RoborockSponsoroitu

Tätä robotti-imuribrändiä suomalaiset rakastavat – Roborock valloitti markkinan innovaatioilla ja tekemällä siivouksesta älykästä

Roborockin valikoima koostuu robotti-imureista, moppaavista varsi-imureista ja pyykinpesukoneista.

Robotti-imurit ja monet muut älykkäät siivousratkaisut ovat kasvaneet olennaiseksi osaksi suomalaisten arkea. Yksi tämän kehityksen keskeisistä edelläkävijöistä on ollut Roborock. Kyseessä on monille tuttu brändi, joka ei ainoastaan koita pysyä kehityksen tahdissa, vaan myös määrittelee sen suunnan.

Roborock juhlii kymmenvuotista taivaltaan ja samalla se jatkaa kasvuaan Suomen ja maailman suosituimpana robotti-imurien valmistajana.

Roborock perustettiin vuonna 2014 intohimosta ratkaista todellisia siivousongelmia älykkäällä teknologialla. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Pekingissä, ja se toimii jo yli 230 maassa ja alueella. Roborockin tuotteet ovat löytäneet tiensä yli 19 miljoonaan kotitalouteen, ja yhtiön innovatiivinen lähestymistapa on saanut kiitosta niin kuluttajilta kuin teknologia-alan asiantuntijoilta.

Pohjoismaissa ja Suomessa brändi on jo vakiinnuttanut asemansa markkinajohtajana. Viime vuonna Roborock oli suosituin robotti-imurivalmistaja Suomessa, Pohjoismaissa ja maailmanlaajuisesti​.

Roborock ei tyydy kopioimaan

Roborockin tuotekehitys ei tyydy kopioimaan olemassa olevaa, vaan brändi luo jatkuvasti uutta. Tällä hetkellä yrityksen tuotevalikoima kattaa robotti-imurit, varsi-imurit ja myös pesukoneet, joista kaikki on suunniteltu todellisia käyttötarpeita silmällä pitäen. Esimerkiksi uudet Saros-sarjan robotti-imurit nostavat älykkään siivouksen uudelle tasolle muun muassa pystymällä nostamaan esineitä tai ylittämään niitä.

Roborock tunnetaan myös rohkeista ja hauskasti toteutetuista kampanjoistaan. Yksi mieleenpainuvimmista tempauksista oli, kun Roborock lähetti yhden robotti-imureistaan avaruuteen asti. Roborock on siis ollut ensimmäinen robotti-imuri, joka lensi stratosfääriin​.

Suomi on vielä hieman jäljessä muita Pohjoismaita robotti-imurien omistussuhteessa, mutta silti monet harkitsevat robotti-imurin ostamista kotiinsa. Tällä hetkellä suomalaisista 19 prosenttia omistaa jo robotti-imurin, mutta esimerkiksi Norjassa vastaava luku on jo yli 30 prosenttia.

Roborock on suunnitellut tuotteensa auttamaan kuluttajia säästämään aikaa muihin asioihin. Roborockin kyselytutkimuksen mukaan jopa 42 prosenttia suomalaisista käyttäisi siivoukselta vapautuneen ajan liikuntaan ja 39 prosenttia rentoutumiseen.

Laajasta mallistosta löytyy kaikille jotain

Roborockin menestyksen salaisuus Suomessa on ollut myös laaja mallisto, joka vastaa erilaisiin tarpeisiin sekä tuotteissa on kilpailukykyinen hinta-laatusuhde. Brändi on tunnettu myös aktiivisesta asiakastuesta ja jatkuvista ohjelmistopäivityksistä, jotka pidentävät laitteiden elinikää. Tällä hetkellä yhtiön valikoima koostuu Suomessa robotti-imureista sekä moppaavista varsi-imureista, joista tuoreimmat mallit ovat nyt saatavilla.

Roborock Saros 10 & Saros Z70

Roborock Saros 10

Roborock Saros 10 asettaa uuden standardin robotti-imureille yhdistämällä vain 7,98 senttimetriä korkean muotoilun ja huippuluokan 22 000 Pa:n imutehon. Imurin sisäänvedettävä LDS-moduuli ja AdaptiLift-alusta varmistavat sulavan liikkumisen matalien huonekalujen alla ja kynnyksillä.

Lisäksi uusi Reactive AI 3.0 -havainnointijärjestelmä, VertiBeam-esteentunnistus ja Dual Anti-Tangle -harjajärjestelmä tekevät siivouksesta älykkäämpää ja tehokkaampaa, myös lemmikkitalouksissa. VibraRise 4.0 -moppausteknologialla robotti puhdistaa tahrat voimakkaalla sekä värähtelevällä liikkeellä.

Yhteensopivuus RockDock Ultra 2.0 -telakan kanssa takaa hygieenisen mopinpesun ja nopean latauksen. Päivitetty Roborock-sovellus, tuki Alexalle, Sirille ja Google Homelle sekä uusimman päivityksen mukana tullut Matter 1.4 -yhteensopivuus tekevät Saros 10:stä älykkään kodin täydellisen apurin.

Roborock Saros 10 on Suomessa myynnissä 1499 euron suositushintaan. Osta laite täältä!

Roborock Saros Z70 vie kokonaisuuden vielä astetta pidemmälle maailman ensimmäisellä massatuotetulla OmniGrip-robottikäsivarrella. Viisiakselinen, taittuva käsivarsi pystyy poimimaan itsenäisesti pieniä esineitä, kuten sukkia ja pyyhkeitä, jotka painavat alle 300 grammaa.

Roborock Saros Z70 täydentää Saros-sarjaa ja saapuu Suomen markkinoille hieman myöhemmin.

Roborock Qrevo -sarja

Roborock Qrevo Curv

Roborock on tuonut Suomeen myös uudet Qrevo Curv- ja Qrevo Edge -robotti-imurit, jotka yhdistävät tehokkuuden, älykkyyden ja tyylikkään muotoilun. Molemmat mallit on varustettu AdaptiLift-alustalla, joka ylittää jopa 4 senttimetriä korkeat kynnykset.

Qrevo Curv ja Qrevo Edge tarjoavat 18 500 Pa:n HyperForce-imutehon, joustavan moppausjärjestelmän ja Dual Anti-Tangle -harjajärjestelmän, joka ehkäisee tehokkaasti karvojen ja hiusten sotkeutumisen. Kehittynyt telakka puhdistaa mopin 75 °C kuumavesipesulla, varmistaen hygieenisen lopputuloksen jokaisella käyttökerralla.

Qrevo Curv hurmaa pehmeällä muotoilullaan ja pyöristetyllä telakalla, kun taas Qrevo Edge edustaa modernia ja selkeää tyyliä.

Roborock Qrevo Curv maksaa 1199 euroa ja Qrevo Edge maksaa 1099 euroa. Robotti-imurit ovat saatavilla Suomessa valittujen jälleenmyyjien kautta.

Roborock F25- ja F25 Combo -sarjat

Roborock F25 -sarja

Roborockin valikoimaan Suomessa kuuluvat myös upouudet F25- ja F25 Combo -sarjojen moppaavat varsi-imurit, jotka tekevät märkä- ja kuivasiivouksesta vaivatonta. Tyylikkäät ja tehokkaat uutuudet sopivat niin pieniin kuin suuriinkin koteihin.

F25-sarja tarjoaa voimakasta imutehoa, älykkäitä ominaisuuksia ja TÜV Rheinland -sertifioidun hygieniatason, joka poistaa jopa 99,9 prosenttia bakteereista. F25 Combo -sarjan huipputuote F25 ACE Combo vie siivouksen vielä pidemmälle 5-in-1-toiminnoillaan, SlideTech 2.0 -liikkumisteknologialla ja automaattisella pesuaineen annostelulla.

Imureissa on 20 000 Pa:n imuteho, 450 hankausliikettä minuutissa ja JawScrapers Zero-Tangle -teknologia, joka estää karvojen ja hiusten jäämisen jumiin. Malliston lähtötason F25 RT tarjoaa kevyttä ja edullista siivousta pieniin asuntoihin.

Roborock F25– ja F25 Combo -sarjat ovat saatavilla Suomessa valittujen jälleenmyyjien kautta 259 euron lähtöhinnalla.

Roborock rakentaa älykkään kodin tulevaisuutta

Roborockin valikoima on laajentunut myös kodin muihin älykkäisiin laitteisiin, kuten pyykinpesukoneisiin.

Roborockin nykyinen tuotemallisto ja tulevaisuuteen katsova ajattelutapa, antaa hyvän käsityksen älykkään kodin tulevaisuudessa. Tulevaisuudessa kodin robotit eivät pelkästään siivoa, vaan myös ymmärtävät käyttäjänsä tottumuksia ja mukautuvat automaattisesti erilaisiin elämäntilanteisiin.

Viime vuonna Roborock vahvisti asemaansa maailman johtavana robotti-imurivalmistajana IDC:n julkaiseman Smart Home Device Tracker -raportin mukaan. Yhtiö saavutti 16 prosentin globaalin markkinaosuuden myyntivolyymissa ja 22,3 prosentin osuuden liikevaihdossa, kasvaen edellisvuoteen verrattuna yli 20 prosenttia.

Roborockin visio ulottuu kuitenkin siivousta pidemmälle. Yritys on laajentanut valikoimaansa myös älykkäisiin pyykinpesuratkaisuihin, kuten Zeo One- ja Zeo Lite -pesukoneisiin, jotka hyödyntävät maailman ensimmäistä Zeo-cycle-kuivausteknologiaa. Näitä laitteita on jo saatavilla valituissa Pohjoismaissa, ja tulevaisuudessa myös Suomessa voi odottaa Roborockin valikoiman laajenevan robotti-imureista muihin älykkäisiin kodin laitteisiin.

SuomiMobiili.fi
SuomiMobiili perustettiin intohimosta uusiin mobiilialan innovaatioihin ja sivusto on toiminut vuodesta 2015 lähtien. Uutissivuston lähtökohtana ovat helposti löydettävät ja helppolukuiset mobiiliuutiset. SuomiMobiilin uutiset ja laitearvostelut tavoittavat kuukausittain reilut 100 000 suomalaista.

    Kommentoi

    Lisää aiheesta:Roborock