HonorYleinen

Honor X40 -sarjan älypuhelimet julkaistaan 15. syyskuuta Kiinan markkinoilla

Honor X40:n vihjaileva kuva.

Honor on esittelemässä kotimarkkinoillaan Kiinassa hyvin pian uudet Honor X40 -sarjan älypuhelimet, joista yhtiö on ruvennut nyt ensimmäistä kertaa vihjailemaan. Tilaisuus järjestetään ensi viikolla, eli 15. syyskuuta.

Kiinalaisessa Weibo-palvelussa Honor on kertonut Honor X -sarjan voittaneen jo vuodesta 2013 lähtien vaikeuksia innovoinnin avulla ja sarjan puhelimia on myyty maailmanlaajuisesti siitä lähtien yli 100 miljoonaa kappaletta. Nyt Honor on saanut valmiiksi uuden virstanpylvään mallistoon, sillä Honor X40 -sarja julkaistaan ensi viikolla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Honorin julkaisema vihjaileva kuva pitää sisällään suuren ympyrän, jonka voidaan olettaa viittaavan kamera-alueeseen. Honorin vihjailu voisi myös viitata puhelimen tarjoavan jotain uutta omassa kategoriassaan, mutta toistaiseksi tarkoista teknisistä tiedoista ei ole paljastuksia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Joidenkin huhujen mukaan Honor X40 -sarjan puhelimissa voisi olla BOE:n valmistamat OLED-näyttöpaneelit. Lisäksi mallistossa on raportoitu olevan Honor X40 Max -puhelin, jossa olisi tuki jopa 40 watin tehoiselle pikalataukselle.

Todennäköisesti tarkemmat tiedot tulevista Honor X40 -puhelimista tulevat tarkentumaan tilaisuuden lähestyessä.

Lähde: Weibo (kiinaksi)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Honor