
Kiinalaisvalmistaja Honor näyttää olevan hyppäämässä mukaan yhä suositummaksi nousevaan immateriaalioikeuksien lisensointitrendin kelkkaan. Kiinalaislähteiden mukaan yhtiö suunnittelee parhaillaan yhteistä erikoismallia keräilyleluistaan tunnetun Pop Martin kanssa.
Muun muassa IThome raportoi 12. tammikuuta, että Honor ja Pop Mart ovat käynnistämässä yhteistyötä, joka konkretisoituu todennäköisesti puhelimena jo tämän kuun aikana. Aiemmin tunnettu vuotaja Digital Chat Station vihjasi, että Pop Mart toisi markkinoille niin sanotun “trendilelupuhelimen”, joka tehtäisiin yhdessä nuorekkaan ja valtavirtaan kuuluvan älypuhelinbrändin kanssa.
Pop Martin viimeaikainen kasvu selittää hyvin, miksi yhteistyö kiinnostaa myös älypuhelinvalmistajia. Yhtiön vuoden 2025 ensimmäisen puoliskon liikevaihto nousi 13,88 miljardiin juaniin, mikä tarkoittaa yli 200 prosentin kasvua edellisvuoteen verrattuna. Oikaistu nettotulos puolestaan kipusi 4,71 miljardiin juaniin, kasvua peräti 362,8 prosenttia. Puolivuotinen tulos ylitti jo koko vuoden 2024 nettotuloksen, mikä kertoo Pop Martin nousseen lyhyessä ajassa todelliseksi ilmiöksi nuorten kuluttajien keskuudessa.
Pop Mart on Pekingissä toimiva keräilyleluvalmistaja, joka tunnetaan erityisesti “blind box” -konseptistaan. Asiakas ostaa suljetun pakkauksen tietämättä etukäteen, minkä hahmon saa, mikä on tehnyt tuotteista sosiaalisen median hittejä. Yhtiö hyödyntää laajasti omia hahmojaan, kuten suosituksi noussutta Labubua, ja sen ympärille on rakentunut vahva fanikulttuuri.
Jos Honorin ja Pop Martin yhteistyö toteutuu odotetulla tavalla, on luvassa todennäköisesti erikoisversio älypuhelimesta, jossa yhdistyvät Pop Martin visuaalinen ilme, hahmot ja mahdollisesti myös eksklusiiviset käyttöliittymäteemat tai lisävarusteet. Honor on viime vuosina panostanut yhä vahvemmin nuoreen kohderyhmään, joten yhteistyö keräilylelujen superstaran kanssa sopii yhtiön strategiaan erinomaisesti.
Virallista vahvistusta Honorilta tai Pop Martin suunnalta ei vielä ole saatu, mutta useiden lähteiden perusteella lisätietoja odotetaan jo lähiviikkoina.
Lähde: Ithome.com (kiinaksi)

