AppleArvostelutiOSYleinen

Testissä Apple iPhone XR – ”mielenkiintoisin iPhone”

Apple iPhone XR

Applen tuotteita ei ole SuomiMobiilissa kovin usein testailtu, mutta tällä kertaa testattavaksi päätyi iPhone XR. Kyseessä on Applen edullisin uutuus-iPhone, joka tarjoaa karsittuja ominaisuuksia verrattuna iPhone XS -puhelimiin. Puhelin maksaa Suomessa halvimmillaan hieman alle 900 euroa, joten iPhone XR ei ole mikään kovin edullinen puhelin.

Apple luottaa iPhone XR:ssä yhtiön tuoreimpaan järjestelmäpiiriin, suureen kosketusnäyttöön, laadukkaisiin materiaalivalintoihin sekä yhteen pääkameraan. Puhelin tarjoaa siis huippuluokan ominaisuuksia, mutta erilaisia ratkaisuja kuin vieläkin kalliimmissa iPhone XS- ja iPhone XS Max -puhelimissa. Testijakson aikana iPhone XR herätti mielenkiintoa, ihmetystä sekä erityisesti varsin ristiriitaisia tunteita laitetta kohtaan. Android-puhelimiin tottuneena iOS-käyttöjärjestelmä tuntui varsin vieraalta. Varsinkin, kun viimeksi iPhone-puhelin on löytynyt kourasta kolme vuotta sitten.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tässä artikkelissa tulemme tutustumaan Applen tuoreimpaan ja värikkäimpään älypuhelimeen. Artikkelissa tulen kertomaan henkilökohtaisen mielipiteeni sekä kokemukset iPhone XR -puhelimesta noin kahden viikon testijakson jälkeen. Arvostelu tulee koostumaan normaaleista ulkoisista seikoista, puhelimen ominaisuuksista, teknisen toteutuksen tutkimisesta sekä kameroihin tutustumisesta. Lisäksi testaamme laitteen pakkaskestävyyttä, sillä talvi tuo tullessaan myös kylmemmän kelit, minkä vuoksi on hyvä myös katsoa kestävätkö puhelimet sitä todella.

Tekniset tiedot
Apple iPhone XR (A2105)
Mitat: 150.9 x 75.7 x 8.3 mm
Paino: 194 g
Näyttö: 6.1 tuumaa HD+ (828 x 1792) / 19.5:9-kuvasuhde / IPS LCD
Suoritin: 6-ytiminen Apple A12 Bionic (4-ytiminen Apple A12 GPU)
Muisti: 3 gigatavua RAM-muistia / 64 gigatavua sisäistä tallennustilaa
Kamerat: 12 MP (f/1.8 / 1.4µm / 26mm / 1/2.55" / OIS / PDAF) pääkamera ja nelois-LED-salama / 7 megapikselin etukamera (f/2.2 / 32mm)
Akku: 2942 mAh (ei irrotettava) / pikalataus / langaton lataus
Käyttöjärjestelmä: iOS 12.1
Muuta: Dual-SIM / NFC / IP67-sertifioitu
Liitännät: Lightning-liitin ja USB-C 2.0 -tuki
Ääni: yksi kaiutin (+kuuloke) / Bluetooth 5.0
Tunnistimet: valoisuustunnistin / etäisyystunnistin / kiihtyvyystunnistin / E-kompassi / gyroskooppi / Face ID
Värit: Valkoinen / punainen / keltainen / koralli / musta / sininen
Hinta: 879€ (64 Gt) / 939€ (128 Gt) / 1049€ (256 Gt)

Myyntipakkaus

Apple toimittaa uuden iPhone XR:n varsin tyylikkäässä, mutta samalla hillityssä vaaleassa myyntipakkauksessa. Etuosassa on nähtävissä reaalikokoinen kuva puhelimen etupuolelta ja myyntipakkauksen sivuilla on iPhone- ja Apple -logoja. Takaosassa on pienellä tekstillä mainittu pakkauksen sisältä löytyvän puhelimen mallitiedot, kuten tallennustilan määrä ja väriversio.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Pakkausta avatessa ensimmäisenä sisältä paljastuu pahvitasku, jossa lukee ”Designed by Apple in California”. Tämän sisältä löytyy kaksi Apple-tarraa, pikakäyttöopas, turvallisuustietoja sekä SIM-korttiluukun avaustyökalu. Näiden jälkeen paljastuu itse iPhone XR, joka on käärittynä suojamuoveihin. Puhelimen alapuolelta paljastuu perinteinen 5V/1A-laturi, Lightning-liittimellä varusteltu lataus- ja tiedonsiirtokaapeli sekä tietysti Lightning-liittimeen perustuvat kuulokkeet, sillä erillistä kuulokeliitintä ei puhelimesta löydy. Apple ei toimita iPhone XR:n mukana myöskään kuulokeliitinadapteria.

Yleisellä tasolla iPhone XR:n mukana tulee kaikki tarvittava, jota voi odottaa. Ihmetystä kuitenkin herättää Applen päätös jättää näinkin kalliin puhelimen myyntipakkauksesta pikalaturi kokonaan pois sekä kuulokeadapterin puute on valitettavaa. Lisäksi olisin toivonut Applen pistävän mukaan edes jonkinlaisen suojakuoren, sillä puhelin on rakenteeltaan lasia. Nyt suojakuori on ostettava erikseen, jos sellaisen haluaa. Testiin toimitettu iPhone XR on demo-laite, minkä takia esimerkiksi kuulokkeita ei myyntipakkauksessa ollut. Kaupasta ostettaessa myyntipakkauksen sisältö on siis hieman täydempi.

Laatutuntuma ja ulkoiset huomiot

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vaikka kyseessä on vuoden halvin iPhone-uutuuspuhelin, niin silti Apple ei ole luopunut yhdestä peruspilareistaan, eli tuotteiden laadusta. Uusi iPhone XR rakentuu premium-materiaaleista, kuten 7000-sarjan alumiinista valmistetusta kehyksestä sekä lasisista pinnoista. Laatutuntumaltaan Apple ei pysty kuitenkaan iPhone XR:n kanssa mihinkään yllättävään, sillä puhelin tuntuu laatunsa osalta varsin samalta kuin lukuisat muutkin tämän hetkiset huippupuhelimet.

Käsituntumalta iPhone XR on loistava. Mattapintainen alumiinikehys antaa mukavasti pitoa, mutta silti kuivilla käsillä puhelin voi olla liukas. Lisäksi lasinen rakenne tuo omanlaisen liukkauden mukanaan. Esimerkiksi hieman epätasaiselta tasolta iPhone XR on liukuu helposti pois, joten tämän liukkaan rakenteen kanssa kannattaa olla varovainen. Testiin saadussa valkoisessa väriversiossa lasinen rakenne osoittautui varsin hyväksi, sillä lika ja sormenjäljet eivät ole selvästi näkyvissä lasipinnassa. Testijakson lopussa en myöskään huomannut, että takaosan lasipintaan olisi tullut yhtään naarmua.

Apple on ilmoittanut iPhone XR:n mitoiksi 150.9 x 75.7 x 8.3 millimetriä ja painoksi 194 grammaa. Mitoiltaan puhelin on kohtuullinen verrattuna näytön suuruuteen, minkä ansiosta käyttäminen on helppoa ja mukavaa. iPhone XR ei kuitenkaan ole mikään pieni puhelin, mutta se on silti varsin kompakti, vaikka yhdellä kädellä käyttäminen monessakin tilanteessa mahdotonta. Painoa laitteelta kuitenkin löytyy myöskin kohtuullisesti, mutta lähes 200 gramman painoon tottuu ajan kanssa helposti.

Laadullisesti iPhone XR on mielestäni varsin vaikuttava, eikä mitään suuria ongelmia tämän suhteen tullut vastaan testijakson aikana. Laitetta käännellessä ja väännellessä käsissä ei ollut havaittavissa ylimääräistä natinaa, joka tosin oli odotettu tulos lähes 900 euroa maksavalta puhelimelta. Jos kuitenkin ollaan tarkkoja, niin myös iPhone XR:stä löytyy yksi henkilökohtaisesti vihaamistani ratkaisuista rakenteessa. Apple on tuonut alumiinikehyksen sekä näyttölasin väliin kapean mustan muovisen kaistaleen, joka ei mielestäni kuulu kalliisiin puhelimiin. Vastaava muovinen kaistale löytyy myös puhelimen takaosan lasin ympäriltä, mutta selvästi kapeampana. Apple on saanut muovikaistaleet kuitenkin varsin huomaamattomiksi, mikä on hienoa.

Yksi iPhone XR:n rakenteessa suurimpia valttikortteja on IP67-sertifikaatin mukainen pölyn- ja vedenkestävyys. Puhelin on mahdollista upottaa veteen 1 metrin syvyyteen 30 minuutin ajaksi ilman, että laitteen hajoamisestä pitäisi huolestua. iPhone XR:ää on mahdollista siis huoletta käyttää kovemmassakin vesisateessa tai se on mahdollista jopa vahingossa tiputtaa vessanpönttöön. On kuitenkin hyvä huomata, että vesi- ja pölytiiviys eivät ole pysyviä, vaan ne voivat kulua ajan kanssa. Vaikka Apple mainostaakin puhelimen vedenkestävyyttä, niin Apple ei ole luvannut korvata mitään, jos laite menee rikki kastuessaan. Takuu ei kata nimittäin kosteusvaurioita. Vedenkestävyys on kuitenkin mielestäni yksi loistavimmista lisäyksistä, joita valmistajat voivat puhelimissaan tarjota. Itse näen vedenkestävyyden olevan hyvinkin tarpeellinen Suomen epävakaassa säässä.

Yksi seikka, jolla Apple koittaa erottautua iPhone XR:llä on varsin laaja värivalikoima. Testiin toimitettu puhelin oli väriltään valkoinen, mutta yhteensä Apple myy kuutta väriversiota. Valkoisen lisäksi tarjolla on Product Red -punainen, keltainen, koralli, musta ja sininen. Osa väreistä on siis varsin räväköitä, joten Apple tarjoaa kaikille jotain. Jokaisessa veriversiossa on musta etuosa.

Edestä iPhone XR näyttää samalta kuin muutkin uudet iPhone-puhelimet, mutta koska kyseessä on edullisempi versio, niin joitakin muutoksia on tehty esimerkiksi näytön reunojen paksuuteen. Puhelimen etupuolella valtaa pitää leveällä lovella varusteltu 6,1 tuuman kosketusnäyttö, joka peittää noin 79 prosenttia koko laitteen etuosasta. Näyttöä kiertää varsin paksut mustat kaistaleet, jotka ovat ainakin allekirjoittaneen silmiin pistävät, kun verrataan kilpailijoiden puhelimiin, joissa reunat on saanut vieläkin ohuemmiksi. Puhelimen näyttölovesta löytyy kaikki etuosaan ahdettu teknologia. Lovessa on muun muassa infrapunakamera kasvojentunnistusta varten, etäisyyden/valoisuudentunnistin, puheluihin käytettävä kuuloke sekä selfie-kamera.

Takaosasta puhelin näyttää aivan iPhonelta, mikä ei varmasti ollut yllätys. Vasemmassa yläkulmassa on reilusti muusta rungosta ulkoneva kamera, jonka alapuolella on yksi mikrofoni sekä nelois-LED-salama. Takaosassa on myös Applen tuttu omena- ja iPhone-logo yhdessä suunnittelu- ja valmistusmaiden tekstien kanssa. iPhone XR:n takaosa on muilta osin varsin pelkistetty. Takaosassa yksi testijakson aikana hieman häiritseväksi tekijäksi osoittautui ulkoneva kamera. Puhelinta pidettäessä pöydällä näyttö ylöspäin ja painaessa näytön vasemmasta yläkulmasta puhelin heilui. Lisäksi puhelinta pidettäessä huolimattomasti toisen puhelimen kanssa samassa taskussa iPhone XR:n kameran reunat tekevät ikävää jälkeä toisen puhelimen lasirakenteisiin. Testijakson aikana sai taas virkistää muistia ja kiinnittää huomiota siihen, ettei iPhone XR ollut samassa taskussa muiden puhelimien kanssa.

Apple iPhone XR:n oikeassa reunassa on varsin pitkä käynnistyspainike sekä SIM-korttitelakka, johon on mahdollista asettaa yksi nano-SIM-kortti (toinen SIM-korttipaikka on eSIM-muodossa). Laitteen vasemmassa reunassa on kytkin, josta iPhone XR on mahdollista asettaa äänelliseksi tai äänettömäksi. Samaisesta reunasta löytyy lisäksi äänenvoimakkuuspainikkeet. Puhelimen yläreunassa ei ole mitään, mutta alareunaan on sijoitettu yksi Lightning-liitin, jonka molemmilla puolilla on kaiutinritilät. Vain oikeanpuoleisen ritilän takaa kuitenkin löytyy itse kaiutin, jonka kaverina on mikrofoni. Toisen ritilän takana on myös mikrofoni.

Näyttö

Mainitsin aikaisemmin, että iPhone XR:n testijakson aikana sai ihmetellä monia seikkoja ja erityisesti yksi näistä oli näyttö. Apple käyttää kalleimmissa iPhone XS -puhelimissaan OLED-näyttöpaneeleita, mutta iPhone XR:ssä saadaan tyytyä ainoastaan perinteisempään LCD-näyttöpaneeliin. Apple itse kutsuu puhelimen näyttöä markkinointinimellä ”Liquid Retina HD”, mikä on yksi lukuisista Applen omista markkinointinimistä.

Näyttö on kooltaan mukavat 6,1 tuumaa ja siinä on 1792 x 828 pikselin tarkkuus, mikä tekee 326 pikseliä tuumaa kohden. Kyseessä on yksi harvoista nykypäivän huippupuhelimista, jossa on vain HD-tasoinen näyttö. Monilla kilpailijoilla on Full HD -tarkkuutta jo jopa 150 euron hintaisissa puhelimissa, joten tarkkuuden kanssa Apple tulee selvästi perässä. Jos otetaan esimerkiksi vertailuun aikaisemmin arvioimamme Xperia XZ3 -puhelin, jossa QHD-tarkkuus, eli pikseleitä on 2880 x 1440. Tuumaa kohden pikseleitä on siis 538, mikä on selvästi enemmän kuin iPhone XR:n 326 pikseliä tuumaa kohden. Puhelimen näytön tarkkuus kuulostaa siis varsin naurettavalta verrattuna laitteen 900 euron hintalappuun.

Testijakson aikana iPhone XR:n näyttö osoittautui hyväksi, mutta ei mitenkään erityisesti kilpailijoista poikkeavaksi. Näytön tarkkuus toki ihmetyttää, mutta näytöllä värintoisto oli varsin hyvää LCD-tasoa. Valitettavasti edelleen tummat värit ja eritysesti musta olivat LCD-näytöille yleiseen tyyliin varsin harmaita. iPhone XR:n näytön kirkkaus riittää hienosti monessa tilanteessa. Mukavan 700 nitin kirkkauden ansiosta luettavuus auringonpaisteessa on hyvää. Näytössä on lisäksi loistavat katselukulmat, niin kuin pystyi jo etukäteen arvaamaan. Vaikka iPhone XR:n näyttö on vain HD-tasoa, niin yleisesti käyttöliittymän tekstit ja objektit näyttivät teräviltä, mutta suurin ongelma on videoissa. Jos on tottunut Full HD -tasoisiin tai jopa tarkempiin näyttöihin, niin eron huomaa heti videoiden katselussa. iPhone XR:n näytöllä videot näyttävät selvästi pehmeämmiltä.

Kuluttajat, jotka haluavat ostaa iPhone XR:n, jäävät laitteistotuen osalta ilman esimerkiksi Applen puhelimissa yleistä 3D Touch -ominaisuutta, eli paineentunnistavaa näyttöä sekä sen mukana tuomia helppokäyttöisiä ominaisuuksia. Lisäksi iPhone XR:n näyttö ei tue HDR10-videoiden toistoa. Näytössä on kuitenkin DCI-P3-väritila sekä Applen oma True Tone -tekniikkaa, joka säätää värilämpötilaa ympäristön valaistuksen mukaan. Testijakson aikana jäin iPhone XR:n näytön kohdalla kaipaamaan erityisesti mahdollisuutta itse säätää näytön väritilaa ja värilämpötilaa. Tällaisia asetuksia ei iPhone XR -puhelimesta löytynyt.

Vaikka iPhone XR:n näyttö on itsessään hyvä, mutta ei mitenkään täydellinen, niin ainakin itse koin laitteen yhdeksi suurimmaksi heikkoudeksi suure näyttöä kiertävät mustat reunat. Viimeiset vuodet olen päässyt seuraamaan kuinka Android-puolella valmistajat jatkuvasti pienentävät näyttöä ympäröiviä reunoja ja koittavat tuoda näyttöpaneelin laitteen koko etupuolelle. Näin myös Apple on pyrkinyt, mutta iPhone XR:ssä näytön reunat on jätetty todella suuriksi jos verrataan lukuisiin muihin uusiin huippupuhelimiin. Alapuolella on kuva, jossa on vierekkäin OnePlus 6T sekä iPhone XR. Kuvassa näkyy kuinka massiiviset iPhone XR:n mustat kehykset ovat.

OnePlus 6T vs. iPhone XR

Tällä hetkellä älypuhelimissa yksi suurimmista mielipiteitä jakavista seikoista on lovet. Apple on tuonut iPhone XR -puhelimeen varsin suuren loven, joka peittää puhelimen näytön yläreunasta lähes puolet. Lovinäytön kanssa tottuu ajan kanssa elämään, mutta siinä missä olen tottunut Android-puhelimissa siihen, että lovi on ollut mahdollista piilottaa, niin Apple ei anna tällaista mahdollisuutta puhelimen asetuksissa. iPhone XR:ssä lovinäytön kanssa on elettävä, eikä sen olemassaoloa pysty Applen tarjoamilla asetuksilla lieventämään. Henkilökohtaisesti en ole lovinäyttöjen suurin ystävä, sillä se häiritsee tietyissä tilanteissa esimerkiksi videoiden katselua tai kun kaikkia sovelluksia ei ole optimoitu lovelle.

iPhone XR:n lovi on todellakin massiivinen.

Tekniikka ja suorituskyky

Apple käyttää uutuuspuhelimissaan tänäkin vuonna yhtiön omia järjestelmäpiirejä ja nyt iPhone XR:stä löytyy 7 nm valmistusprosessiin perustuva Apple A12 Bionic -järjestelmäpiiri. Uusi järjestelmäpiiri parantaa 15 prosenttia suorituskykyä ja on samalla 40 prosenttia virtatehokkaampi.

Applen A12 Bionic on kuudesta ytimestä rakentuva 64-bittinen piiri, jossa on kaksi 2,49 GHz:n taajuudella toimivaa suorituskykyistä Vortex-ydintä sekä neljä energiatehokasta Tempest-ydintä. A12 Bionic -järjestelmäpiirissä on myös Applen suunnittelema neliytiminen grafiikkaprosessori (GPU), jonka on kerrottu tarjoavan jopa 50 prosenttia paremman grafiikkasuorituskyvyn kuin edeltäjäversio. Myöskin Apple on lähtenyt mukaan tekoälysuuntaukseen lisäämällä järjestelmäpiiriin erillisen kahdeksanytimisen Neural Engine -piirin, joka voi suorittaa jopa 5 biljoonaa operaatiota sekunnissa, kun edeltäjä versio pystyi vain 600 miljardiin operaatioon sekunnissa.

Suorituskyvyn osalta Apple XR on vahvoilla ja monessa kohtaa tehokkaampi kuin lukuisat Android-huippupuhelimet. Ajoimme puhelimessa läpi SuomiMobiilin testien repertuaariin kuuluvat suorituskykytestit, mutta joitakin testejä emme voineet suorittaa testien saatavuuden takia. Jotkin suorituskykytestit eivät olleet saataville iOS-käyttöjärjestelmälle. Alla olevassa taulukossa iPhone XR:n saamia pisteitä on mahdollista verrata Samsungin tuoreimpaan Exynos 9810 -järjestelmäpiiriin perustuvaan Galaxy Note9 -puhelimeen sekä Snapdragon 845 -järjestelmäpiiriin perustuvaan OnePlus 6 -puhelimeen. Testeissä iPhone XR voitti molemmat Android-puhelimet mennen tullen, joten kyseessä on varsin tehokas älypuhelin.

Testitulokset
Apple iPhone XR (A12B) Samsung Galaxy Note9 (E9810) OnePlus 6 (SD845)
AnTuTu: 330 966 pistettä 243 088 pistettä 286 820 pistettä
Geekbench 4 (single): 4815 pistettä 3768 pistettä 2431 pistettä
Geekbench 4 (multi): 11 432 pistettä 9091 pistettä 8975 pistettä
PCMark 2.0: (ei dataa)* 5529 pistettä 8366 pistettä
3DMark Ice Storm Unlimited: 77 511 pistettä 41 971 pistettä 62 021 pistettä
3DMark Ice Storm Unlimited (graphics): 161 945 pistettä 50 065 pistettä 79 392 pistettä
3DMark Ice Storm Unlimited (physics): 27 440 pistettä 26 804 pistettä 35 123 pistettä
3DMark Slingshot Extreme: 3231 pistettä 3371 pistettä 4631 pistettä
3DMark Slingshot Extreme (graphics): 3439 pistettä 3704 pistettä 5171 pistettä
3DMark Slingshot Extreme (physics): 2664 pistettä 2564 pistettä 3391 pistettä

Huom. Mitä korkeammat pisteet, sitä tehokkaampi laite. * Testi ei ole saatavilla kyseiselle puhelimelle.

Suorituskyvyn puutteeseen iPhone XR ei siis tule ainakaan kaatumaan. Testijakson aikana puhelimella pyöri raskaimmatkin sovellukset nopeasti sekä ilman ongelmia. Päivittäisessä käytössä ei ollut havaittavissa suorituskykyyn viittaavia ongelmia, kuten varmasti pystyi jo testijakson alussa arvaamaan. Suorituskyvyltään iPhone XR on kuten muutkin Applen uudet huippupuhelimet ja onkin hienoa nähdä, että vaikka kyseessä onkin ”halpa-iPhone”, niin tältä osa-alueelta ei ole karsittu.

RAM-muistia Apple on pakannut iPhone XR -puhelimeen 3 gigatavua, mikä kuulostaa varsin pieneltä, jos verrataan Android-puolelle, jossa on tällä hetkellä jopa 10 gigatavuakin RAM-muistia. Apple on pystynyt optimoimaan puhelimet loistavasti, eikä pienempää RAM-muistin määrää edes huomaa päivittäisessä käytössä. Sisäistä tallennustilaa testiin toimitetussa puhelimessa oli 64 gigatavua, eli kyseessä on edullisin versio. Apple tarjoaa myös 128 gigatavun sekä 256 gigatavun tallennustiloilla varusteltuja versioita. Muistikorttipaikkaa ei iPhone XR:ssä valitettavasti ole.

Vaikka iPhone XR:ään on mahdollista laittaa vain yksi SIM-kortti on kyseessä silti Dual-SIM-puhelin.

Yksi tärkeä uutuus iPhone XR:ssä on Dual-SIM-ominaisuus. Puhelimeen on mahdollista asettaa yksi tavallinen nano-SIM-kortti, mutta toinen SIM-kortti mahdollistetaan eSIM-muodossa. Suomessa tällä hetkellä ainoana teleoperaattorina eSIM-ratkaisua iPhone XR -puhelimessa tukee Telia.

Henkilökohtaisesti itse erityisesti tykästyin iPhone XR:ssä äänentoistoon. Apple tarjoaa stereokaiuttimet, joista toinen löytyy puhelimen alareunasta ja toisena kaiuttimena hyödynnetään puheluihin käytettävää kuuloketta. Yhdessä nämä kaksi kaiutinta tuottavat vaikuttava surround-äänielämyksen muun muassa elokuvia katsellessa. Lisäksi tykästyin kaiuttimien äänenlaatuun ja kyseessä on yksi harvoista älypuhelimista, jonka omien kaiuttimien kautta on mielekästä kuunnella musiikkia pidempäänkin vaikka kovemmallakin voimakkuudella.

Äänentoistossa on kuitenkin myös omat heikkoutensa. Applen tyyliin myöskään iPhone XR:ssä ei ole enää perinteistä 3,5 millimetrin kuulokeliitintä. Itse olen edelleenkin perinteisien kuulokkeiden ystävä, sillä en ole toistaiseksi vakuuttunut suuresti Bluetooth-kuulokkeiden tarjoamasta äänimaailmasta, akunkestosta tai toimivuudesta. Bluetooth-kuulokkeiden käyttäjille iPhone XR tarjoaa kuitenkin tuoreimman version, eli Bluetooth 5.0:n.

Vaikka iPhone XR on kooltaan varsin suurin, niin silti Apple ei ole onnistunut pakkamaan puhelimeen suurta akkua kilpailijoiden tapaisesti. Puhelimen rakenne piilottaa sisuksiinsa 2942 milliampeeritunnin suuruisen akun, joka takaa varsin perinteisen huippupuhelimen akunkeston. Testijakson aikana puhelimen akku kesti aina vähintään yhden päivän ja akkua oli iltaisin varsin raskaalla käytöllä jäljellä noin 10-20 prosenttia. Päivittäinen käyttö koostui puheluista, viesteistä, sosiaalisesta mediasta, kuvaamisesta sekä Netflixin katselusta. Kevyemmällä käytöllä akku kestää varmasti pidempään.

iPhone XR tukee myös Qi-standardin mukaista langatonta latausta.

iPhone XR:n akunkesto on siis varsin hyvällä tasolla, mutta samaa ei voi sanoa lataamisesta. Apple toimittaa puhelimen mukana 5W-laturin, mikä ei ole kovinkaan luonnollista huippupuhelimelle. Puhelimen lataamiseen käytetään Applen omaa Lightning-liitintä. iPhone XR tukee tekniikkansa puolesta pikalatausta, joka lataa akkua 50 prosenttia 30 minuutissa, mutta tämä laturi on ostettava erikseen yli 50 euron hintaan. Puhelimen vakiolaturilla akun täyteen latautumisessa kestää yli kolme tuntia, mikä on huippupuhelimelta huono tulos. Mielestäni Applen pitäisi toimittaa vakiona puhelimen mukana pikalaturi, jotta lataaminen oli mielekkäämpää.

Yksi loistava lisäys akun lataamista varten on tuki langattomalle lataukselle. iPhone XR:n lasinen takakuori mahdollistaa langattoman lataamisen, jonka avulla virtajohdolla ei tarvitse leikkiä ja puhelin latautuu langattoman latausalustan avulla, jonka päälle laite on helppo asettaa. Langattomalla latauksella akku latautuu pitkälti yhtä hitaasti kuin normaalilla laturillakin.

Kasvojentunnistus (Face ID)

Vaikka iPhone XR:n kohdalla puhutaan jatkuvasti ”halpa-iPhonesta” tai edullisesta iPhonesta, jossa on hieman karsitumpaa tekniikkaa, niin silti kasvojentunnistus on saanut jäädä. iPhone XR:ssä käytetään kasvojentunnistuksessa täysin samaa tekniikkaa kuin kalliimmissa iPhone XS -puhelimissa. Kasvojentunnistus, tai pikemminkin Applen sanaston mukaisesti Face ID, korvaa kokonaan aikaisemmin iPhone-puhelimissa nähdyn sormenjälkilukijan tai toisin sanoen Touch ID:n.

Face ID julkaistiin ensimmäistä kertaa viime vuonna iPhone X:n kohdalla ja nyt se on tuotu jokaiseen uuteen iPhone-puhelimeen. Face ID perustuu Applen sanaston mukaisesti TrueDepth-kamerajärjestelmään. TrueDepth-järjestelmä koostuu useista erilaisista osista, joita ovat muun muassa infrapunakamera, kasvoja valaiseva flood-sensori, etukamera sekä pisteprojektori eli dot-projektori. TrueDepth-järjestelmä luo 30 000 infrapunapistettä kasvoille, joiden avulla pystytään mallintamaan kasvojen muotoja. Näiden pisteiden avulla puhelin vertaa jokaisella lukituksen avaamisyrityksellä aikaisemmin Face ID:n asennusprosessissa luotua kasvojen mallinnusta.

Testijakson aikana Face ID tuntui toimivan hyvin nopeasti ja varmasti. Ominaisuus oli jatkuvasti testijakson aikana päällä ja se ei tuottanut yhtään ongelmaa. Toki kyseessä ei ole kovinkaan nopea lukituksen avausvaihtoehto, jos verrataan perinteisempään sormenjälkilukijaan. Häiritsevin seikka Face ID:ssä testijakson aikana oli se, ettei ominaisuus automaattisesti ohita lukitusnäyttöä, vaan lukitusnäyttö täytyy itse vielä pyyhkäistä ylös.

Face ID on kuitenkin varsin toimiva ratkaisu. Apple hyödyntää tekniikkaa muun muassa Apple Payn maksujen suorittamisessa, sovelluksien lataamisessa App Storessa sekä kolmannen osapuolen sovelluksissa, joissa ominaisuus on otettu käyttöön.

Pakkastesti

SuomiMobiilin testirepertuaariin kuuluva pakkastesti toteutettiin myös Apple iPhone XR -puhelimelle. Testissä on tarkoitus testata kuinka hyvin puhelimet kestävät pakkasta. Laitoimme iPhone XR:n pakastimeen ja katsoimme kuinka paljon 60 minuutin olo -18 asteessa kulutti akkua. Testi suoritettiin kahdesti: ensimmäisellä kerralla puhelimen näytön ollessa kiinni sekä toisella kerralla YouTube-videon toistuessa näytöllä.

Ensimmäisellä testauskerralla puhelin laitettiin 60 minuutiksi -18 asteen pakkaseen näytön ollessa sammutettuna. Testin jälkeen puhelimesta oli kulunut akkua 2 prosenttia, joten akunvaraus oli tippunut 98 prosenttiin. LCD-tekniikkaan perustuva kosketusnäyttö ei kuitenkaan tykännyt kylmästä, vaan muuttui jopa normaalia hyytelömäiseksi. Tavallisessa huoneenlämmössä näyttö palautui muutamassa minuutissa normaaliksi.

Toisella testauskerralla puhelin laitettiin jälleen 100 prosentin akunvarauksessa 60 minuutiksi -18 asteen pakkaseen. Tällä kertaa puhelimen näyttö oli päällä koko testin ajan ja toisti YouTube-sovelluksen kautta HD-tasoista videota. Tämän testin jälkeen akkua oli kulunut 15 prosenttia, joten puhelimen akunvaraus oli 85 prosenttia. Myöskin tämän testin jälkeen laitteen näyttö muuttui selvästi hyytelömäiseksi.

Pakkastesti osoitti, että Apple on tehnyt hyvää työtä iPhone XR:n pakkaskestävyyden suhteen. Aikaisemmin Applen puhelimet ovat olleet varsin heikkoja pakkasessa, mutta viime vuosina tähän on tullut muutoksia. Testissä saadut tulokset ovat vastaavalla tasolla parhaiten pakkastestissä selvinneiden puhelimien kanssa. Ainoa ongelma oli oikeastaan LCD-tekniikkaan perustuva näyttö, joka muuttuu kovassa pakkasessa varsin hyytelömäiseksi. Ongelma ei kuitenkaan ole kovin vakava, sillä näyttö muuttuu normaaliksi nopeasti huoneenlämmössä.

Kamerat

Apple luottaa iPhone XR:n kohdalla vahvasti yhteen kameraan, mikä on jopa pienoinen yllätys. Yhtiön kalliimmissa iPhone XS -puhelimessa on kaksoiskamera, joten kamera on yksi osa-alue, jossa Apple on päättänyt karsia. Pääkamera toimii 12 megapikselin suuruinen sensori, kun taasen etukameran tarkkuudeksi on ilmoitettu 7 megapikseliä. Koska puhelimessa on ainoastaan yksi pääkamera, niin iPhone XR ei pysty tarjoamaan etuuksia, joita kaksoiskamerat tuovat mukanaan. Lukuisat valmistajat luottavat kaksoiskameroihin jo selvästi edullisimmissakin puhelimissa, minkä takia toisen kameran uupuminen iPhone XR:stä on hieman kyseenalaista. On kuitenkin ymmärrettävää, että kaksoiskamera ei aina tuo mukanaan selvää hyötyä.

Pääkameran 12 megapikselin sensorissa aukon koko on f/1.8, polttoväli 26 mm ja pikselikoko 1.4 µm. Kamerassa on lisäksi optinen kuvanvakain (OIS) sekä vaiheen tunnistava automaattitarkennus. Apple on asettanut kameran tueksi myös nelois-LED-salamavalon, joka antaa mukavasti valoisuutta kuviin varsinkin hämärässä. Pääkameralla on lisäksi mahdollista taltioida videokuvaa jopa 4K 60fps -tarkkuudella.

Yleisellä tasolla iPhone XR:n pääkamera tuottaa varsin kohtuullista jälkeä. Hyvässä valaistuksessa kuvat ovat hyviä ja tarkkoja. Kuvissa on paljon yksityiskohtia ja värit ovat hyvinkin luonnollisia. Hieman hämärämmässä kuvista katoaa yksityiskohtia ja rakeisuus lisääntyy, mutta pääosin kuvat ovat myös hämärässä sillä tasolla, että niitä voisi jakaa kavereillekin. Toki Huawei laittoi omalla huippupuhelimellaan hämäräkuvauksen uudelle tasolle, eikä iPhone XR pärjää tässä taistossa. Kokonaisuutena puhelimen pääkamera on varsin hyvä, mutta ei tarjoa juurikaan mitään hämmästystä laatunsa osalta. Alla on muutamia testijakson aikana otettuja testikuvia.

Varmasti iPhone XR:n yhden kameran suurimmista heikkouksista löytyy zoomauksesta. Puhelimessa tyydytään yhteen kameraan, eikä optista zoomausta ole mahdollistamassa erillinen teleobjektiivi. Puhelimessa on tällä kertaa tyydyttävä ainoastaan digitaaliseen zoomaukseen, joka ei ole kovinkaan hyvä. Henkilökohtaisesti olen ottanut jokapäiväiseen käyttöön tietyistä kaksoiskamerapuhelimista löytyvän 2x optisen zoomauksen, sillä se on ollut kätevä ja toimiva. iPhone XR:n kanssa tätä ominaisuutta ei voinut hyödyntää, sillä sellaista laite ei teknisesti tue. Lisäksi digitaalinen zoomaus osoittautui testijakson aikana varsin heikoksi. Alla on muutamia zoomaustestikuvia, joissa ensimmäinen kuva on otettu 1x-zoomauksella ja viimeinen kuva 5x-zoomauksella.

Yksi hämmästelyä testijakson aikana aiheuttanut ominaisuus iPhone XR:n kamerassa oli muotokuvatila. Vaikka puhelimessa ei siis ole kaksoiskameraa, niin Apple on tuonut mukaan muotokuvatilan, joka tuottaa monista puhelimista tutun bokeh-efektin kuviin. Muotokuvatila on kuitenkin käytettävissä vain ja ainoastaan kuvattaessa ihmisiä. Bokeh-efektiä ei siis ole mahdollista saada kuviin, joissa on jokin muu kohde, esimerkiksi lemmikkieläin. Mielestäni tällainen rajoitus muotokuvatilassa ei ole kovinkaan ihanteellinen, kun lukuisissa muissa puhelimissa vastaava ominaisuus toimii hyvin kohteen ollessa ihan mikä tahansa. Toki yhdellä kameralla toteutus on hieman rajallista, mutta silti pitäisi olla mahdollista laajentaa bokeh-kuvaamismahdollisuuksia. Muutamien testikuvien perusteella muotokuvatila toimii kuitenkin ihmistä kuvatessa varsin hyvin.

Etukamera on mielestäni iPhone XR:n kohdalla hyvällä tasolla. Apple hyödyntää 7 megapikselin sensoria, jossa aukon koko on f/2.2 ja polttoväli 32 mm. Etukameran kuvien laatu oli hyvää varsinkin hyvässä valaistuksessa. Hämärässä tarina on kuitenkin vastaava kuin lukuisissa muissa puhelimissa, eli kuvien laatu heikkenee selvästi. Apple on tuonut puhelimen etukameraan niin sanotun Retina Flash -salaman, mikä tarkoittaa sitä, että näyttö muuttuu valkoiseksi ja toimii näin etukameran salamana. Etukamerassa on myös muotokuvaominaisuus, jolla kuvista taustan saa sumeaksi. Testien perusteella ominaisuus toimi kohtuullisesti, mutta toisinaan oli myös hankaluuksia saada kuvista hyviä.

Videokuvasta ei testijakson aikana testattu kovin paljoa. Kamera kykenee kuitenkin korkeintaan 4K 60fps -tarkkuuteen ja videokuvauksen laatu tuntui olevan todella hyvällä tasolla. Apple antaa mahdollisuuden videota kuvattaessa säätää kuuden tarkkuuden välillä, jota ovat 720p 30fps, 1080p 30fps, 1080p 60fps, 4K 24fps, 4K 30fps ja 4K 60fps. Hidastettua videokuvaa iPhone XR kykenee taltioimaan Full HD 120fps- ja Full HD 240fps -tasoisena, joten kovin erikoisia vaihtoehtoja tällaiseen kuvaamiseen ei löydy. Olisin Applen toivonut noin 900 euroa maksavassa puhelimessa lähtevän kelpailemaan muiden suurten älypuhelinvalmistajien kanssa, jotka mahdollistavat jopa 960fps:n hidastuskuvauksen.

iPhone XR:n kamerapuolella yksi suurimmista heikkouksista löytyy Applen omasta kamerasovelluksesta, joka on ainakin omasta näkökulmastani varsin huono. Kamerasovelluksen päänäkymä on yksinkertainen. Siinä on mahdollista vaihtaa karusellityylisesti muutamien kuvaustilojen välillä (nopeutettu, hidastettu, video, kuva, muotokuva, neliö ja panoraama) ja näiden kuvaustilojen kohdalta löytyy omia asetuksiaan kuvien säätämiseen. Valitettavasti yksi varsin erikoinen puute kamerasovelluksesta löytyy, siinä ei nimittäin ole manuaalikuvaamiseen mahdollistavia säätöjä. Olen tottunut Android-puhelimien puolella siihen, että lähes kaikki valmistajat tarjoavat ainakin kalleimmissa puhelimissaan laajoja manuaalikuvassäätöjä, jotta käyttäjä voi itse säätää asetuksia oman mielensä mukaisesti. Tällaista ei Applen kamerasovellus tarjoa.

Toinen kameran käytettävyyteen vaikuttava seikka on varsin hankalasti löydettävät kameran asetukset. Yleisesti asetukset ovat löytyneet suoraan kamerasovelluksesta, mutta iPhone XR:n kohdalla kameran asetuksiin pääsee käsiksi puhelimen asetuksien kautta. Tämän kautta löytyy muun muassa mahdollisuus vaihtaa kuvattavan videon laatua, tallennusmuotoa tai vaikkapa ottaa stereoäänen tallennus pois käytöstä. Mielestäni kamerasovelluksesta pitäisi löytyä suoraan tällaiset asetukset.

Käyttöjärjestelmä

Todennäköisesti yksi suurimmista mielenkiinnonkohteista iPhone XR:ssä itselleni oli iOS-käyttöjärjestelmä, johon en ole syvemmin perehtynyt sitten vuoden 2015, jolloin testasin iPhone 6S -puhelimet. Tämän jälkeen käyttöliittymä ja sen käytettävyys on hieman muuttunut, vaikka pääidea on edelleen sama. Kovin tarkasti tässä artikkelissa ei tulla perehtymään iOS-käyttöjärjestelmään, mutta iPhone XR:ssä käytettävästä iOS 12 -versiosta voi käydä lukemassa varsin kattavan katsauksen Mobiili.fin artikkelista.

Olen käyttänyt viimeiset vuodet pitkälti ainoastaan Android-pohjaisia älypuhelimia, minkä takia iOS-käyttöjärjestelmään sai toden teolla perehtyä ja monet asiat tuntuivat aluksi vaikeilta oppia jopa minulle. iOS:n perusteisiin tottui nopeasti ja parissa päivässä käyttäminen tuntui jo luontevalta. En kuitenkaan testijakson aikana kehittynyt tehokkaaksi iOS-käyttäjäksi, sillä aivan kaikkea en kerennyt testaamaan. Androidiin verrattuna osa iOS:n ominaisuuksista sekä toimintatavoista vaikuttivat testijakson aikana varsin erikoisilta ja monesti mietinkin ”onpa Androidilla nämä asiat tehty selvästi helpommaksi”. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen, sillä Androidia monta vuotta käyttäneenä toiminnot ovat jo valmiiksi takaraivossa. Samanlaisia ajatuksia on varmasti myös iOS:ia vuosia käyttäneellä, joka testaa Android-puhelinta.

iOS ja Android ovat aina olleet paljon puhuttavia asioita, mutta tosiasiassa kyseessä on mielipide- ja tottumisasia. Molemmat käyttöjärjestelmät tarjoavat vastaavia ominaisuuksia ja kaikki vaaditut perusominaisuudet toimivat molemmissa hyvin. Käytettävyydeltään Android ja iOS ovat kuitenkin erilaisia, minkä takia iOS sopii toisille paremmin kuin Android.

Testijakson aikana iOS 12.1 toimi ilman ongelmia, eikä havaittavissa ollut suurempia vikoja. iPhone XR:n tekninen toteutus kykenee pyörittämään käyttöliittymää loistavasti, mikä ei tosin ollut suurikaan yllätys. Alla on muutamia näyttökuvia iOS:n käyttöliittymästä.

Yhteenveto

Päätin testata iPhone XR:n kahdesta syystä: kyseessä on mielestäni mielenkiintoisin uusin iPhone-puhelin monelta osa-alueelta sekä sen takia, että en ole Applen tuotteita suuresti testaillut viime vuosina. Hieman alle kahden viikon mittaisen testijakson aikana iPhone XR pääsi vakuuttamaan monella osa-alueella, mutta varjopuolena on myös laitteen heikkoudet.

Erityisen positiiviseksi puoleksi iPhone XR -puhelimessa näen laadukkaan toteutuksen sekä perinteisen Apple-ilmeen, joka on pystytty hienosti säilyttämään. Rakenteessa myös vedenkestävyys on loistava ominaisuus. Testijakson aikana lisäksi laitteen suorituskyky osoittautui loistavaksi sekä äänentoistosta Apple ansaitsee positiivisia kehuja. Apple on lisäksi tehnyt hyvää työtä lisäämällä Dual-SIM-tuen sekä tuen langattomalle lataukselle. On lisäksi hienoa nähdä, että Apple tarjoaa iPhone XR:n kohdalla varsin laajan värivalikoiman, jollaista ei monesti Applelta ole nähty.

Vaikka puhelimesta on helppo keksiä paljon hyviä seikkoja, niin myös huonoa löytyy. Yksi näistä on näytön heikko tarkkuus, joka on yksi suurimmista ihmetyksen aiheista huippupuhelinkategoriaan laskettavassa puhelimessa. Lisäksi heikkoudeksi on helppo laskea perinteisen kuulokeliittimen puuttuminen sekä se, ettei Apple toimita laitteen mukana pikalaturia. Testijakson aikana sain myös hieman pettyä kamerasovelluksen puuttuviin ominaisuuksiin sekä lovinäyttöön, jota ei ollut mahdollista ”piilottaa”.

Suomessa iPhone XR maksaa halvimmillaan 879 euroa, jolloin kyseessä on 64 gigatavun versio. Suhteutettuna puhelimen teknisiin ominaisuuksiin, niin mielestäni hinta on hieman yläkanttiin. Jos perusversion hinnoittelu olisi 100-150 euroa halvempi, olisi iPhone XR selvästi houkuttelevampi. Mutta kuten tiedetään, niin Applen tuotteista on aina joutunut maksamaan hieman kilpailijoiden puhelimia enemmän. Vaikka iPhone XR onkin kallis, niin silti SuomiMobiili suosittelee sen ostamista. Kyse ei ole tällä kertaa hinnasta, vaan siitä, mitä kuluttaja haluaa puhelimeltaan. Eritysesti iPhone XR tarjoaa Apple-käyttäjille selvästi eniten vastinetta rahoille iOS-puhelimien keskuudessa.

Apple iPhone XR -puhelinta tarjoavat jälleenmyyjät sekä edullisimmat hinnat löytyvät kootusti Hintaseuranta.fi -palvelun kautta.

Yhteenveto

8

Hyvää
  • Laadukas ja hyvä design
  • IP67-sertifioinnin mukaisesti pölyn- ja vedenkestävä
  • Loistava suorituskyky
  • iOS (varauksin)
  • Paljon värivaihtoehtoja
  • Langaton lataus
  • Dual-SIM-tuki
  • Erinomainen äänentoisto
Huonoa
  • Näytön tarkkuus
  • Ei kuulokeliitintä
  • Leveä lovi
  • Kamerasovelluksen puutteet
  • Hidas akun lataus (mukana ei pikalaturia)
  • Hinta (varauksin)
  • Dual-SIM mahdollisuus eSIM:n varassa (tuki Suomessa vain Telialla)
Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

2 Kommenttia

  1. Androidia käyttäneenä niin täytyy todeta että kyllä siellä asiat on tehty huomattavasti monimutkaisemmin

  2. Ensimmäinen Xr-luuri meni takuuvaihtoon, kun hävitti verkon tämän tästä kaikkialla. Sain uuden luurin, joka toimii moitteetta 4G alueella, mutta kesäpaikalla on vain 3G alue ja siellä päivittäin verkkoyhteys häviää vaikka näkyvissä täydet tolpat ja 3G. Pitää saamuttaa päivittäin ja käynnistää uudelleen. Alkaa usko mennä…

Kommentoi

Lisää aiheesta:Apple