Yleinen

SuomiMobiili täytti vuoden – matkan varrella tapahtunut paljon

sm1v.faceTasan vuosi sitten suomalaiset kuulivat ensimmäistä kertaa SuomiMobiilista. SuomiMobiilin ensimmäinen artikkeli tuli ulos 17.6.2015, jota voidaan kutsua myös sivuston syntymäpäiväksi. SuomiMobiili perustettiin vanhan raunioituneen sivuston päälle. Uutta sivustoa suunniteltiin usean viikon ajan, ennen kun se avattiin suurelle yleisölle. Nyt tästä on nopeasti vuosi vierähtänyt ja on aika palata katsomaan taaksepäin mitä kaikkea vuoden aikana on tapahtunut ja miten SuomiMobiili on kehittynyt.

Aloitettiin tuhansista, nyt mennään kymmenissä tuhansissa

Alunperin sivustolla kävi vain tuhansia yksittäisiä kävijöitä viikossa, joka oli silloin mielestäni jo loistava tulos, enkä osannut enempää juuri odottaakaan. Nyt kuitenkin kun vertaa silloisia viikkokävijöitä ja tämän hetkisiä viikkokävijöitä, niin on huomattavissa todella suuri ero. Tällä hetkellä yksittäisiä viikkokävijöitä on jo kymmeniätuhansia. Eron huomaa myös siinä, että tällä hetkellä yhdessä artikkelissa voi olla muutamassa tunnissa yhtä paljon lukijoita, kuin vuosi sitten kävi päivässä vaikka olisi julkaissut kymmenen artikkelia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Itse asiassa ensimmäinen oikea sysäys SuomiMobiilin tunnettavuuteen tuli jo viime vuoden heinäkuussa (tasan kuukausi sivuston perustamisen jälkeen), jolloin monet saattoivatkin huomata SuomiMobiilin vilahtavan kymmenissä jollei sadoissakin artikkeleissa ympäri maailmaa. Hyviä esimerkkejä näistä tunnetuista sivuistoista ovat Gizmodo, Engadget, Tech Times sekä The Verge. Tämän yhden päivän aikana SuomiMobiilissa vieraili yli kymmenentuhatta yksittäistä kävijää, jotka tuottivat ongelmia sivustolla, koska yksinkertaisesti näin suureen kävijämäärään ei oltu varauduttu. Vielä viikko tämän suuren kävijämäärän jälkeen sivustolla oli ongelmia ja se kaatuili useasti. Ongelmat kuitenkin saatiin kuriin ja sivusto alkoi toimimaan vakaasti.

Muutaman päivän sitä huumaa vain kesti, jonka jälkeen kävijämäärät alkoivat tasaantua. Mielenkiintoista kuitenkin oli, että koskaan ei palattu vanhalle tasolle, vaan päästiin tasolle, jossa koskaan ei ennen oltu. Tätä maagista kymmenentuhannen kävijän päivittäistä rajapyykkiä ei ole toistaiseksi vielä ylitetty, vaikka lähellä , ollaan oltu, mutta toiveissa on vielä, että joskus se ylitetään. Meni siihen sitten vuosi tai kymmennen vuotta, ei sillä niin väliä.

SuomiMobiili vahvasti somessa; WhatsApp, Snapchat, Facebook, Twitter, Instagram

Jo SuomiMobiilin perustamisen aikoihin päätettiin, että sivustosta ei tulla muovaamaan normaalia ja ehkä voisi sanoa vanhahtavaa uutissivustoa. Halusimme tehdä sivustosta nuorekkaan sekä sellaisen, jonka lukijat oikeasti haluavat.

Kyllä, lähes kaikilta sivustoilta löytyvät Facebook sekä Twitter -sivut, mutta nämä eivät SuomiMobiilille riittäneet. Miksi ei oteta käyttöön Instagramia, Snapchattiä tai WhatsAppiä? Yllättäen näitä kaikkia some-kanavia SuomiMobiili hyödyntää joka päivä. Suomessa ei tietääkseni ole yhtään teknologiaan keskittyvää sivustoa, joka olisi näinkin laajasti tavoitettavissa somessa.

Instagramissa julkaisemme lähes päivittäin kuvia testiin tulleista puhelimista sekä kerromme SuomiMobiilin arvosteluista ja muista artikkeleista sitä kautta. Vaikka tällä hetkellä ehkä Instagramissa ei olekaan niin paljoa seuraajia, kuin esimerkiksi Facebookissa, niin koemme tärkeäksi myös jakaa sitä kautta asioita niille, jotka siellä meitä sitkeästi seuraavat. Yleisesti Instagram on luonnollisin paikka jakaa kuvia, kun taas Facebookissa ja Twitterissä on loogisinta jakaa uusimmat artikkelit linkkeineen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähes puoli vuotta olemme jo hyödyntäneet WhatsAppia lukijoidemme tavoittamiseen. WhatsApp on tärkeä sivuston ylläpitäjien ja lukijoiden tapaamispaikka, jossa lukijat antavat paljon todella tärkeätä palautetta, josta olemme myös todella kiitollisia. WhatsAppissa olemme aloittaneet jakamaan uutiskirjeitä niitä haluaville lukijoillemme. Toisinaan lukijat kysyvät meiltä asioita uusimmista laitteista sekä tekniikoista ja toisinaan me pyydämme antamaan palautetta.

Snapchat on uusin valtauksemme. Paikka, jossa nuoret tällä hetkellä viihtyvät ja samalla paikka, jossa vai jakaa nopeasti ja helposti kuvia sekä videoita. Olemme vasta kehittämässä toimintaamme kyseisessä sosiaalisen median kanavassa, mutta koemme myös tämän kanavan tärkeäksi.

SuomiMobiili on siis täysin erilainen, kuin monet muut suomalaiset teknologiaan keskittyvät sivustot. Mielestämme on tärkeää nykypäivänä osata yhdistää monia asioita. SuomiMobiilissa otetaan vaikutteita niin normaalista uutissivustosta sekä blogista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Seuraamalla meitä eri sosiaalisen median kanavissa voit myös itse lukijana vaikuttaa

WhatsApp -uutiskirjeLöydät meidät Twitteristä, Facebookista, Instagramista sekä YouTubesta.

Etkö vielä ole WhatsApp -uutiskirjeemme tilaaja? Jos olet löytänyt meidät vasta hiljattain, niin kannattaa kokeilla tätä tarjoamaamme upeata palvelua! Lisätietoja viereisessä kuvassa ja tämän linkin kautta: http://bit.ly/1UkvcXQ

Snapchatistä löydät meidät nimellä: SuomiMobiili.

 

 

 

 

Palautteella suuri merkitys

Olemme saaneet paljon palautetta vuoden aikana. Palaute on ollut monipuolista, josta olemme todella kiitollisia.

Palautteiden perusteella olemme esimerkiksi kehittäneet WhatsApp -uutiskirjeen sisältöä, sivustojen sisältöä sekä toteutusta. Viimeisimmät uudistukset SuomiMobiili -sivustolla liittyvät sivuston väritykseen sekä mobiilisivujen toimivuuteen. Ilman palautetta emme varmasti olisi tehneet juurikaan muutoksia. Alla vielä koottuna muutamia kommentteja ja palautteita.

”tämäpä hauskaa nyt sitten on MobiiliSuomi ja SuomiMobiili. Not confusin’ at all :P”

”Aivan loistava kirjoitus jälleen, kiitoksia!”

”Hattua täytyy kyllä silti nostaa nuorelle kaverille, joka jaksaa näitä lähes? ilman palkkaa vääntää. Jatka samaan malliin!”

”Tämä blogi on erittäin hyvin ajan tasalla. Jollan ja Sailfishin uusista jutuistakin täällä kerrotaan enemmän kuin ”jollablogeilla”.”

 

Mitä seuraavaksi?

SM1v.2Ensimmäinen kokonainen vuosi on nyt takana, joka osoittaa, että SuomiMobiili tulee olemaan läsnä myös tulevaisuudessa jakamassa lukijoilleen uusia uutisia sekä arvioita laitteista, niin täällä sivustolla, kuin kaikissa hyödyntämissämme sosiaalisen median kanavissa.

Tällä hetkellä sivuston tulevaisuus on valoisa, joka on erityisesti suuresti kasvaneiden lukijoiden ansiota. SuomiMobiili on ollut jo pitkään mukana suosittujen High.fin sekä Ampparit -sivustoilla, joka on auttanut tekemään sivusta monille tunnetun.

Milloin, mistä ja miten sinä päädyit ensimmäisen kerran SuomiMobiilin -sivustolle? Oletko tyytyväinen sivujen sisältöön? Kerro meille alla.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

1 Kommentti

  1. Ai miten tänne päädyin? Eero seuras tweetteris ja sen biossa oli linkki johonkin tosi jonnen näköiseen ”Best Mobile Blog” sivustoon. Oksensin suunnilleen suuhuni sen vihreä-oranssin värimaailman takia. Onneksi siitä ollaan kehitytty hieman parempaan suuntaan 😀 Hyvää jatkoa, mielenkiinnolla seuraan mitä tuleman pitää.

Kommentoi

Lisää aiheesta:Yleinen