ASUSYleinen

Qualcomm paljasti vahingossa tulevan ASUS ZenFone AR-puhelimen

ASUS tulee pitämään huomenna illalla kello 21.30 Suomen aikaa lähdistötilaisuuden, jossa muun muassa esitellään yhtiön uusimpia lippulaivapuhelimia. Yksi puhelimista on huhuttu ZenFone AR, jonka pitäisi pitää sisällään Googlen Tango-teknologiaan pohjautuvan kameran.

Nyt puhelin on saanut jo ennenaikaisen vahvistuksen, sillä piirivalmistaja Qualcomm on vahingossa sivuillansa paljastanut puhelimen olemassaolon. Qualcomm julkaisi sivuillansa eilen tiedotteen, jossa uutta puhelinta esiteltiin, mutta sittemmin tiedote on vedetty pois. Tiedotteessa mainittiin, että ZenFone AR tulisi saamaan Snapdragon 821 -järjestelmäpiirin, joka tekisi siitä markkinoiden ensimmäisen Google Tango -teknologiaan pohjautuvat älypuhelimen, josta löytyy kyseinen järjestelmäpiiri. Googlen Tango koostuu ohjelmistosta, useista kameroista ja muista tunnistimista, joiden avulla puhelin voi mallintaa ympäröivää tilaansa ja seurata omaa liikkumistaan ja asentoaan kyseisessä tilassa. Teknologian on tarkoitus tuoda lisätyn todellisuuden sovellutukset tavallisten kuluttajien ulottuville.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

ASUS ZenFone AR on myös yhteensopiva Googlen Daydream -virtuaalitodellisuusalustan kanssa, koska puhelimen kerrotaan tukevan alustalle kehitettyjä sovelluksia, joita ovat muun muassa YouTube ja Netflix. Myös tunnettu vuotaja Evan Blass (Evleaks) on julkaissut Twitter-tilillänsä ZenFone AR -puhelimesta lehdistökuvan, jossa kyseinen laite paljastuu kokonaisuudessaan.

ASUS tulee huomenna julkaisemaan myös muita uutuuksiaan, joihin on huhuttu myös ZenFone Zoom 3 -puhelinta sekä maailman ensimmäistä Snapdragon 835 -järjestelmäpiiriin perustuvaa laitetta.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:ASUS