
Samsungin logo
Korealaismedian mukaan Samsung on ottanut käyttöön niin sanotun hätäjohtamisen koko Device Experience -divisioonassa, joka kattaa televisiot, kodinkoneet ja nyt myös älypuhelimet. Kyseessä on merkittävä käänne, sillä juuri mobiililiiketoiminta on pitkään ollut Samsungin vakain ja kannattavin osa-alue.
Tilanteesta tekee erityisen ristiriitaisen se, että samaan aikaan Galaxy S26 -mallisto on kerännyt ennätyksellistä kiinnostusta ennakkomyynnissä. Kuluttajien näkökulmasta kaikki näyttää siis menevän nappiin, mutta kulissien takana kustannuspaineet syövät kannattavuutta rajusti.
Suurin yksittäinen syy on puolijohteiden hinnan raju nousu. Erityisesti muistipiirien hinnat ovat nousseet jopa moninkertaisiksi lyhyessä ajassa, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että jokaisen laitteen valmistaminen maksaa huomattavasti enemmän kuin aiemmin.
Samsungin mobiiliyksikön liikevoiton odotetaan romahtavan tänä vuonna rajusti viime vuodesta, ja sisäisesti arvioidaan, että pahimmassa tapauksessa yksikkö voi ajautua jopa tappiolle ensimmäistä kertaa historiassaan. Vielä viime vuonna mobiilipuoli tuotti vahvaa tulosta, mutta nyt marginaalit ovat painumassa ennennäkemättömän alas. Joidenkin arvioiden mukaan kannattavuus voi pudota tasolle, jolla liiketoiminta ei käytännössä enää tuota merkittävää voittoa.
Samaan aikaan paine kasvaa myös muilta suunnilta. Geopoliittinen tilanne ja erityisesti Lähi-idän konfliktin vaikutukset nostavat energian ja logistiikan kustannuksia, mikä lisää painetta entisestään. Samsungin laitepuoli onkin ajautunut tilanteeseen, jossa useampi liiketoiminta-alue kärsii yhtä aikaa, eikä selkeää turvasatamaa enää ole.
Yhtiö on reagoinut tilanteeseen nopeasti ja käynnistänyt laajat säästötoimet. Käytännössä koko DX-divisioona on asetettu tiukalle kulukuurille, ja muutokset näkyvät jo arjessa esimerkiksi matkustuskäytännöissä ja organisaation sisäisissä järjestelyissä. Samalla valmistellaan myös rakenteellisia muutoksia, jotka voivat tarkoittaa henkilöstösiirtoja ja mahdollisesti myös vähennyksiä.
Seuraavat päivät ja viikot ovat ratkaisevia, sillä Samsungin mobiilijohtajan Roh Tae-moonin odotetaan esittelevän suunnitelman tilanteen kääntämiseksi.
Lähde: Fnnews.com (koreaksi)

