
Honor Magic8 Pro Air
Honor 600 -sarjan kärkimallit eivät ole vielä nähneet päivänvaloa, mutta kulisseissa tapahtuu jo paljon. Tuoreiden tietojen mukaan yhtiö saattaa valmistella täysin uutta keskihintaluokan mallia, joka kantaisi nimeä “Air”.
Luotettavana pidetty vuotaja DigitalChatStation kertoo, että Honor työskentelee parhaillaan uuden keskihintaluokan Air-mallin parissa. Kyseessä olisi kompakti, mutta teknisesti kunnianhimoinen laite, joka saattaa liittyä tulevaan Honor 600 -mallistoon.
Ensitietojen perusteella puhelin voisi sisältää 6,36 tuuman tasaisen näytön, mikä viittaa hieman pienempään kokoluokkaan nykytrendien rinnalla. Merkittävin huomio kohdistuu kuitenkin kamerakokonaisuuteen.
Vuodon mukaan laitteessa nähtäisiin 200 megapikselin pääkamera (1/1.28” sensori), 50 megapikselin ultralaajakulmakamera ja 64 megapikselin periskooppizoom-kamera (1/2” sensori). Kyseinen kokonaisuus kuulostaa poikkeuksellisen kovalta keskihintaluokan laitteelle.
Huhujen perusteella laite saatetaan tuntea nimellä Honor 600 Air, vaikka virallista vahvistusta ei ole. Samalla on hyvä huomioida, että Honorilta on aiemmin huhuttu myös niin sanottua “Mini”-puhelinta, jossa keskityttäisiin huipputason kameroihin pienemmässä koossa. On mahdollista, että kyseessä on sama laite eri nimellä.
Honor ei ole vielä julkaissut varsinaista 600-sarjaansa, mutta siihen liittyviä malleja on jo alkanut ilmestyä. Yhtiö esitteli hiljattain Honor 600 Lite -mallin Euroopassa, ja lisäksi Honor 600e-versio on nähty Google Play Console -listauksessa. Mallistoon odotetaan globaalisti Honor 600- ja Honor 600 Pro -malleja.
Lähde: Huaweicentral.com

