
Reseten logo
Tommi Parjanen on nimitetty Reseten uudeksi toimitusjohtajaksi 16. tammikuuta alkaen. Parjanen on toiminut Reseten operatiivisena johtajana ja johtoryhmän jäsenenä yhtiön perustamisesta, vuodesta 2020 lähtien. Samassa yhteydessä nykyinen toimitusjohtaja Risto Päivänsalo siirtyy yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi.
Parjasen mukaan siirtyminen toimitusjohtajan rooliin tuntuu luontevalta, sillä hän on ollut mukana Reseten toiminnassa alusta saakka ja tuntee yhtiön henkilöstön, asiakkaat ja yhteistyökumppanit jo entuudestaan. Hänen mukaansa alan ja yleisen taloustilanteen ollessa haastava korostuvat erityisesti tekemisen laatu ja toimintaympäristön ymmärtäminen.
Resete aikoo kehittää ja kasvattaa entisestään monipuolisia palveluitaan, joissa keskiössä ovat mobiililaitteiden huoltaminen, käyttöiän pidentäminen ja tehokas kierrätys.
”Resete on tärkeässä roolissa mobiililaitteiden huoltamisessa, käyttöiän pidentämisessä ja tehokkaassa kierrättämisessä – asioita, jotka ovat merkityksellisiä sekä yrityksille että koko yhteiskunnalle. Nopeus, laatu, joustavuus sekä osaava ja asiakaslähtöinen henkilöstö ovat vahvuuksiamme, joiden avulla menestymme jatkossakin”, Parjanen sanoo tiedotteessa.
Reseten kerrotaan kasvaneen vajaassa kuudessa vuodessa markkinajohtajaksi mobiililaitteiden valtuutetuissa huolloissa Suomessa. Yhtiön liikevaihto nousi päättyneellä tilikaudella yli 10 miljoonaan euroon ja kannattavuus pysyi hyvällä tasolla. Laitteiden elinkaarien pidentyessä Resete aikoo panostaa jatkossa huoltokyvykkyyden kehittämisen lisäksi entistä enemmän elinkaari- ja kiertotalouspalveluihin.
Yhtiön entinen toimitusjohtaja Risto Päivänsalo kertoo Reseten rakentamisen olleen antoisaa ja mielenkiintoista. Hänen mukaansa osaava ja sitoutunut henkilöstö on ollut keskeinen tekijä yhtiön menestyksessä, ja hän kiittää myös asiakkaita sekä päämiehiä luottamuksesta ja hyvästä yhteistyöstä. Päivänsalon mukaan muutosta helpottaa luottamus Parjasen laaja-alaiseen osaamiseen ja siihen, että yhtiön tulevaisuus on hänen johdossaan hyvissä käsissä.
Lähde: Reseten tiedote

