OnePlusYleinen

OnePlus aloitti yhteistyön JVG:n kanssa – kaksikko nähdään OnePlus 8 -sarjan mainoskasvoina

OnePlus x JVG

OnePlus on ilmoittanut OnePlus 8 -malliston älypuhelimien julkaisun yhteydessä, että yhtiö on aloittanut yhteistyön JVG:n kanssa. OnePlus on solminut vuoden 2020 loppuun asti ulottuvan yhteistyösopimuksen kotimaisen viihdetaivaan ykkösnimien, Jare Brandin ja Ville Gallen, eli myös JVG:nä tunnetun kaksikon kanssa.

JVG tullaan näkemään OnePlus 8- sarjan mainoskasvoina sekä myöhemmin vuoden kuluessa muissa yllätyksellisissä hetkissä OnePlussan kanssa. Sekä OnePlus että JVG ovat kertoneet odottavansa yhteistyötä innolla, sillä luvassa kerrotaan olevan mielenkiintoinen vuosi.

”Aloitettiin juuri pidempiaikainen yhteistyö OnePlussan kanssa ja ensivaikutelmat uusista 8-sarjan puhelimista ovat erinomaiset. Puhelin tuntuu ja näyttää hyvältä sekä tää 120Hz näyttö on next level. Siistiä saada kokonaan uus puhelin ja kattoa mihin tää uus teknologia taipuu kovassa käytössä”, kertovat JVG:n Jare Brand ja Ville Galle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

OnePlussan uudet 8-sarjan älypuhelimet tulevat Suomessa myyntiin ensi viikolla 21. huhtikuuta lukuisien jälleenmyyjien kautta. SuomiMobiilin ensituntumat uutuuspuhelimista voi käydä lukemassa tämän linkin takaa.

Lähde: OnePlus

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:OnePlus