AndroidHonorHuaweiYleinen

Mikä on Huawei Prague? Tuntemattomasta puhelimesta löytyy kolme SIM-korttipaikkaa

Huawei julkaisi hiljattain täysin uudenlaisen Honor Magic -puhelimen, joka on muotoilultaan sekä ominaisuuksiltaan jotain täysin erilaista, mitä markkinoilla on totuttu näkemään. Huawei suunnittelee kuitenkin jo seuraavan sukupolven puhelimia ja nyt ensimmäistä kertaa on valunut tietoja vielä tuntemattomasta Huawei Prague -koodinimellä kulkevasta puhelimesta.

Huawei Praguesta ei toistaiseksi tiedetä kovinkaan paljoa. Puhelin on tulossa kahtena versiona, joista toinen omaa mallinumerot PRA-LX1 ja PRA-LX3, toisen puhelimen mallinumerot ovat muotoa PRA-ALxx, josta ei toistaiseksi tiedätä enempää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

PRA-LX1 ja PRA-LX3 -puhelimista tiedetään kuitenkin hieman enemmän, sillä ne ovat läpäisseet joulukuussa Yhdysvaltain telehallintovirasto FCC:n testit. Valitettavasti testituloksista paljastavimmat osiot ovat salattuna, eikä niihin pääse käsiksi, ennen 28. helmikuuta 2017. Päivämäärä on vain kaksi päivää myöhemmin Huawein MWC 2017 -messujen lehdistötilaisuutta, joka pidetään 26.2.2017. Voisiko Huawei julkaista jo helmikuussa uuden P10 -puhelimen, vai onko kyseessä sittenkin jokin aivan muu puhelin?

Molemmat FCC-hyväksynnän saaneet puhelimet ovat sertifioitu Huawein sekä Honorin tuotemerkin alaisuudessa, mikä tekee puhelimista mielenkiintoisia. Jos kyseessä oli uusi P-malliston puhelin, niin kyseinen lippulaivapuhelin tuskin tulisi saataville myös Honor-brändin alaisuudessa. Voi kuitenkin olla hyvin mahdollista, että Huawei tulee esittelemään MWC-messuilla keskinhintaluokan puhelimia, joihin myös PRA-LX1 ja PRA-LX3 voisivat lukeutua. FCC:n tiedostoista käy ilmi, että puhelimesta tulee löytymään kolme SIM-korttipaikkaa, 2900 milliampeeritunnin akku sekä Android 7.0 -käyttöjärjestelmä.

FCC:n julkaisemista tiedostoista löytyy myös kuva, jossa luultavasti tuleva puhelin esiintyy. Kuva ei paljasta mitään ihmeellistä, mutta laitteesta näyttäisi löytyvän sormenjälkilukija, joka voisi Honor 8:n tapaan olla myös älynäppäin. Kuvan perusteella puhelimesta ei löydy Huaweille ominaista kaksoiskameraa, vaan yksi kamera laitteen takaosan vasemmasta kulmasta.

PRA-LX1- ja PRA-LX3 -puhelimista ei toistaiseksi tiedetä siis paljoa, mutta kyseiset kaksi mallia tulevat FCC:n tiedostojen perusteella olemaan hyvin identtiset. Vielä varsin tuntemattomaksi jää PRA-ALxx -malli, josta ei paljastunut mitään erityistä.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android