhelin osoittautui vialliseksi ja vaaralliseksi. LG:n ja Motorolan modulaariset puhelimet olivat myös miellyttävä yllätys muutoin aika tylsillä markkinoilla, mutta omasta mielestäni puhelimet eivät olleet vielä valmiita suurille markkinoille.

Applen myyntiin tuomat kolme puhelinta eivät yllättäneet ja olivat jopa tylsiä. Toki kyseessä on ns. “välivuosi” ennen iPhonen 10-vuotis syntymäpäivää. Parhaimman puhelimen markkinoille toi Samsung, kun se julkaisi Galaxy S7 ja S7 Edgen, jotka ovat vieläkin, jo vuoden vaihduttua parhaimpien puhelinten kärkipäässä. Omaksi yllätykseksi kiinalaiset puhelinvalmistajat valtasivat markkinoita ja onnistuivat siinä kohtuullisen hyvin, mainittakoon suuren suosion saanut OnePlus 3, joka keikkuu Elisan myydyimpien puhelinten listan kärjessä. Myös Huawei jatkoi hienoa menoaan ja kasvatti markkinaosuutta Suomessa ja onkin nyt suuri kilpailija Applen ja Samsungin vierellä. Google toi myös markkinoille kaksi uutta puhelinta, Google Pixel ja Pixel XL. Puhelimet eivät ole vielä myynnissä Suomessa, mutta uskon niiden myötä kiinnostuksen lisääntyvän Androidia kohtaan vuonna 2017.

Henkilökohtaisesti odotan innolla vuotta 2017, ja mitä kaikkea uutta kyseinen vuosi tuokaan tullessaan mobiilimarkkinoilla. Oikein hyvää ja rauhallista uutta vuotta.

Teemu Mäkelä, kirjoittaja ja tuotearvostelija

OnePlus 3

Vuosi 2016 oli mielenkiintoinen niin mobiilirintamalla kuin myös muiden tietotekniikkatuotteiden osalta. Aloitetaan kuitenkin mobiililaitteista, joista itselleni suurin yllätys oli Huawein ja saksalaisen kameravalmistaja Leican yhteistyö, joka ainakin omalta osaltani lisäsi Huawein kiinnostavuutta. Osaltaan tähän myös auttoi Huawein P9 -malli, joka omasta mielestäni oli yksi vuoden onnistuneimmista puhelimista.

Muita vuoden onnistumisia omasta mielestäni olivat OnePlus 3 ja OnePlus 3T, Applen uudet iPhone 7- ja iPhone SE -mallit sekä Samsung Galaxy S7 -mallit. Valitettavasti Samsungin kannalta korealaisyhtiön Galaxy Note 7 -lippulaivamalli päätynee ”vuoden vitsi” palkinnon saajaksi. Muita floppeja on Googlen uudet Pixel- ja Pixel XL -puhelimet, joihin moni pettyi Googlen lopetettua halvempien ja hintansa takia suosittujen Nexus puhelimien valmistamisen. Markkinoilta puuttuukin tällä hetkellä 2015 vuoden Nexus 5X kaltainen laite. Onneksi OnePlus 3 ja OnePlus 3T tarjoavat lähes puhtaan Android-kokemuksen alle 500 eurolla ja pienellä vaivannäöllä ja custom ROM:lla senkin saa ”täysin” puhtaaksi.

Muun tietotekniikan osalta vuosi oli erittäinkin mielenkiintoinen virtuaalitodellisuuden ja erilaisten virtuaalipelilasien esiinmarssin myötä. HTC, Oculus ja Playstation VR etunenässä. Mielenkiinnolla odotellaan mitä valmistajat saavat vuonna 2017 aikaan lasien ja tietokoneiden kehityksen avulla.

Jesse Leskinen, webmaster ja satunnainen kirjoittaja

Microsoft Lumia 650

Vuonna 2016 Microsoft hylkäsi asemansa puhelinvalmistajana ensin ostettuaan Nokian puhelintoiminnot. Moni onkin sitä mieltä, että Microsoft pelasti Nokian ostamalla tuottamattoman liiketoiminnan ja lopettamalla sen. Itse en ota siihen sen enempää kantaa, mutta vuonna 2017 voi Microsoftilta olla luvassa yllätyksiä puhelinpuolelta. On jo pitkään huhuttu Microsoftin suunnittelevan kaikessa hiljaisuudessaan ns. ”Surface Phone”-puhelinta ja väittäisinkin näin olevan. Jos tuo puhelin julkaistaan, se tullee tekemään (Windows-)puhelimille saman mitä Surface teki tableteille – eli luvassa on jokin täysin uudenlainen konsepti. Tähän suuntaan viittaa kovasti Microsoftin ja Qualcommin julkistama yhteistyö, jonka tarkoituksena on tuoda Intelin x86-alustalle käännetyt perinteiset Windowsin työpöytäsovellukset ARM-pohjaisille Qualcommin Snapdragon-prosessoreille. Tietty tässä julkistuksessa viitattiin hybrideihin ja vähävirtaisiin kannettaviin, mutta uskon sen ultimaattisen päämäärän olevan juurikin Surface Phone, josta tulee telakoituna täysiverinen PC.

Vuosi 2016 oli meille suomalaisille merkittävä myös mobiiliverkkopuolella. Syyskuussa Elisa ilmoitti ottavansa ensimmäisenä Suomessa kaupalliseen käyttöön 4G-puhelut (VoLTE) sekä WiFi-puhelut (VoWiFi). Toki, joku saattaa muistaa DNA:n tiedotteet alkuvuodelta, missä he mainostivat ottavansa kyseiset tekniikat käyttöön ensimmäisenä. Lopulta DNA kuitenkin siirsi käyttöönoton määrittämättömään ajankohtaan laitevalmistajia syyttäen. 4G- ja WiFi-puhelut ovat koko ajan tärkeämpiä tekniikoita puhelinten sisäkuuluvuuden varmistamiseksi, sillä uudet energiatehokkaat rakennukset rajoittavat mobiiliverkon signaalin kulkua sisälle asti huomattavasti. 4G-verkkoa rakennetaan muita tekniikoita matalammilla, rakenteita paremmin läpäisevillä, taajuuksilla ja WiFi-puhelut varmistavat kuuluvuuden myös sielläkin, missä mobiiliverkko ei kuulu. Vuonna 2017 varmasti loputkin operaattorit aloittavat näiden tekniikoiden käyttöönoton. Suomessa ollaan tässä jo vähän jäljessä, monessa muussa maassa nämä tekniikat ovat olleet jo vuosia käytössä.

Marraskuussa valmistui DNA:n ja Soneran vuonna 2015 aloittama, suomalaisittain ainutlaatuinen, yhteisverkkoprojekti. Yhteisverkko toi 4G-yhteydet Soneran ja DNA:n asiakkaille lähes kaikkialle Pohjois- ja Itä-Suomeen. Ihan kaikista Yhteisverkon saavutuksista ei ole kuitenkaan uutisoitu, kuten esimerkiksi sitä, että Yhteisverkolla on Lapin hiihtokeskuksissa käytössä melkein gigabittiluokan nopeuksiin kykeneviä 4G-tukiasemia. No, vielä ei ole sellaisia nopeuksia tukevia puhelimia tai muita päätelaitteita, eivätkä nämä tukiasemat ole siellä huippunopeuksien takia vaan tasoittamassa kuormaa suurten kävijämäärien takia.

On myös paljon odotettavaa vuodelta 2017, tänä vuonna tullaan näkemään ensimmäiset 700Mhz:n 4G-verkot, 256QAM ja 4x4MIMO -tekniikat otetaan laajempaan käyttöön ja tulevat 5G-verkot kehittyvät kovaa vauhtia. Uudet puhelimetkin alkavat tukea entistä suurempia latausnopeuksia 4G-verkossa. Odotan innolla, mitä kaikkea uutta tämä vuosi tuo tullessaan!

Muista myös seurata SuomiMobiilia ja tilata uutiskirje

SuomiMobiili on aktiivisesti läsnä monissa sosiaalisen median kanavoissa. Löydät SuomiMobiilin Facebookista, TwitteristäInstagramista ja YouTubesta. Muista myös tilata uutiskirjeemme syöttämällä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:SuomiMobiili