MotorolaYleinen

Taittuvien Motorola Razr 70- ja Razr 70 Ultra -puhelimien tuotekuvat vuotivat

Motorola Razr 70 Ultra

Motorolan seuraavista taittuvanäyttöisistä simpukkapuhelimista, eli Razr 70 -mallistosta on julkaistu nyt viralliselta vaikuttavia tuotekuvia.

Uusissa kuvissa Razr 70 Ultra nähdään niin sanotussa Orient Blue Alcantara -värissä sekä Pantone Cocoa Wood -viimeistelyssä. Ensimmäinen muistuttaa ulkoasultaan nahkamaista pintaa, kun taas jälkimmäinen erottuu harvinaisemmalla, mattapintaisella puutekstuurilla. Motorola on aiemminkin kokeillut erilaisia pintamateriaaleja Razr-mallistossaan, ja tuore vuoto viittaa siihen, että sama linja jatkuu myös tänä vuonna.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kuvista paljastuu myös pieni, mutta mielenkiintoinen yksityiskohta, sisäpuolen taittuvanäytöstä ei näytä löytyvän etukameraa lainkaan. Tämä on kuitenkin todennäköisesti vain kuvien puute tai virhe, sillä aiemmin vuotaneet mallinnokset ovat viitanneet selvästi näyttöön upotettuun etukameraan.

Teknisellä puolella Razr 70 Ultraa odotetaan varsin kilpailukykyiseksi. Huhujen mukaan laite olisi hieman edeltäjäänsä paksumpi, mikä voisi selittyä suuremmalla akulla. Samalla sisuksista pitäisi löytyä Qualcommin tuore Snapdragon 8 Elite Gen 5 -järjestelmäpiiri.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Näyttöjen osalta luvassa on noin 7 tuuman taittuva sisänäyttö sekä noin 4 tuuman kokoinen ulkonäyttö. Kamerapuolella Motorola saattaa panostaa kolmeen 50 megapikselin sensoriin, joista kaksi sijoittuu taakse ja yksi etupuolelle. Akun kapasiteetin kerrotaan kasvavan 4700 milliampeerituntiin ja tukevan 68 watin pikalatausta.

Motorola ei ole vielä vahvistanut Razr 70 Ultraa virallisesti, mutta useiden vuotojen perusteella julkaisua odotetaan jo kuluvan kuukauden aikana. Yhdysvalloissa laite saatetaan nähdä nimellä Razr Ultra 2026.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Samassa yhteydessä vuotivat myös kuvat perusmallista, Motorola Razr 70. Kuvien perusteella Motorola ei ole lähtenyt uudistamaan muotoilua merkittävästi, vaan kokonaisuus muistuttaa vahvasti viime vuoden mallia.

Razr 70:n odotetaan saapuvan ainakin kolmessa värissä, jotka Sporting Green, Hematite ja Violet Ice. Vaikka huhut ovat vihjanneet jopa neljännestä värivaihtoehdosta, toistaiseksi lisäväreistä ei ole nähty kuvamateriaalia.

Teknisesti Razr 70 sijoittuu hieman Ultra-mallin alapuolelle, mutta tarjoaa silti varsin kattavan kokonaisuuden. Laitteessa kerrotaan olevan 6,9 tuuman OLED-sisänäyttö sekä 3,63 tuuman ulkonäyttö, ja muistivaihtoehtojen odotetaan yltävän jopa 16 gigatavuun RAM-muistia ja 1 teratavuun tallennustilaa.

Kameraratkaisun osalta Motorola saattaa hyödyntää kahta 50 megapikselin kennoa takana sekä 32 megapikselin etukameraa. Akun kapasiteetin huhutaan olevan 4500 milliampeerituntia.

Järjestelmäpiirin osalta tarkkaa versiota ei ole vielä paljastettu, mutta tietojen mukaan kyseessä olisi noin 2,75 gigahertsin kellotaajuudella toimiva kahdeksanytiminen ratkaisu.

Motorola ei ole kommentoinut myöskään perusmallin tietoja, mutta vuotojen perusteella koko Razr 70 -mallisto on jo hyvin pitkällä kehityksessä. Julkaisun lähestyessä lisätietoja on odotettavissa lähiviikkoina.

Lähde: Android Headlines

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Motorola