OnePlusYleinen

OnePlus jättää asiakkaansa pulaan? Takuutuotteiden korvaukseksi tarjotaan lahjakortteja, joilla ei tee juuri mitään

OnePlus 15R

OnePlussan tilanne Euroopassa näyttää muuttuvan viikko viikolta erikoisemmaksi. Yhtiön on jo aiemmin nähty ohjaavan käyttäjiä ostamaan jatkossa Oppo-puhelimia, mutta nyt keskusteluun on noussut myös nykyisten asiakkaiden kohtelu.

Android Authorityn mukaan osa OnePlus-käyttäjistä väittää yhtiön tarjoavan takuukorvaukseksi uusia tuotteita korvaavien laitteiden sijaan 100 euron arvoisia lahjakortteja. Ongelma on siinä, että käyttäjien mukaan lahjakorteilla ei tee käytännössä mitään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tapaukset nousivat esille Redditissä, jossa kaksi OnePlus-käyttäjää kertoi kokemuksistaan takuuasioiden kanssa. Toisessa tapauksessa kyse oli OnePlus Buds 2 -kuulokkeista, jotka lakkasivat toimimasta takuuaikana. Toisessa tapauksessa käyttäjä yritti saada korvaavan 120 watin SuperVOOC-pikalaturin hajonneen tilalle.

Molemmissa tapauksissa OnePlussan väitetään tarjonneen käyttäjille 100 euron lahjakorttia tuotteen korvaamisen sijaan. Perusteluna olisi ollut se, että tuotteet ovat tulleet elinkaarensa päähän tai niitä ei ole enää saatavilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Paperilla 100 euron hyvitys saattaa kuulostaa kohtuulliselta, mutta käyttäjien mukaan todellisuus on toinen. OnePlussan verkkokaupassa suuri osa tuotteista on loppunut varastosta, ja ne tuotteet, joita vielä on saatavilla, ovat usein jo valmiiksi alennuksessa. Lahjakorttia ei väitetysti voi yhdistää muihin tarjouksiin, minkä vuoksi sen käyttäminen on monessa tilanteessa mahdotonta.

Lisäksi lahjakortit toimivat tiettävästi vain OnePlussan omassa verkkokaupassa. Niitä ei voi käyttää kivijalkaliikkeissä, myöhempiin huoltoihin tai muihin takuuasioihin. Käyttäjien mukaan lahjakortilla on myös vain kuukauden voimassaoloaika, mikä tekee siitä entistä hyödyttömämmän tilanteessa, jossa ostettavaa ei yksinkertaisesti ole.

Yksi käyttäjistä kertoo aikovansa tehdä asiasta virallisen valituksen Euroopan kuluttajakeskukselle. Hänen mukaansa kyse on harhaanjohtavasta toiminnasta sekä takuuvastuun laiminlyönnistä. Toinen käyttäjä puolestaan kertoo kieltäytyneensä lahjakortista kokonaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tilanne on mielenkiintoinen erityisesti siksi, että OnePlussan toiminta Euroopassa on muutenkin muuttunut epäselväksi. Yhtiön varastot ovat vähentyneet useilla markkinoilla, ja viime aikoina OnePlussan on nähty keskittävän panostuksiaan erityisesti Kiinaan ja Intiaan. Samalla Euroopassa yhtiön tulevaisuudesta on liikkunut paljon epävarmuutta.

Suomessa OnePlussan tilanne on ollut jo pitkään erikoinen. Brändi oli vuosien ajan yksi näkyvimmistä Android-valmistajista ja onnistui rakentamaan vahvan käyttäjäkunnan. Nyt OnePlus on kuitenkin käytännössä väistynyt taka-alalle, ja tyhjiötä on pyrkinyt täyttämään erityisesti Realme.

OnePlussan kohdalla kyse ei siis näytä enää olevan vain uusien puhelimien saatavuudesta, vaan myös siitä, miten yhtiö hoitaa nykyisten asiakkaidensa tilanteen. Jos käyttäjien kertomukset pitävät paikkansa, 100 euron lahjakortti ei ole kovinkaan lohdullinen ratkaisu silloin, kun takuussa oleva tuote hajoaa eikä verkkokaupasta löydy mitään järkevää ostettavaa.

Lähde: Android Authority

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

2 Kommenttia

  1. Tuskin tarvii suomessa huolestua, ainakin kun ostin realme puhelimen sen ensimmäisessä suomenvalloitusyrityksessä ja kun se piti viedä huoltoon n.2,5 vuotiaana (operaattorin 3v takuu oli) ei realmetä huollettu suomessa sillähetkellä ollenkaan joten tilalle tarjottiin uusi vastaava puhelin, jonka sai itse valita samasta hintaluokasta mitä edellinen oli uutena maksanut.

  2. Ostin OnePlus 13 muutama vuosi sitten. Nyt kun OnePlus poistui Suomen markkinoilta palaan Samsung käyttäjäksi

Kommentoi

Lisää aiheesta:OnePlus