AndroidHonorHuawei

Uusi Honor-puhelin julkaistaan Euroopassa 5. huhtikuuta – kyseessä Honor 8 Pro?

Honor V9

Huawein alaisuudessa toimiva Honor on paljastanut esittelevänsä Euroopassa uuden puhelimen jo ensi kuussa. Kyseessä olevan puhelimen uskotaan olevan jo Kiinassa helmikuussa esitelty Honor V9, mutta huhujen mukaan laite tulee Eurooppaan Honor 8 Pro -nimen alla.

Honor julkaisi hiljattain Euroopassa myös Honor 8 Liten, mutta puhelinta myydään eri markkina-alueilla eri nimien alaisuudessa (Huawei P8 Lite (2017), Huawei P9 Lite (2017), Huawei Nova Lite), jonka perusteella ei olisi kovinkaan erikoista, että Honor V9 tulisi Euroopassa kantamaan täysin eri mallimerkintää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Honor 8 Pron odotetaan olevan ulkoisesti kuin teknisestikin täysin samanlainen kuin Honor V9, joitain alueellisia muutoksia lukuun ottamatta. Puhelimessa on Honor 8:n tapaan kaksoiskamera, josta löytyy kaksi 12 megapikselin kennoa ja etukamera on suuruudeltaan 8 megapikseliä. Laitteen näyttö on 5,7 tuumaa ja se on QHD -tasoinen (1440 x 2560 pikseliä), sisuksissa hyrrää Huawei Mate 9 -puhelimesta tuttu kahdeksanytiminen Kirin 960 -järjestelmäpiiri, jonka tukena on 6 gigatavua RAM-muistia. Sisäistä tallennustilaa Honor V9 tarjoaa 128 gigatavua, mutta jos tämä ei riitä on puhelimeen mahdollista asettaa myös muistikortti. Nyt julkaistussa puhelimessa on luonnollisesti Android 7.0 Nougat -käyttöjärjestelmä, jonka päällä on Huawein EMUI 5.0 -käyttöliittymä. Honor 8 Prossa on 4000 milliampeeritunnin akku.

Ennen virallista julkaisua ei ole vielä mitään tietoja laitteen hinnoittelusta Euroopassa. Kiinassa Honor V9 on myynnissä kolmena versiona, joista halvimmassa on 4 gigatavua RAM-muistia ja 64 gigatavua sisäistä tallennustilaa (2599 juania, eli noin 355 euroa), toisessa versiossa on 6 gigatavua RAM-muistia ja 64 gigatavua sisäistä tallennustilaa (2999 juania, eli noin 410 euroa), kalleimmassa versiossa on 6 gigatavua RAM-muistia sekä 128 gigatavua sisäistä tallennustilaa (3499 juania, eli noin 480 euroa).

Tulevan Honor 8 Pron saapumisesta Suomeen ei toistaiseksi ole tietoa, vaikka 5. huhtikuuta pidettävä tilaisuus keskittyy Eurooppaan. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei kaikki Euroopassa julkaistut Honor-puhelimet ole rantautunut Suomeen, esimerkiksi Honor 6X ei koskaan saapunut myyntiin.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android