SuomiMobiiliVuoden puhelinYleinen

Vuoden Puhelin 2020 -äänestyksen tulokset julki – OnePlus oli suomalaisten suosikki

Vuoden Puhelin 2020 -äänestys järjestettiin perinteiseen tyyliin SuomiMobiilissa joulukuun aikana jo neljättä vuotta peräkkäin. Äänestyksen ideana on antaa sivuston lukijoille mahdollisuus äänestää viidessä kategoriassa parhaimpia Suomessa vuoden aikana myyntiin saapuneita älypuhelimia. Jälleen kerran äänestys oli menestys, ja nyt on aika tutkia äänestyksen tuloksia hieman tarkemmin.

Äänestyksen viisi eri kategoriaa olivat vuoden lippulaivapuhelin, vuoden budjettilippulaivapuhelin, vuoden keskiluokan puhelin, vuoden perusälypuhelin sekä vuoden edullinen 5G-puhelin. Pääkategoriana oli luonnollisesti vuoden lippulaivapuhelin, jossa mukana oli ennätysmäärä ehdokkaita, eli 23 älypuhelinta. Pääkategoriassa palkitaan kolme puhelinta; eniten ääniä saanut on ansainnut Vuoden Puhelin 2020 -tittelin, kun kaksi seuraavaksi eniten ääniä saanutta puhelinta palkitaan kunniamaininnalla. Lopuissa neljässä kategoriassa tittelillä palkitaan ainoastaan ensimmäiseksi tulleet puhelimet.

Miten vuoden parhaat puhelimet valittiin?

Vuoden Puhelin 2020 -äänestyksessä parhaimmat puhelimet valittiin lukijoiden antamien äänien perusteella. Yleinen äänestys järjestettiin 30. marraskuuta 2020 – 31. joulukuuta 2020 välisenä aikana, jolloin vastaanotimme yhteensä 5086 ääntä. Tarkan äänien läpikäymisen jälkeen 808 äänistä jouduttiin hylkäämään. Äänestyksessä oli sallittu äänestää vain yhden kerran jokaisessa kategoriassa. Tulokseen on otettu huomioon siis 4278 ääntä, joiden perusteella vuoden 2020 parhaat puhelimet on nyt nimitetty.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

OnePlus 8 Pro äänestettiin vuoden parhaaksi lippulaivapuhelimeksi

OnePlus 8 Pro / 1. sija kategoriassa vuoden lippulaivapuhelin

Vuoden lippulaivapuhelin -pääkategoriassa annettiin tällä kertaa 1141 hyväksyttyä ääntä, ja suurimman äänipotin keräsi vuoden 2020 keväällä julkaistu OnePlus 8 Pro. OnePlussan viime vuoden tärkein lippulaivamalli keräsi peräti 240 ääntä, joka on 21,03 prosenttia koko äänimäärästä. OnePlus 8 Pro on SuomiMobiilin lukijoiden mielestä vuoden 2020 paras lippulaivapuhelin, minkä ansiosta OnePlus 8 Pro on ansainnut Vuoden Puhelin 2020 -tittelin kategoriassa vuoden lippulaivapuhelin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

OnePlus on alusta asti löytänyt tiensä suomalaiskuluttajien sydämiin mielenkiintoisilla huippuluokan älypuhelimillaan, ja selvästi myös OnePlus 8 Pro on onnistunut löytämään paikkansa Suomen markkinoilla. OnePlus 8 Pron kohokohtia ovat erityisesti suuri 6,78 tuuman 120 hertsin Fluid AMOLED -näyttöpaneeli, Snapdragon 865 -järjestelmäpiiri, 48 megapikselin neloiskamera sekä suuri 4510 milliampeeritunnin akku. OnePlus 8 Pro on myös OnePlussan ensimmäinen älypuhelin, jossa nähtiin IP68-luokitus sekä langaton pikalataus. SuomiMobiilin arvostelun OnePlus 8 Prosta voi käydä lukemassa tämän linkin takaa.

Kuten jo aikaisemmin luvattiin, niin Vuoden lippulaivapuhelin -pääkategoriassa jaetaan myös kunniamaininta kakkos- ja kolmossijoille tulleille puhelimille. Toiselle sijalle äänestyksessä päätyi Applen syksyllä julkaisema iPhone 12 Pro Max, joka keräsi 146 ääntä, mikä tarkoittaa 12,80 prosenttia kaikista annetuista äänistä. Apple iPhone 12 Pro Max on iPhone 12 -malliston kärkimalli, joka tarjoaa suuren 6,7 tuuman näytön, A14 Bionic -järjestelmäpiirin sekä kehittyneet kamerat. SuomiMobiilin arvostelun iPhone 12 Pro Maxista voi käydä lukemassa tämän linkin takaa.

Kolmannelle sijalle Vuoden lippulaivapuhelin -kategoriassa ylsi Xiaomi Mi 10 Pro, joka sai 142 ääntä, joka tarkoittaa 12,45 prosenttia kaikista kategoriassa jaetuista äänistä. Vuoden Puhelin -äänestyksen historiassa Xiaomin mikään älypuhelin ei ole aikaisemmin saavuttanut näin hyvää sijoitusta, joten viime vuonna Suomen markkinoille rantautunut kiinalainen Xiaomi on nostanut päätään selvästi suomalaisten kuluttajien keskuudessa. Xiaomi Mi 10 Pro on helmikuussa 2020 julkaistu huippupuhelin, jonka kohokohtia ovat 6,67 tuuman AMOLED-näyttö, Snapdragon 865 -järjestelmäpiiri sekä 108 megapikselin neloiskamerajärjestelmä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Alapuolella on listattuna kaikki kategoriassa mukana olleet puhelimet sekä niiden saamien äänien lukumäärä ja prosenttiosuus annetuista äänistä.

Mikä on vuoden paras lippulaivapuhelin?

OnePlus 8 Pro
21.02%
Apple iPhone 12 Pro Max
12.78%
Xiaomi Mi 10 Pro
12.52%
Huawei P40 Pro
7.36%
Apple iPhone 12 Pro
6.48%
Samsung Galaxy Note 20 Ultra
6.39%
Samsung Galaxy S20 Ultra
5.95%
Apple iPhone 12
3.85%
Sony Xperia 5 II
3.59%
Samsung Galaxy Z Fold 2
3.42%
Apple iPhone 12 mini
2.80%
Samsung Galaxy S20
2.28%
Xiaomi Mi 10
2.28%
Sony Xperia 1 II
2.01%
Samsung Galaxy S20+
1.93%
Motorola Edge+
1.14%
Huawei Mate Xs
0.79%
ASUS ZenFone 7 Pro
0.70%
Samsung Galaxy Note 20
0.70%
Motorola Razr 5G
0.61%
ASUS ROG Phone 3
0.53%
Samsung Galaxy Z Flip 5G
0.53%
Samsung Galaxy Z Flip (4G)
0.35%

OnePlus 8T on vuoden 2020 paras budjettilippulaivapuhelin

OnePlus 8T / 1. sija kategoriassa vuoden budjettilippulaivapuhelin

Budjettilippulaivapuhelimet ovat kasvattaneet suosiotaan vahvasti viime vuosien aikana, sillä todellisien lippulaivapuhelimien hinnat kasvavat jatkuvasti hieman aikaisempaa korkeammiksi. Lähes kaikki valmistajat julkaisivat vuoden 2020 aikana budjettilippulaivapuhelimia, joista on tietyissä kohdissa hieman karsittu ominaisuuksia. Vuoden budjettilippulaiva -kategoriassa oli äänestettävissä 13 eri älypuhelinta ja hyväksyttyjä ääniä koko kategoriassa kerättiin yhteensä 862 kappaletta.

Tällä kertaa vuoden budjettilippulaiva -kategoriassa eniten ääniä keräsi OnePlus 8T, joka sai yhteensä 188 ääntä, mikä tarkoittaa 21,81 prosenttia kaikista kategoriassa annetuista äänistä. OnePlus 8T ansaitsi suurimmalla äänimäärällänsä Vuoden Puhelin 2020 -tittelin kategoriassa vuoden budjettilippulaivapuhelin.

OnePlus 8T on syksyllä julkaistu budjettilippulaiva, joka tarjoaa 600 eurolla hyvinkin mielenkiintoisia ominaisuuksia. Puhelimessa on muun muassa 120 hertsin näyttöpaneeli, Snapdragon 865 -järjestelmäpiiri, 48 megapikselin neloiskamera sekä erittäin tehokas Warp Charge 65 -pikalataus. OnePlus 8T oli myös yksi ensimmäisistä Googlen tuoreimmalla Android 11 -käyttöjärjestelmällä varustelluista älypuhelimista. SuomiMobiilin kattavan arvostelun OnePlus 8T -puhelimesta voi käydä lukemassa tämän linkin takaa.

Alapuolella on listattuna kaikki kategoriassa mukana olleet puhelimet sekä niiden saamien äänien lukumäärä ja prosenttiosuus annetuista äänistä.

Mikä on vuoden paras budjettilippulaivapuhelin?

OnePlus 8T
21.81%
Apple iPhone SE 2020
14.85%
Samsung Galaxy S20 FE
14.39%
Xiaomi Mi 10T Pro
13.46%
OnePlus 8
8.24%
Nokia 8.3 5G
7.89%
Huawei P40
6.50%
Xiiaomi Mi 10T
3.83%
POCO F2 Pro
2.32%
Motorola Edge
1.97%
Samsung Galaxy Note10 Lite
1.86%
Samsung Galaxy S10 Lite
1.62%
ASUS Zenfone 7
1.28%

OnePlus Nord ylivoimaisesti paras keskiluokan puhelin

OnePlus Nord / 1. sija kategoriassa vuoden keskiluokan puhelin

Vuoden keskiluokan puhelin -kategoriassa annettiin 798 hyväksyttyä ääntä, ja kategoriassa ehdolla oli yhteensä 17 älypuhelinta. Kategoriassa oli tällä kertaa yksi ylivoimaisesti eniten ääniä kerännyt älypuhelin, joka oli OnePlus Nord. Puhelin keräsi 32,33 prosenttia kaikista annetuista äänistä, joka tarkoittaa yhteensä 258 ääntä. OnePlus Nord on ansainnut suurimmalla äänisaaliillansa Vuoden Puhelin 2020 -tittelin kategoriassa vuoden keskiluokan puhelin.

OnePlus Nord on kiinalaisen OnePlussan ensimmäinen keskihintaluokkaan suunnattu 5G-älypuhelin, joka tuotiin markkinoille kesällä 2020. OnePlus Nord tarjoaa aikaisempaa edullisemmassa 400 euron hintapisteessä OnePlussan kalliimmista huippupuhelimista tuttuja ominaisuuksia, kuten 90 hertsin Fluid AMOLED -näyttöpaneelin, 48 megapikselin neloiskameran sekä OxygenOS-käyttöliittymän. SuomiMobiilin arvostelun OnePlus Nordista voi käydä lukemassa tämän linkin takaa.

Alapuolella on listattuna kaikki kategoriassa mukana olleet puhelimet sekä niiden saamien äänien lukumäärä ja prosenttiosuus annetuista äänistä.

Mikä on vuoden paras keskiluokan puhelin?

OnePlus Nord
32.33%
OnePlus Nord N10 5G
10.28%
Samsung Galaxy A51 5G
9.90%
Xiaomi Mi 10 Lite 5G
7.27%
Xiaomi Mi 10T Lite
6.14%
Samsung Galaxy A71
5.01%
Redmi Note 9 Pro
4.39%
Sony Xperia 10 II
4.26%
POCO X3 NFC
3.63%
Huawei P40 Lite 5G
3.63%
Motorola Moto G 5G Plus
3.13%
Samsung Galaxy A51 (4G)
2.76%
Honor 9X Pro
2.63%
Samsung Galaxy A42 5G
1.63%
Huawei P40 Lite (4G)
1.38%
Samsung Galaxy A41
1.25%
Motorola Moto G Pro
0.38%

OnePlus Nord N100 äänestettiin parhaaksi perusälypuhelimeksi

OnePlus Nord N100 / 1. sija kategoriassa vuoden perusälypuhelin

Vuoden perusälypuhelin -kategoriassa oli ehdolla tällä kertaa 19 älypuhelinta ja hyväksyttyjä ääniä annettiin 750 kappaletta. Myös tässä kategoriassa OnePlussan älypuhelin pääsi keräämään kaikista eniten ääniä, ja kyseessä oli tietysti yhtiön edullisin OnePlus Nord N100 -älypuhelin. OnePlus Nord N100 keräsi yhteensä 210 ääntä, joka on 27,78 prosenttia kaikista kategoriassa annetuista äänistä. OnePlus Nord N100 on ansainnut SuomiMobiilin lukijoiden äänien perusteella Vuoden Puhelin 2020 -tittelin kategoriassa vuoden perusälypuhelin.

OnePlus Nord N100 on 199 euron hintainen 4G-älypuhelin, joka julkaistiin lokakuussa 2020 globaalisti. Puhelimen kohokohtia ovat muun muassa 6,52 tuuman 90 hertsin näyttöpaneeli, Snapdragon 460 -järjestelmäpiiri sekä 13 megapikselin kolmoiskamera. OnePlus Nord N100 tarjoaa lisäksi suositun OxygenOS-käyttöliittymän ja suuren 5000 milliampeeritunnin akun.

Alapuolella on listattuna kaikki kategoriassa mukana olleet puhelimet sekä niiden saamien äänien lukumäärä ja prosenttiosuus annetuista äänistä.

Mikä on vuoden paras perusälypuhelin?

OnePlus Nord N100
27.78%
Samsung Galaxy A21s
14.15%
Nokia 5.3
13.76%
Redmi Note 9
9.66%
Motorola Moto G8 Power
6.35%
Huawei P Smart 2021
6.22%
Huawei P40 Lite E
3.57%
Redmi 9
3.44%
Sony Xperia L4
3.31%
Honor 9X Lite
2.65%
Redmi 9C NFC
2.38%
Nokia 2.4
1.72%
Honor 9A
1.32%
Nokia 3.4
1.32%
Motorola Moto G9 Play
1.19%
Huawei Y6p
0.40%
Huawei Y5p
0.40%
Motorola Moto G8 Power Lite
0.26%
Motorola Moto E7
0.13%
Motorola Moto E7 Plus
0.00%

OnePlus Nord valittiin myös vuoden 2020 parhaaksi edulliseksi 5G-puhelimeksi

OnePlus Nord / 1. sija kategoriassa vuoden edullinen 5G-puhelin

Vuoden Puhelin 2020 -äänestyksessä viimeinen kategoria oli paras edullinen 5G-puhelin. Kyseessä on ajankohtainen kategoria, sillä vuoden 2020 aikana 5G-yhteydet tulivat aikaisempaa suositummaksi erityisesti edullisempien puhelimien avulla. 5G nähtiin jo monissa noin 300 euron hintaisissa älypuhelimissa. Kategoriaan otettiin mukaan kahdeksan edullisemman hintapisteen 5G-älypuhelinta, ja yhteensä hyväksyttyjä ääniä annettiin 727 kappaletta.

Eniten ääniä paras edullinen 5G-puhelin -kategoriassa keräsi OnePlus Nord. Puhelin keräsi 252 ääntä, joka on 34,66 prosenttia kaikista kategoriassa annetuista äänistä. SuomiMobiilin lukijoiden mukaan OnePlus Nord on siis myös ansainnut Vuoden Puhelin 2020 -tittelin kategoriassa paras edullinen 5G-puhelin.

Alapuolella on listattuna kaikki kategoriassa mukana olleet puhelimet sekä niiden saamien äänien lukumäärä ja prosenttiosuus annetuista äänistä.

Mikä on vuoden paras edullinen 5G-puhelin?

OnePlus Nord
34.66%
Samsung Galaxy A51 5G
16.23%
OnePlus Nord N10 5G
13.07%
Xiaomi Mi 10 Lite 5G
9.77%
Huawei P40 Lite 5G
8.80%
Xiaomi Mi 10T Lite
8.25%
Samsung Galaxy A42 5G
5.09%
Motorola Moto G 5G Plus
4.13%

Vuoden Puhelin 2020 -äänestyksessä OnePlus oli suomalaisten suosikki

OnePlus-puhelimet äänestettiin jokaisessa kategoriassa ensimmäiselle sijalle.

Kaikissa Vuoden Puhelin -äänestyksen kategorioissa OnePlussan älypuhelin ansaitsi kärkisijoituksen, joka osoittaa suomalaisten luottavan vahvasti OnePlus-puhelimiin kaikissa hintapisteissä. OnePlussan voitto jokaisessa kategoriassa ei ollut missään kohdassa mikään itsestäänselvyys, sillä kovaa painetta monessa kategoriassa nähtiin useilta muiltakin valmistajilta. On kuitenkin varmaa, että OnePlus on jokseenkin onnistunut luomaan täysin uusitulla tuoteportfoliollaan vaikutuksen.

Vuoden Puhelin 2020 -äänestyksessä oli ehdolla yhteensä kymmenen eri älypuhelinvalmistajan laitteita. Eniten ehdokkuuksia oli Samsungilla (19), joka keräsi myös varsin hyvän äänisaaliin monissa kategorioissa. OnePlus sai kuitenkin eniten ääniä kahdeksalla ehdokkuudellaan, sillä kaikista kategorioista yhteenlaskettu äänimäärä oli 1396 ääntä. Toiseksi eniten brändikohtaisia ääniä keräsi Samsung (826 ääntä), ja kolmanneksi eniten ääniä keräsi Xiaomi (756 ääntä).

Jälleen vuoden 2021 lopussa tulemme järjestämään viidennen kerran Vuoden Puhelin -äänestyksen, sillä konsepti on todettu hyvin suosituksi SuomiMobiilissa.

SuomiMobiili.fi
SuomiMobiili perustettiin intohimosta uusiin mobiilialan innovaatioihin ja sivusto on toiminut vuodesta 2015 lähtien. Uutissivuston lähtökohtana ovat helposti löydettävät ja helppolukuiset mobiiliuutiset. SuomiMobiilin uutiset ja laitearvostelut tavoittavat kuukausittain reilut 100 000 suomalaista.

    4 Kommenttia

    1. Toimitukselle huomio, kannattaa katsoa minkä maan IPstä nämä ”suomalaiset äänestäjät” tulevat.

      1. Äänet on tarkistettu huolella, ja kuten artikkelissa on todettu, niin aika monta ääntä jouduttiin myös hylkäämään.

        1. Hienoa kuulla, kiitos!

    2. Ketään ei kiinnosta mistä ne tulevat eikä ketään ylipäätänsä kiinnosta mikään SuomiMobiili. Itse roikun täällä siks koska mulla ei ole elämää.

    Kommentoi

    Lisää aiheesta:SuomiMobiili