Kiinalainen älypuhelinvalmistaja Oppo on jo pitkään pyrkinyt vahvistamaan asemaansa Pohjoismaiden markkinoilla, ja nyt yhtiö ottaa merkittävän askeleen eteenpäin. OnePlussan emobrändi Oppo järjestää nimittäin ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa oman julkaisutilaisuutensa, joka pidetään Helsingissä torstaina 2. lokakuuta.
Tapahtumassa Oppo esittelee uusia tuotteitaan, joihin odotetaan kuuluvan yhtiön tuoreimmat tekoälyllä varustetut älypuhelimet. Tilaisuudessa kuullaan myös lisää Oppon suunnitelmista Pohjoismaissa sekä yrityksen tarinasta globaalina teknologiabrändinä.
Oppo on yksi maailman suurimmista älypuhelinvalmistajista, mutta sen läsnäolo Pohjoismaissa on ollut toistaiseksi rajallista. Nyt järjestettävä julkaisutilaisuus viestii yhtiön uudesta panostuksesta alueeseen ja voi merkitä entistä aktiivisempaa läsnäoloa Suomen ja muiden Pohjoismaiden markkinoilla.
Suomessa Oppo on tuntematon, vaikka tytärbrändi OnePlussalla onkin hyvä maine. Oppon halu päästä Suomen markkinoille ei ole yllättävää, sillä aikaisemmin tänä vuonna vastaavaa yritti samaan organisaatioon kuuluva Realme. Toistaiseksi Realmen puhelimia ei ole tuotu laajasti myyntiin, ja yhtiö onkin ollut hyvin hiljaa tulevista laitteista.
Lähde: Oppon kutsu