Galaxy S25 -mallisto saa pian uuden jäsenen, sillä pitkään huhuttu ja odotettu Galaxy S25 Edge tullaan vihdoin esittelemään virallisesti 13. toukokuuta klo 9.00 Korean aikaa (Suomessa klo 3.00 aamuyöllä).
Galaxy S25 Edgeä on jo ehditty kiusoitella useaan otteeseen, ja laitetta on päästy näkemään messuilla ja eri tapahtumissa. Tästä huolimatta täyttä julkaisua ei ole vielä nähty, huhuja ja vuotoja on kuitenkin riittänyt enemmän kuin tarpeeksi.
Samsungin mukaan kyseessä ei ole vain ohut puhelin. Yrityksen virallisen kutsun mukaan ”jokainen muoto, ääriviiva ja komponentti kuvastaa tarkkaa suunnittelutyötä”, jolla pyritään luomaan Galaxy S -sarjan arvolle sopiva premium-kokemus.
Kamerapuolella huhut pitivät nyt paikkansa, sillä laitteessa on 200 megapikselin pääkamera, joka jatkaa Galaxy-sarjan kamerakehitystä. Samsung kertoo sen tarjoavan ”ammattilaistason kuvausominaisuuksia, joiden avulla käyttäjä voi tallentaa maailman ympärillään intuitiivisesti – kiitos Galaxy AI:n tarjoaman älykkyyden.”
Galaxy S25 Edge tulee olemaan täynnä tuttuja, mutta paranneltuja tekoälyominaisuuksia, joita on jo nähty muissa S25-sarjan malleissa. Näihin kuuluvat muun muassa älykkäät kuvaustilat, reaaliaikainen sisällönoptimointi ja jopa AI-avusteinen luova editointi.
Samsungin virtuaalinen lanseeraustilaisuus järjestetään 13.5., ja se on seurattavissa verkossa maailmanlaajuisesti.
Lähde: Samsung