
Huawein logo
Huawei aikoo tuoda markkinoille uuden verensokerin mittaamiseen tarkoitetun laitteen. Tulevasta tuotteesta kertoi Huawei Consumer Business Groupin toimitusjohtaja He Gang Pekingin yliopistossa järjestetyn rekrytointitilaisuuden yhteydessä.
He Gangilta kysyttiin tilaisuudessa, kuinka pitkään Huawei antaa työntekijöille aikaa täysin uusien, niin sanottujen ”0-1”-projektien kehittämiseen. Vastauksessaan hän kertoi Huawein painottavan pitkän aikavälin arvoa ja tuloksia sen sijaan, että jokaisen projektin pitäisi tuottaa valmis tuote jo vuoden sisällä.
Esimerkiksi tästä hän nosti Huawein tulevan verensokerilaitteen.
He Gangin mukaan laitteen taustalla olevaa teknologiaa on tutkittu yhteensä neljän vuoden ajan. Vasta tämän jälkeen Huawei on saanut teknologian tasolle, jota yhtiö pitää riittävän hyvänä ja teolliseen tuotantoon soveltuvana.
Tarkempia yksityiskohtia laitteesta ei vielä kerrottu. Toistaiseksi ei siis tiedetä esimerkiksi sitä, onko kyseessä erillinen mittauslaite, älykello tai muu puettava laite. Myöskään julkaisupäivää ei vahvistettu, vaan He Gang totesi laitteen olevan tulossa ”tulevaisuudessa”.
Huawei on panostanut voimakkaasti terveysteknologioihin jo useiden vuosien ajan. Yhtiö toi esimerkiksi vuonna 2023 Watch 4 -älykelloihin korkean verensokerin riskin arviointiin tarkoitetun tutkimusominaisuuden. Kyseessä ei kuitenkaan ollut varsinainen verensokerimittaus, vaan käyttäjän keräämiin terveystietoihin perustuva riskinarviointi.
Tuleva laite vaikuttaakin olevan ainakin Huawein käyttämän sanamuodon perusteella tästä seuraava askel, mutta vielä ei ole selvää, millä tavalla verensokerin mittaaminen käytännössä toteutetaan. Huawei ei ole myöskään kertonut, edellyttääkö toiminto esimerkiksi perinteistä ihon läpäisevää sensoria vai perustuuko se johonkin muuhun mittaustekniikkaan.
Lähde: Ithome.com

