
Realme GT 8 Pro
Realmen paluu Suomen markkinoille jatkaa etenemistään, sillä nyt myös Gigantti on ottanut brändin valikoimiinsa. Gigantin verkkokaupassa on listattuna Realmen huippumalli Realme GT 8 Pro, joka on yksi brändin Suomen paluun tärkeimmistä kärkilaitteista.
Realme saapui toukokuussa virallisesti takaisin Suomeen OnePlussan tilalle, ja kyseessä on brändin kolmas yritys Suomen markkinoilla muutaman vuoden sisään. Tällä kertaa tilanne näyttää kuitenkin selvästi aikaisempaa vakuuttavammalta, sillä Realme on onnistunut saamaan puhelimensa myyntiin laajasti niin operaattoreille kuin suurille jälleenmyyjille.
Aikaisemmin Realme-puhelimia ovat Suomessa myyneet muun muassa Elisa, DNA, Telia, Power, Verkkokauppa.com ja Veikon Kone. Nyt mukaan on liittynyt myös Gigantti, mikä vahvistaa Realmen asemaa entisestään.
Realme on saanut Suomessa lentävän lähdön. Aikaisemmin kerrottiin Realme GT 8 Pron nousseen DNA:n kuluttaja-asiakkaiden kesäkuun myydyimmäksi puhelimeksi. Kyseessä on poikkeuksellinen temppu uudelta brändiltä.
Gigantin verkkokaupassa esillä on tällä hetkellä Realme GT 8 Pro 16 + 512 gigatavun muistiversiona Urban Blue -värissä. Puhelimen hinnaksi on ilmoitettu 1049 euroa.
Realme GT 8 Pro on Realmen tuore huippupuhelin, jonka ominaisuuksiin kuuluvat muun muassa 2K-tasoinen 144 hertsin näyttö, 200 megapikselin telekamera, 50 megapikselin pääkamera sekä 120 watin pikalataus. Lisäksi Gigantin tuotetietojen mukaan puhelin tukee 50 watin langatonta latausta.
LUE MYÖS: Arvostelussa Realme GT 8 Pro – OnePlussan korvaaja vakuuttaa huipputekniikalla ja kameroilla
Gigantin mukaantulo on Realmelle tärkeä lisä, sillä Suomessa puhelinmyynti rakentuu vahvasti suurten jälleenmyyjien ja operaattorien ympärille. Gigantin myötä Realme alkaa olla aidosti näkyvillä kaikissa keskeisissä kanavissa.
Realmen vahvaa paluuta on Suomessa seurattu erityisesti OnePlussan tilanteen takia. OnePlussan tulevaisuus Euroopassa ja Suomessa on ollut pitkään epäselvä, ja brändin ympärillä on nähty merkittäviä muutoksia. Samaan aikaan Realme on tuotu markkinoille vahvalla panostuksella, ja Suomessa brändi onkin nähty monella tavalla OnePlussan korvaajana.
Tätä mielikuvaa tukee myös se, että Realmen paikallisessa myynnissä ja markkinoinnissa on tuttuja henkilöitä OnePlussan ajoilta. Realme pyrkii selvästi iskemään samaan kohtaan, jossa OnePlus oli Suomessa pitkään vahvoilla, eli tehokkaisiin puhelimiin, aggressiiviseen hinnoitteluun ja laajaan jälleenmyyntiin.
Gigantin valikoimaan nouseminen kertoo siitä, että Realmen paluu ei ole jäämässä pieneksi kokeiluksi. Brändi on lyhyessä ajassa onnistunut saamaan merkittävän määrän myyntikanavia taakseen, mikä antaa sille huomattavasti paremmat lähtökohdat kuin aikaisemmilla yrityksillä Suomen markkinoilla.
Toistaiseksi Gigantin valikoima näyttää rakentuvan Realme GT 8 Pron ympärille, mutta nähtäväksi jää, laajentuuko tarjonta myöhemmin myös Realmen edullisempiin malleihin.
Lähde: Gigantti

