GoogleYleinen

Googlen tuleva taittuvanäyttöinen Pixel Fold 2 esillä vuotaneessa ennennäkemättömässä kuvassa

Tältä näyttää Google Pixel Fold 2:n prototyyppi / Kuva: Android Authority

Google kehittää seuraavan sukupolven taittuvanäyttöistä puhelinta kovaa tahtia, vaikka sen julkaisuun odotetaan olevan vielä pitkä aika. Ensimmäinen Pixel Fold nähtiin viime vuonna, mutta nyt vuodot antavat ensivilauksen Pixel Fold 2 -mallista.

Vuotanut kuva puhelimen prototyypistä paljastaa muutamia uudistuksia, mutta jättää kuitenkin paljon mielikuvituksen varaan. Google näyttää suunnittelevan selviä parannuksia verrattuna ensimmäisen sukupolven Pixel Fold -puhelimeen. Huomiota herättää ensinnäkin uudistettu kamera-alue, joka on laatikkomaisempi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Google Pixel Fold

Kamera-alueessa nähdään myös neljä kamerasensoria, LED-salamavalo sekä mikrofoni. Yleisesti vuotokuva antaa myös ymmärtää, että Pixel Fold 2 tulee olemaan selvästi pidempi ja kapeampi kuin edeltäjänsä. Muotoilu vastaisi enemmän esimerkiksi OnePlus Open -puhelinta.

Vuoto ei paljasta puhelimen sisäpuolta, mutta vuodon mukaan taittuvassa näytössä olisi etukameraa varten tehty reikä oikeassa yläkulmassa. Alkuperäisessä Pixel Foldissa etukamera oli vielä näytön kehyksessä, joten Google todennäköisesti pienentää näytön kehyksiä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kuvassa nähdään tällä hetkellä vain prototyyppi, eli muutoksia saatetaan nähdä ennen virallista julkaisua.

Aikaisemman vuodon mukaan Google saattaa käyttää Pixel 9 -sarjan puhelimissa nähtävää Tensor G4 -järjestelmäpiiriä, ja julkaisu tapahtuisi lokakuussa 2024. Vasta aika näyttää, miten nyt kuullut huhut tulevat pitämään paikkansa.

Lähde: Android Authority

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Google