AndroidHuaweiYleinen

Huawei toimitti 63% enemmän puhelimia kuin vuosi sitten

Honor 7

Honor 7

Huawei on viime aikoina vahvistanut asemiaan Suomen markkinoilla, jota on vauhdittanut vielä uusi Honor 7 -puhelin. Huawei kertoo lehdistötiedotteessaan ylpeänä hurjista luvuista.

Huawei toimitti kolmannella kvartaalilla 63 prosenttia enemmän puhelimia kuin vuotta aikaisemmin. Yhteensä puhelimia meni kaupaksi 24,7 miljoonaa kappaletta. Samalla Huawei kertoo myös, että puhelimien toimitukset Euroopassa on miltei tuplaantuneet viime vuoteen verrattuna. Yhtiö toimitti Euroopassa 98 prosenttia enemmän puhelimia kuin viime vuonna. Huawein kotimarkkinoilla puhelimia kerrotaan menneen kaupaksi 81 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Huawei kertoo myös, että Eurooppa ja Kiina ei ole ainuita alueita, joissa puhelimien toimitukset ovat nousseet tuntuvasti, sillä yhtiön mukaan Lähi-idän sekä Afrikan muodostavalla yhteismarkkina-alueella Huawei-puhelinten toimitukset nousivat 70 prosenttia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

”Tämän vuosineljänneksen tulos on osoitus, että kasvustrategiamme on ollut menestys”, sanoo Richard Yu, Huawein kuluttajaliiketoimintayksikön johtaja. ”Olemme ylpeitä Kiinan ulkopuolella saavuttamastamme kasvusta sekä erityisesti mid-range- ja premium-mallien suosiosta. Olemme varmoja, että tällä vauhdilla pääsemme 100 miljoonan kappaletavoitteeseemme älypuhelimiemme toimituksissa vuoden loppuun mennessä.”

Tiedotteessa Huawei myös valoittaa muutamien lippulaivapuhelimien myyntilukuja. Mate 7:ää on myyty maailmanlaajuisesti 6,5 miljoonaa kappaletta, P7:ää 7,5 miljoonaa kappaletta ja uudempaa P8:aa on myyty yhteensä 4 miljoonaa kappaletta. Huawei on onnistunut myymään myös kohtalaisen hyvin tuoretta Honor 7 -puhelinta, sillä sitä kerrotaan 100 ensimmäisen myyntipäivän aikana menneen kaupaksi 3 miljoonaa kappaletta.

”Globaalisti honor 7 -puhelinta on myyty ensimmäisen 100 päivän aikana jo yli 3 miljoonaa kappaletta. Myyntilukujemme valossa suomalaiset ovat ottaneet Huawein puhelimet omakseen, ja honor 7 -puhelimen myynti jatkuu edelleen vahvana”, toteaa Huawei Suomen kuluttajaliiketoiminnasta vastaava johtaja Mika Engblom.

Lähde: Huawein lehdistötiedote

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android