
Honorin logo
Honor on tuoreiden tietojen mukaan joutumassa vaikeaan paikkaan älypuhelinmarkkinoilla. Yhtiön kerrotaan leikkaavan vuoden 2026 puhelinmyyntitavoitettaan jopa 15-30 prosentilla, sillä muistipiirien hintojen raju nousu kurittaa koko mobiilialaa.
Asiasta kertoo Fixed Focus, jonka mukaan Honor ei olisi ainoa tavoitteitaan laskeva valmistaja. Myös Oppon, Vivon ja Xiaomin kerrotaan joutuvan tarkistamaan kuluvan vuoden toimitus- ja myyntiodotuksiaan alaspäin. Xiaomin kohdalla leikkaus voisi olla jopa 20-30 prosenttia, kun taas Oppon ja Vivon tavoitteita saatetaan laskea Honorin tapaan 15-30 prosentilla, ellei markkinatilanne parane.
Taustalla on ennen kaikkea maailmanlaajuinen muistipula, joka on nostanut DRAM- ja NAND-muistien hintoja voimakkaasti. Älypuhelinvalmistajille tämä tarkoittaa suoraan korkeampia valmistuskustannuksia, sillä muistipiirit ovat yksi puhelimien keskeisistä komponenteista. Samalla valmistajien mahdollisuudet pitää hinnat ennallaan ovat kaventuneet merkittävästi.
Markkinatutkimusyhtiö Counterpoint Research kertoi jo aiemmin, että useat kiinalaisvalmistajat ovat kärsineet kasvaneista kustannuspaineista ja heikommasta hinnoittelujoustosta. Erityisesti Xiaomi, Oppo, Vivo ja Honor ovat olleet paineessa, kun taas Apple, Samsung ja Huawei ovat pystyneet ainakin alkuvuoden aikana paremmin suojaamaan liiketoimintaansa vahvemmalla hinnoittelulla ja mallistostrategialla.
Käytännössä tilanne voi näkyä kuluttajille usealla tavalla. Edullisempien puhelimien määrä voi vähentyä, uusien mallien hinnat voivat nousta ja valmistajat voivat keskittää komponentteja entistä enemmän kalliimpiin puhelimiin, joissa katteet ovat paremmat. Tämä tarkoittaisi samalla sitä, että perinteinen volyymipeli eli mahdollisimman suurien kappalemäärien tavoittelu ei ole enää yhtä houkuttelevaa kuin aiemmin.
Omdian mukaan koko älypuhelinmarkkina on siirtymässä vuonna 2026 selvään rakennemuutokseen. Toimitusmäärien odotetaan laskevan, mutta samaan aikaan puhelimien keskihinnan arvioidaan nousevan merkittävästi. Valmistajat eivät siis välttämättä enää pyri myymään mahdollisimman paljon puhelimia, vaan keskittyvät entistä arvokkaampiin malleihin ja parempiin katteisiin.
Honorille tilanne on kiinnostava, sillä yhtiö on viime vuosina pyrkinyt kasvattamaan asemaansa erityisesti Kiinan ulkopuolisilla markkinoilla. Jos myyntitavoitteita todella leikataan näin rajusti, kertoo se siitä, että edes nopeasti kasvaneet brändit eivät ole suojassa muistipulan vaikutuksilta.
Lähde: Huaweicentral.com

