SamsungYleinen

Samsungin Galaxy AI -tekoäly tukee nyt Suomen toista virallista kieltä

Samsung on ilmoittanut, että Galaxy AI -tekoäly saa tuen uusille kielille ja tulee saataville myös ruotsiksi lokakuun loppuun mennessä. Suomeksi ei tekoäly vielä toimi, eikä Samsung ole antanut mitään aikataulua sen mahdolliselle tuelle.

Uusi päivitys laajentaa Galaxy AI -palvelun käytettäväksi yhteensä 20 eri kielellä. Uusina lisäyksinä mukana ovat ruotsin lisäksi hollanti, turkki ja romania. Lisäksi tuki laajenee muun muassa perinteisen kiinan ja portugalin murteisiin. Jo aikaisemmin tuetut kielet ovat korea, englanti, ranska, saksa, italia, espanja, portugali, kiina, puola, hindi, japani, vietnam, venäjä, indonesia ja arabia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

”Olemme iloisia voidessamme tarjota Galaxy AI -tekoälyn ruotsiksi, mikä tuo yhä useammalle käyttäjälle mahdollisuuden hyödyntää innovatiivisia ominaisuuksiamme. Olipa kyse perheen ja ystävien välisen viestinnän parantamisesta eri kielillä tai tuottavuuden lisäämisestä tekoälyavustuksen avulla arjen tehtävissä, tämä päivitys tekee Samsung Galaxy -laitteista entistä tehokkaampia ja käyttäjäystävällisempiä”, sanoo Anders Elmby, Samsung Electronicsin Pohjoismaiden MX-päällikkö.

Galaxy AI -toiminnot ovat nyt saatavilla laajemmalla laitevalikoimalla, sillä se on tullut päivityksenä vanhemmillekin huippupuhelimille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Galaxy AI:n avainominaisuudet:

  • Live Translate tarjoaa reaaliaikaisia käännöksiä puheluista ja tekstiviesteistä, mikä helpottaa esimerkiksi ravintolavarauksia tai keskusteluja eri kielillä.
  • Tulkki kääntää keskustelut reaaliajassa ja jakaa ruudun näyttämään käännöksiä molemmille osapuolille.
  • Chat Assist parantaa viestien sävyjä ja ehdottaa sopivia vastauksia tilanteen mukaan, kuten kollegoille tai some-päivityksiin.
  • Note Assist luo tekoälyn avulla yhteenvetoja ja valmiita asiakirjamalleja, mikä helpottaa arjen tuottavuutta.
  • Transcript Assist hyödyntää puheentunnistusteknologiaa muuntaakseen äänitallenteet tekstiksi ja käännöksiksi.
  • Browsing Assist säästää aikaa luomalla tiivistelmiä verkkosivuista ja uutisartikkeleista.
  • Sketch to Image muuttaa yksinkertaiset piirrokset taideteoksiksi tai kuviksi tekoälyn avulla.

Lähde: Samsung

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Samsung