NothingYleinen

Nothing Headphone (a) tulossa pian – näin paljon ne maksavat Euroopassa

Nothingin tulevista sankakuulokkeista on saatu jälleen uusia tietoja, vaikka yhtiö itse ei maininnut audiotuotteita lainkaan tuoreessa YouTube-videossaan, jossa käytiin läpi vuoden 2026 tuotevalikoimaa. Huhut kuitenkin jatkuvat, ja nyt esiin on noussut tarkempia yksityiskohtia niin aikataulusta, hinnoittelusta kuin värivaihtoehdoistakin.

Vuototietojen mukaan Nothing valmistelee Nothing Headphone (a) -kuulokemallia, jonka myyntiintulon kerrotaan tapahtuvan 12. maaliskuuta. Ennakkotilaukset käynnistyisivät jo viikkoa aiemmin 5. maaliskuuta. Tiedot perustuvat Dealabsin raporttiin, joka on aiemminkin osunut oikeaan kulutuselektroniikan vuotojen osalta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Hinnoittelun osalta Nothing Headphone (a) asettuisi EU-markkinoilla 159 euron tasolle. Isossa-Britanniassa hintalapun kerrotaan olevan 149 puntaa. Hintataso viittaisi siihen, että kyseessä olisi Nothingin kuulokemalliston edullisempi vaihtoehto.

Värivalikoima vaikuttaa Nothingille tyypillisen rohkealta. Tietojen mukaan kuulokkeet olisivat saatavilla mustana, pinkkinä, valkoisena sekä keltaisena. Erityisesti kirkkaammat sävyt sopivat hyvin Nothingin muotoilufilosofiaan, jossa erottuminen massasta on ollut keskiössä alusta asti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aiemmissa huhuissa Nothing Headphone (a):n on väitetty olevan käytännössä uudelleenbrändätty Headphone (1), mutta muovirungolla varustettuna. Tämä voisi selittää edullisemman hinnan, mutta toistaiseksi Nothing ei ole vahvistanut tietoja millään tavalla. Myös teknisistä ominaisuuksista, kuten vastamelusta, elementeistä tai älytoiminnoista, ei ole vielä tarkempaa tietoa.

Mikäli aikataulu pitää paikkansa, virallisia paljastuksia ei tarvitse odottaa enää pitkään.

Lähde: Dealabs.com 

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Nothing