ArvostelutMotorolaYleinen

Testissä Motorola Moto G8 Plus – Erikoinen kameraratkaisu hämmästyttää

Motorola Moto G8 Plus

SuomiMobiilissa on testattu noin viikon verran Motorolan tuoreinta Moto G -malliston älypuhelinta, eli kyseessä on tietysti Moto G8 Plus. Vuoden 2019 huhtikuussa testasimme malliston Moto G7 Plus -puhelimen, joka oli Moto G8 Plussan edeltäjä. Tällä kertaa Motorola on ottanut mukaan hieman päivitettyä muotokieltä sekä tehnyt erikoisia muutoksia, joiden avulla puhelimen hinnoittelua on saatu laskettua alaspäin verrattuna edeltäjäänsä.

Kyseessä on mielenkiintoinen uutuuspuhelin omassa 269 euron hintaluokassaan, vaikkakin Moto G8 Plus on täynnä kompromisseja. Motorola on puhelimen kanssa panostanut erityisesti kameraominaisuuksiin, hyvään akunkestoon sekä tyylikkäisiin väriversioihin. Moto G8 Plus on suunnattu erityisesti nuorille kuluttajille, jotka eivät tarvitse markkinoiden kehittyneintä älypuhelinta, vaan perusvarman sometuspuhelimen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tässä artikkelissa tulemme tutustumaan Motorola Moto G8 Plus -älypuhelimeen. Artikkelissa tulen kertomaan henkilökohtaisen mielipiteeni sekä kokemukset puhelimesta. Artikkeli tulee koostumaan perinteisistä ulkoisista seikoista, puhelimen ominaisuuksista, teknisen toteutuksen tutkimisesta sekä kameroihin tutustumisesta.

Tekniset tiedot
Motorola Moto G8 Plus (XT2019-1)
Mitat: 158.4 x 75.8 x 9.1 mm
Paino: 188 g
Rakenne: muovikehys ja lasipinnat / roiskevesitiivis
Näyttö: 6.3 tuumaa Full HD+ (1080 x 2280) / 19:9-kuvasuhde / IPS LCD
Suoritin: 8-ytiminen Qualcomm Snapdragon 665 (Adreno 610)
Muisti: 4 Gt RAM-muistia [LPDDR4X] / 64 Gt sisäistä tallennustilaa [EMMC] (MicroSD max. 512 Gt)
Takakamera: 48 MP pääkamera (f/1.7 / 0.8 µm / 1/2" / PDAF / LAF) + 16 MP ultralaajakulmakamera (f/2.2 / 14 mm) + 5 MP syvyysterävyyskamera (f/2.2) + LED-salama
Etukamera: 25 MP etukamera (f/2.0 / 0.9 µm)
Akku: 4000 mAh (ei irrotettava)
Käyttöjärjestelmä: Android 9.0 Pie (1. syyskuuta 2019 tietoturva)
Muuta: Dual-SIM / 15 watin lataus / Kasvojentunnistus
Liitännät: USB-C / USB 2.0
Ääni: Bluetooth 5.0 ja aptX-tuki / kuulokeliitin / stereo-kaiuttimet
Tunnistimet: valoisuustunnistin / etäisyystunnistin / kiihtyvyystunnistin / E-kompassi / gyroskooppi / sormenjälkilukija
Värit: Dark Blue ja Crystal Pink
Hinta: 269 €

Myyntipakkaus

Motorola Moto G8 Plussan myyntipakkauksen sisältö.

Motorola toimittaa Moto G8 Plussan tyylikkäässä tummanvihreän sävyisessä myyntipakkauksessa. Pakkauksen ulkopuolella on monesti Motorolan logo sekä Moto G8 Plus -mallinimi. Pakkauksen takaosassa on kuva puhelimesta sekä merkattu markkinoille tuodut väriversiot. Yhdellä myyntipakkauksen kyljellä on listattuna laitteen tärkeimpiä ominaisuuksia. Myyntipakkauksessa on nähtävillä myös puhelimen IMEI-tiedot sekä väri- ja muistiversio.

Myyntipakkausta avatessa ensimmäisenä esille tulee Moto G8 Plus -puhelin muoveihin käärittynä. Puhelinta on suojaamassa myös pehmeämuovinen suojakuori. Puhelimen alapuolelta löytyy erillinen pahvitasku, joka pitää sisällään SIM-korttiluukun avaustyökalun, takuutietoja sekä pikakäyttöohjeen. Myyntipakkauksen pohjalla on vielä 18 watin TurboPower-pikalaturi sekä erillinen lataus- ja tiedonsiirtokaapeli.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Puhelimen myyntipakkaus on ulkoisesti varsin miellyttävän näköinen sekä varsin yhtenevä muiden Motorolan G-mallistojen pakkauksiin. Sisällöltään pakkaus on varsin perinteikäs, eikä mukana ole mitään ylimääräistä. Henkilökohtaisesti olen tyytyväinen siitä, että Motorola on päättänyt säästää suojakuoren pakkauksessa, jotta puhelimen lasipinnat eivät olisi ensimmäisen tiputuksen jälkeen rikki.

Laatutuntuma ja ulkoiset huomiot

Ulkoisesti Motorola Moto G8 Plus on varsin tuttua Motorolaa, jota on nähty erityisesti One-tuoteperheessä, eikä niinkään Moto G -mallistossa. Aikaisemmin Motorolan Moto G -malliston puhelimet tunnettiin laadukkaasta ulkoisesta toteutuksesta, mutta viime vuosina Motorola on tyytynyt lasin ja muovin yhdistelmään, jota käytetään nyt myös Moto G8 Plussassa. Laitteen runko on siis kiiltävää muovia ja etu- ja takapinta ovat lasia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Käsituntumalta Moto G8 Plus on laadukas, vaikkakin muovikehys tiputtaa hieman laatutuntumaa. Takaosan lasipinta on myös normaaliin tapaan varsinainen sormenjälkimagneetti, mutta onneksi lika lähtee varsin helposti pois pyyhkimällä. Testijakson aikana takaosan lasipintaan kertyi muutama naarmu, mutta mitään suurempia heikkouksia lasista ei löytynyt. Onneksi Motorola toimittaa puhelimen mukana myöskin oletusarvoisesti suojakuoren, jota kannattaa käyttää, jos ei halua laitteen naarmuuntuvan.

Motorola on ilmoittanut puhelimen virallisiksi mitoiksi 158,4 x 75,8 x 9,1 millimetriä ja painoa löytyy kohtalaiset 188 grammaa. Mitoiltaan Moto G8 Plus on normaalilla tasolla, mutta kyse ei ole mistään kompaktista laitteesta. Motorola on saanut rakennettua puhelimesta varsin jämäkän, eikä se taivu tai natise laitetta väänneltäessä käsien välissä.

Totuttuun Motorolan tyyliin myöskin Moto G8 Plus varusteltu roiskevesitiiveydellä, joten puhelimen pitäisi kestää muun muassa kevyttä sadetta. Upotusta veteen puhelin ei kuitenkaan kestä, eikä Motorola anna roiskevedenkestävyydelle minkäänlaista takuuta. Edes jonkinlaisen roiskevesitiiveyden Motorola lupaa lähes jokaiselle älypuhelimelle, jota useat muut älypuhelinvalmistajat eivät yleisesti tee. Tätä voidaan pitää myös Moto G8 Plussa vahvuutena, vaikka virallista IP-luokitusta ei laitteessa olekaan.

Etupuolelta katsottuna Moto G8 Plus muistuttaa vahvasti monia vuoden sisällä julkaistuja Motorolan puhelimia. Suurimman osa etuosan pinta-alasta vie suuri näyttö, jota kiertää kohtuullisen ohuet kehykset. Näytön yläreunassa on myös pisaramainen loviratkaisu, jossa on etukamera. Näytön yläpuolella on myöskin puheluihin käytettävä kuuloke, ilmoitusvalo sekä valoisuuden- ja etäisyydentunnistimet. Näytön alareunassa on myöskin hieman muita reunoja paksumpi musta kaistale.

Moto G8 Plussan takaosa muistuttaa vahvasti aikaisemmin testattua Motorola One Macro -puhelinta, sillä suuria erovaisuuksia ei ole. Takapinta on liukuvärjätty tyylikkäästi niin, että yläosassa väri on tummempaa ja alareunassa selvästi vaaleampaa. Laitteen takaosasan vasemmassa yläkulmassa on pitkulainen kamera-alue, jossa on pääkameran lisäksi kaksi muuta kamerasensoria, laser-automaattitarkennus sekä LED-salamavalo. Takaosassa on myöskin Motorolan perinteikäs M-logo integroituna sormenjälkilukijasensoriin. Takaosan alareunassa on vielä CE-merkintä sekä muun muassa mallikoodi ja valmistusmaa.

Motorola Moto G8 Plussan oikeassa kyljessä on normaaliin tapaan äänenvoimakkuuspainikkeet sekä virtapainike. Tällä kertaa virtapainike on päätetty varustella karhealla pinnoitteella, jonka avulla sen erottaa helpommin äänenvoimakkuuspainikkeesta. Painikkeet ovat myös muun rungon tapaisesti valmistettu muovista, mutta tuntuma niissä on varsin hyvä. Puhelimen vasempaan reunaan on asetettu SIM-korttitelakka, jonne on mahdollista asettaa samanaikaisesti kaksi nano-SIM-korttia tai vaihtoehtoisesti nano-SIM-kortti ja micro-SD-muistikortti. Puhelimen yläreunassa on perinteikäs 3,5 millimetrin kuulokeliitin sekä yksi mikrofoni. Alareunasta löytyy USB-C-tyypin liitin, kautin sekä yksi mikrofoni.

Näyttö, tekniikka ja suorituskyky

Motorola hyödyntää Moto G8 Plus -puhelimessa tuttua 6,3 tuuman näyttöpaneelia, joka pohjautuu IPS LCD -tekniikkaan. Näytön tarkkuus on Full HD+ -tasolla, eli siinä on 1080 x 2280 pikselin tarkkuus, mikä takaa 400 pikseliä tuumaa kahden. Näytössä on lisäksi moderni 19:9-kuvasuhde sekä varsin pieni pisaramainen loviratkaisu. Motorola on tehnyt näytön kulmista myös pyöristetyt, kuten lukuisissa puhelimissa on ollut tapana jo parin vuoden ajan.

Näyttö ei ole Moto G8 Plus -puhelimessa mistään parhaimmasta päästä, vaan se on korkeintaan keskitasoa. Näytön kirkkaus on hyvällä tasolla, mutta luettavuutta kirkkaassa auringonvalossa ei valitettavasti päästy testijakson aikana testaamaan. Lisäksi näyttö toistaa värit hieman kehnosti ja Moto G8 Plus oli pitkästä aikaa puhelin, jossa jouduin näytön väriasetuksia säätämään, jotta näyttöä olisi miellyttävämpi katsoa.

Moto G8 Plussan asetuksista löytyy ainoastaan kolme oletusarvoista värien säätämiseen tarkoitettua asetusta, jotka ovat luonnollinen, tehostettu ja kylläinen. Muita värisäätöasetuksia ei puhelimessa ole, joten kovinkaan laajasti näytön värejä ei pääse tällä kertaa säätämään.

Tekniikan osalta Motorola luottaa Moto G8 Plussassa Qualcommin kehittämään alemman keskihintaluokan laitteisiin tarkoitettuun Snapdragon 665 -järjestelmäpiiriin, joka tarjoaa tarvittavaa suorituskykyä päivittäiseen käyttöön. Kyseessä on hieman kehittyneempi järjestelmäpiiri kuin Moto G7 Plussassa, mutta esimerkiksi täysin sama kuin aikaisemmin testatussamme Xiaomi Mi A3 -puhelimessa.

Snapdragon 665 -järjestelmäpiiri on kehitetty 11 nanometrin valmistusprosessilla, ja se rakentuu neljästä samanlaisesta 2,0 GHz:n taajuudella toimivasta Kryo 260 Gold -ytimestä sekä neljästä 1,8 GHz:n taajuudella toimivasta Kryo 260 Silver -ytimestä. Grafiikkasuorittimen virkaa toimittaa Adreno 610. Suomessa myytävässä Moto G8 Plus -puhelimessa on 4 gigatavua RAM-muistia sekä 64 gigatavua sisäistä tallennustilaa. Motorola hyödyntää laitteessa nopeaa LPDDR4X-muistia sekä EMMC-tallennustilaa.

Moto G8 Plussan Snapdragon 665 -järjestelmäpiirin ansiosta puhelimen päivittäisessä käytössä tai sovelluksien käynnistymisessä ei pitäisi olla suuria ongelmia. Järjestelmäpiiri on sen verran tehokas, että monet päivittäiset asiat hoituvat kuten osa voi odottaakin. Testijakson aikana ajoimme puhelimessa läpi tutut SuomiMobiilin arvosteluihin kuuluvat suorituskykytestit, joissa Moto G8 Plus pärjäsi odotuksien mukaisesti. Alapuolella olevasta taulukosta on mahdollista verrata puhelimen saamia pisteistä kalliimman Motorola One Zoomin pisteisiin sekä hieman edullisemman Motorola One Macron vastaaviin pisteisiin.

Testitulokset
Motorola Moto G8 Plus (SD665) Motorola One Zoom (SD675) Motorola One Macro (MTHP70)
AnTuTu (V8): 168 510 pistettä 167 038 pistettä 159 671 pistettä
Geekbench 4 (single): 1516 pistettä 2320 pistettä 1445 pistettä
Geekbench 4 (multi): 5605 pistettä 6207 pistettä 5738 pistettä
Geekbench 5 (single): 314 pistettä 467 pistettä 294 pistettä
Geekbench 5 (multi): 1397 pistettä 1417 pistettä 1471 pistettä
PCMark 2.0: 6506 pistettä 7000 pistettä 5926 pistettä
3DMark Ice Storm Unlimited: 23 177 pistettä 22 700 pistettä 18 508 pistettä
3DMark Ice Storm Unlimited (graphics): 24 670 pistettä 26 448 pistettä 19 252 pistettä
3DMark Ice Storm Unlimited (physics): 19 125 pistettä 15 173 pistettä 16 302 pistettä
3DMark Slingshot Extreme: 1070 pistettä 1027 pistettä 1287 pistettä
3DMark Slingshot Extreme (graphics): 925 pistettä 883 pistettä 1119 pistettä
3DMark Slingshot Extreme (physics): 2372 pistettä 2388 pistettä 2704 pistettä

Huom. Mitä korkeammat pisteet, sitä tehokkaampi laite.

Suorituskykytestien perusteella Moto G8 Plus on hieman suorituskykyisempi kuin muutaman kympin edullisempi Motorola One Macro, mutta hieman heikompi kuin selvästi kalliimpi Motorola One Zoom. Suorituskykytestit eivät kuitenkaan kerro koko totuutta puhelimen toimivuudesta, eikä testit kerro yhtään mitään suorituskyvyn riittämisestä päivittäisessä arkikäytössä. Mielestäni Snapdragon 665 -piirin tehot riittävät hienosti peruskäytössä, mutta jos hakusessa on puhelin pelaamista tai muuten raskasta käyttöä varten, niin Moto G8 Plussan keskiluokan suorituskyky saattaa tulla nopeastikin vastaan muun muassa laitteen hidasteluna.

Sormenjälkilukija löytyy takaosasta.

Motorola hyödyntää Moto G8 Plus -puhelimessa vielä perinteistä takaosaan sijoitettua sormenjälkilukijaa. Henkilökohtaisesti tykkään sormenjälkilukijan sijainnista, sillä etusormi osuu luonnollisesti siihen aina kun puhelimen ottaa taskusta. Sormenjälkilukija toimii kuten odottaa voi, eli varmasti ja varsin vikkelästi. Sormenjälkilukija tunnistaa sormenjäljen välittömästi, mutta vasta 1-2 sekunnin viiveellä päästään puhelimen aloitusnäytölle. Motorola voisi siis hieman vielä optimoida sormenjälkilukijan toimintaa nopeammaksi, sillä markkinoilla on nähty myös nopeampi ratkaisuja.

Äänentoistosta Moto G8 Plussassa vastaa stereokaiuttimet ja Motorolan ratkaisu on tuttu jo lukuisista puhelimista. Pääkaiuttimena toimii laitteen alareunassa oleva kaiutin ja toisena kaiuttimena hyödynnetään puheluihin käytettävää kuuloketta. Yhdessä kaiuttimet tuottavat hyvän äänentoiston, josta lähtee myös paljon ääntä. Valitettavasti äänenlaadulta ei kannata odottaa liikoja, sillä kyseessä on alemman keskihintaluokan laite. Moto G8 Plus on varusteltuna myös perinteisellä 3,5 millimetrin kuulokeliittimellä sekä Bluetooth-kuulokkeiden ystäville tarjotaan Bluetooth 5.0 -yhteys sekä sen myötä luonnollisesti aptX-tuki.

Akunkesto ja pakkastesti

Yhden suurimmista muutoksista Motorola on tehnyt Moto G8 Plussa akun suuruuteen verrattuna edeltäjäversioon. Nyt puhelimessa on mukava 4000 milliampeeritunnin akku, kun vielä edeltäjästä löyty selvästi pienempi 3000 milliampeeritunnin akku. Suurempi akku ja virtapihimpi järjestelmäpiiri tarkoittavat yhdessä siis parempaa akunkestoa, jonka Moto G8 Plus myös pääsee tarjoamaan.

Moto G8 Plussan akku kestää mukavasti yhden päivän, mutta ei kuitenkaan raskaammassa käytössä juurikaan enempää. Yleisesti iltaisin akkua oli noin 20 prosenttia, minkä takia laite oli ladattava yöllä. Huomion arvoista on kuitenkin, että puhelinta käytettiin testijakson aikana varsin monipuolisesti muun muassa muutamiin puheluihin, sosiaalisen median seuraamiseen, kuvaamiseen sekä videoiden katseluun. Vähäisellä käytöllä akun saa kuitenkin todennäköisesti kestämään parhaimmillaan parin päivän ajan.

Vaikka akunkesto on parantunut edeltäjäversiosta, niin valitettavasti latauksen suhteen Motorola on ottanut hieman takapakkia. Vielä Moto G7 Plus -puhelimessa hyödynnettiin 27 watin tehoista Turbo Power -pikalatausta, mutta nyt Moto G8 Plussan kohdalla tuetaan ainoastaan 15 watin Turbo Power -latausta ja mukana toimitetaan silti 18 watin laturi. Vielä Moto G7 Plussan kohdalla akku latautui tyhjästä täyteen vain 50 minuutissa, mutta nyt tuoreemmassa Moto G8 Plus -mallissa täyteen latautuminen kestää kaksi tuntia.

Motorola Moto G8 Plus -puhelimen akun latausnopeus mukana toimitettavalla 18 watin laturilla.

Yläpuolella olevasta kuvaajasta nähdään selvästi Moto G8 Plussan akun latautuvan varsin hitaasti. Puolessa tunnissa akkua on noin 35 prosenttia, kun taasen tunnissa akkua on lähes 70 prosenttia. 85 minuutin lataamisen jälkeen latausteho hieman pienenee ja viimeiset 10 prosenttia latautuvat 35 minuutissa. Motorola on tehnyt mielestäni hämmästyttävän hölmön ratkaisun laittaa uutuuspuhelimeen tehottomamman pikalatauksen kuin edeltäjäversiossa. Moto G7 Plussan kohdalla nopea lataus oli yksi valttikorteista, mutta nyt Moto G8 Plussa ei ole varusteltu samanlaisella vahvuudella. Moto G8 Plus ei tue myöskään langatonta latausta.

Testijakson aikana toteutimme luonnollisesti tutun pakkastestin, jonka tarkoituksena on tutustua Moto G8 Plussan pakkaskestävyyteen. Laitoimme puhelimen pakastimeen ja katsoimme kuinka paljon 60 minuutin oleskelu -18 asteessa kulutti akkua. Testi suoritettiin kahdesti: ensimmäisellä kerralla puhelimen näytön ollessa kiinni sekä toisella kerralla videon toistuessa näytöllä.

Ensimmäisellä testauskerralla puhelin laitettiin pelkiltään 60 minuutiksi -18 asteen pakkaseen näytön ollessa sammutettuna. Testin jälkeen puhelimen akunvaraus oli edelleen 100 prosenttia, mutta näyttö muuttui erittäin hyytelömäiseksi, mikä johtuu laitteessa hyödynnettävästä LCD-näyttöpaneelista. Näyttö kuitenkin palautui normaaliksi huoneenlämmössä, joten suuri ongelma hyytelöityminen ei ole. Lisäksi Moto G8 Plussaa oli mahdollista ladata heti jääkylmänä, vaikka useat valmistajat ovatkin lataamisen estäneet turvallisuussyistä.

Toisella testauskerralla puhelin laitettiin jälleen 100 prosentin akunvarauksessa 60 minuutiksi -18 asteen pakkaseen. Tällä kerralla puhelimen näyttö oli päällä koko testin ajan ja toisti näytöllä Full HD -tasoista videota. Tämän testin jälkeen akkua oli kulunut 11 prosenttia, joten puhelimen akunvaraus oli 89 prosenttia. Akun kulutus ei ollut kovin huolestuttavalla tasolla, sillä yleisesti testissä kuluu akkua 10-20 prosentin verran. Myöskin tämän testin jälkeen oli havaittavissa näytön hyytelöitymistä.

Moto G8 Plussalle toteutetun pakkastestin perusteella laite pärjää hyvin kylmässä ilmassa. Akun kulutus ei ollut kummankaan testin aikana huolestuttavalla tasolla ja myöskin näytön hyytelöityminen on jokaisen LCD-tekniikkaa hyödyntävän älypuhelimen ongelma. Erikoista oli kuitenkin se, että Motorola antoi mahdollisuuden puhelimen lataamiseen jääkylmänä, vaikka useat valmistajat ovat lataamisen estäneet ohjelmistollisesti turvallisuussyistä.

Kamerat

Kameroissa riittää Moto G8 Plussan kohdalla ihmeteltävää, sillä Motorola on ottanut käyttöön hieman poikkeavan ratkaisun. Puhelimessa on monista viime vuoden puhelimista tuttu 48 megapikselin pääkamera, mutta Moto G8 Plus on varusteltuna myöskin ultralaajakulmakameralla sekä syvyysterävyyskameralla. Puhelimessa on siis peräti kolme kameraa, mutta jos ultralaajakulmakamera on ajatellut olevan normaali ultralaajakulmakamera, niin pettymys voi olla suuri. Moto G8 Plussan kameralla ei ole mahdollista ottaa perinteisiä ultralaajakulmakuvia, vaan Motorola on tuonut kameran ainoastaan action-videoita varten. Toteutus on samanlainen kuin Motorola One Action -puhelimessa.

Puhelimen 48 megapikseli sensorissa on suuri 1/2” kennokoko, f/1.7-aukko, 26 mm polttoväli sekä 0,8 μm pikselikoko. Action-kameran, eli ultralaajakulmakameran tarkkuus on 16 megapikseliä ja siinä on f/2.2-aukko ja 14 mm polttoväli. Kolmas kameroista on 5 megapikselin syvyysterävyyskamera ja siinä on ainakin f/2.2-aukko. Mikään kolmesta kamerasensorista ei ole optisesti vakautettu, mutta Moto G8 Plussassa on kuitenkin laserautomaattitarkennus. Kameroiden rinnalla on myöskin yksi LED-salama.

Huom. artikkelissa kuvat on pakattu, mutta täydessä resoluutiossa niitä voi tarkastella Google Drivesta.

Kuten normaalisti, niin 48 megapikselin kameralla otetaan 12 megapikselin kuvia, eikä Motorola anna edes mahdollisuutta 48 megapikselin kuvien taltioimiseen. Pääkameralla otetut 12 megapikselin kuvat ovat hyvässä valaistuksessa varsin hyviä omassa hintaluokassaan. Kuvissa on mukavasti yksityiskohtia, mutta tarkemmin kuvia katsottaessa on havaittavissa jonkin verran häiritsevää rakeisuutta. Moto G8 Plus taltioi myös mielestäni varsin luonnollisesti värit, eikä ylikorosta niitä liian paljoa. Heikommassa valaistuksessa kuvien laatu kärsii aika paljon, sillä esimerkiksi rakeisuus lisääntyy voimakkaasti. Kamera tukee myös erillistä yökuvaustilaa, mutta valitettavasti monessakaan tilanteessa ei yökuvaustilasta ollut suuremmin apua. Alapuolella on muutama pääkameran avulla taltioitu 12 megapikselin testikuva.

Syvyysterävyys on yksi ominaisuus, jonka puhelimen 5 megapikselin kameralla voidaan toteuttaa. Puhelin pystyy taltioimaan erillisen kameran avulla paremmin syvyyskarttaa, jotta taustasumennuksesta tulisi mahdollisimman luonnollinen. Motorola ei ole tunnettu kovin hyvästä taustasumennuksen toteuttamisesta puhelimissaan, mutta Moto G8 Plussan kohdalla ominaisuus toimii yllättävän hyvin. Kamera pystyy tunnistamaan kuvattavan kohteen ääriviivat erittäin hyvin ja taustasumennus on miellyttävän näköinen.

Hyvää taustasumennuksessa on myös se, että Moto G8 Plussassa on tuki taustasumennuksen korjaamiselle, eli käyttäjä voi säätää sumennuksen voimakkuutta vielä jälkikäteen Google Kuvat -sovelluksessa. Jälkikäteen on myös mahdollista vielä vaihtaa sumennuspistettä tai vaihtoehtoisesti sumentaa kuvattu kohde ja tehdä taustasta tarkka. Alapuolella on yksi taustasumennuksen sisältävä muotokuva, jossa sumennus on varsin luonnollinen.

Ultralaajakulmakameralla ei valitettavasti ole mahdollista taltioida normaaleja kuvia, vaan se on ainoastaan action-kameraa varten. Videokuvaus tapahtuu yleensä puhelimen ollessa vaakatilassa, mutta action-kamerassa ultralaajakulmavideota taltioidaan puhelimen ollessa pystysuunnassa ja videon esikatselu näkyy näytöllä varsin pienenä. Videokuvauksen aikana on kuitenkin mahdollista ottaa 3 megapikselin tasoisia ultralaajakulmakuvia, joilla ei juurikaan tee yhtään mitään. Ultralaajakulmakamera tukee videoiden taltioimista korkeintaan Full HD 30 fps -tasoisena.

Testasimme ominaisuutta nopeasti testijakson aikana ja action-video oli laadultaan hyvällä tasolla. Valitettavasti ominaisuus on varsin turha, eikä siitä ole hyötyä kuin harvoille käyttäjille. Alapuolella on lyhyt video, joka on kuvattu action-tilassa.

Perusvideokuvausta pääkameralla voidaan taltioida korkeintaan 4K 30 fps -tasoisena ja Full HD 30 ja 60 fps -tasoisena. Videokuvauksen osalta Moto G8 Plus on hyvällä tasolla, mutta luonnollisestikaan huippupuhelimien tasolle ei päästä. Kameroissa ei ole myöskään optista kuvanvakautusta, mutta kamera tukee kuitenkin elektronista vakautusta.

Etukameran tarkkuus Moto G8 Plussa on 25 megapikseliä, mutta se taltioi kuitenkin oletusasetuksilla vain 6 megapikselin tasoisia kuvia. Kameran asetuksista löytyy kuitenkin myös 25 megapikselin kuvaustila, jolla saadaan hyödynnettyä koko etukameraa. Etukamera ajaa asiansa, sillä kuvissa on paljon yksityiskohtia ja värit taltioituvat hyvin. Heikossa valaistuksessa etukameraa on avustamassa pehmeä näyttösalama, jolla saadaan kuviin hieman enemmän valoa.

Kamerasovellus on jälleen tuttu jo monista Motorolan puhelimista. Sovelluksen päänäkymässä pääsee käsiksi lähes kaikkiin tarvittaviin kuvaustiloihin helposti ja samalla mukana on varsin laajasti säätömahdollisuuksia. Päänäkymässä pyyhkäisemällä oikealle tai vasemmalle voidaan helposti vaihtaa kuvastiloja, joita ovat muun muassa valokuvaus ja action-videokuvaus. Samalla näkyvillä on valikko, jossa on vieläkin enemmän erilaisia tiloja. Manuaalitilaan päästään kamerasovelluksen oikeassa yläkulmassa olevasta painikkeesta. Manuaalitilassa on mahdollista säätää muun muassa valkotasapainoa, tarkennusta, ISO-herkkyyttä (100-3200), suljinnopeutta (1/6000-1/3 s) sekä valotusta. Alapuolella on muutama kuvakaappaus Moto G8 Plussan kamerasovelluksen käyttöliittymästä.

Käyttöjärjestelmä

Motorola luottaa Moto G8 Plussassa vieläkin Android 9.0 Pie -versioon, eikä tuoreemmasta Android 10 -versiosta ole tietoakaan. Vaikka puhelimessa ei hyödynnetäkään puhdasta Android One -käyttöjärjestelmää, niin Motorolan toteutus on silti hyvin lähellä normaalia Androidia. Suuria muutoksia Motorola ei siis ole tehnyt, mutta Android Onen puuttuminen myös vaikuttaa päivityksiin. Moto G8 Plussan testijakson lopussa puhelimessa oli asennettuna Googlen 1. syyskuuta 2019 julkaisemat tietoturvakorjaukset, joten tietoturvapäivityksen laahaavat selvästi perässä.

Testijakson aikana ei tullut vastaan suurempia ongelmia käyttöliittymän tai Android 9.0 Pie -käyttöjärjestelmän kanssa. Motorola oli onnistunut optimoimaan ohjelmiston sulavaksi, minkä ansiosta käyttökokemus oli erittäin miellyttävä. Android 10 -päivitystä Moto G8 Plussa kuitenkin kovasti kaipaisi, mutta sitä tuskin kovin nopeasti laitteelle tule, sillä tietoturvapäivityksiäkään Motorola ei ole kovin ahkerasti puhelimelle jakanut.

Moto G8 Plus -puhelimeen Motorola on esiasentanut tutun Moto-sovelluksen, jonka kautta on mahdollista aktivoida muutamia Motorolalle tyypillisiä toimintoja, joita ei asetuksien kautta ole mahdollista säätää. Moto Toiminnot -asetuksen alta löytyy muun muassa mahdollisuus korvata perinteiset navigointipainikkeet yhdellä eleisiin pohjautuvalla painikkeella tai esimerkiksi ottaa näyttökuva pitämällä kolmea sormea puhelimen näytöllä samanaikaisesti. Sovelluksen kautta löytyy asetukset myös Moto-näytölle, joka on muutettu versio Androidista löytyneestä Always-on-Display-toiminnosta. Moto-näytöllä on mahdollista saada näkyviin kellonaika, akun varaus, päivämäärä sekä sovellusilmoitukset, kun puhelimen näyttö on sammutettuna.

Yhteenveto

Motorola Moto G8 Plus on monella tavalla varsin mielenkiintoinen älypuhelin. Omassa 270 euron hintaluokassaan puhelin tarjoaa hyviä ominaisuuksia, mutta jos verrataan puhelimen edeltäjään, Moto G7 Plussaan, on Motorola tehnyt hölmöjä muutoksia muun muassa akun latauksen suhteen. Lisäksi Moto G8 Plussan kameraratkaisu on erikoinen action-kameransa ansiosta, jonka käyttäminen jää varmasti monilla todella vähälle. Henkilökohtaisesti olisin ennemmin ottanut puhelimeen tavallisen ultralaajakulmakameran.

Testijakson aikana itse tykästyin Moto G8 Plussan yleiseen laatutuntumaan, vaikka laitteessa onkin muovikehys. Lisäksi tarjolla olevat väriversiot ovat tyylikkään tummanpuhuvia ja ainakin itse tykkäsin sinisestä versiosta. Snapdragon 665 tarjoaa puhelimelle hyvän suorituskyvyn ja suuri akku takaa hyvän akunkeston. Lisäksi Motorola on säästänyt 3.5 millimetrin kuulokeliittimen sekä perinteisen sormenjälkilukijan, jotka ovat ainakin allekirjoittaneen mieleen. Kamerapuolella Moto G8 Plus tarjoaa omassa hintaluokassaan hyvän toteutuksen, vaikkakin action-kameran toiminnallisuudesta voidaan olla montaa mieltä.

Heikkouksiakin puhelimesta löytyy ja suurin niistä on se, ettei ultralaajakulmakameralla voi ottaa normaaleita kuvia. Lisäksi Android 10 -päivityksen puuttuminen on jo tässä vaiheessa miinuspuoli, eikä myöskään neljä kuukautta myöhässä olevat tietoturvapäivitykset anna kovin hyvää kuvaa Motorolan päivitysinnokkuudesta.

Suomessa Moto G8 Plus on myynnissä useiden jälleenmyyjien kautta 269 euron hintaan ainakin testissäkin olleessa sinisessä Cosmic Blue -väriversiossa. Puhelimesta on olemassa myöskin punertava Crystal Pink -versio, jota voi tilata muun muassa suoraan Lenovon sivuilta. Puhelimesta on myöskin olemassa ainoastaan 4 + 64 gigatavun versio, joten muita muistivariantteja ei ole tarjolla. Hintaisekseen Moto G8 Plus on hyvä perusälypuhelin.

Motorola Moto G8 Plus -puhelinta tarjoavat jälleenmyyjät sekä edullisimmat hinnat löytyvät kootusti Hintaseuranta.fi -palvelun kautta.

Motorola

7.4

SuomiMobiilin testattavana käväisi Motorola Moto G8 Plus, joka tarjoaa omassa hintaluokassaan hyviä ominaisuuksia. Hintaa laitteella on 269 euroa.

Hyvää
  • Tyylikkäät väriversiot
  • Hyvä laatutuntuma
  • Snapdragon 665 tarjoaa hyvän suorituskyvyn
  • Suurehko akku ja hyvä akunkesto
  • Perinteinen sormenjälkilukija
  • USB-C- ja 3,5 mm -liittimet
  • Hyvä pakkaskesto
  • Hyvät kamerat
  • Stereo-kaiuttimet
Huonoa
  • Muovinen kehys tiputtaa laatuvaikutelmaa
  • Näyttö voi olla parempikin
  • Ei Android 10 -käyttöjärjestelmää
  • Tietoturva ei ole ajan tasalla
  • Ultralaajakulmakameralla ei voi ottaa kuvia
Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Arvostelut