AndroidHuaweiYleinenZTE

Puhelinmarkkinat suuren murroksen edessä

Huawei löytyy Yhdysvaltojen mustalta listalta.

Puhelinmarkkinat ovat puhuttaneet suuresti viimeisien viikkojen ja kuukausien aikana, koska Yhdysvallat on pyrkinyt tekemään suuria muutoksia kontrolloimalla kiinalaisia valmistajia, joista pääosassa ovat ZTE ja Huawei. Viime vuonna markkinoiden kymmenen suurimman älypuhelinvalmistajan listalta seitsemän oli kiinalaisia ja kolmen kärkeä pitivät korealainen Samsung, yhdysvaltalainen Apple sekä kiinalainen Huawei. Huawein välimatka Appleen ei ole enää kovin pitkä ja viime vuoden lopussa Huawein oli tarkoitus hakea kasvua juurikin Applen kotimarkkinoilta. Yhdysvallat päättivät kylmäverisesti kuitenkin, että se ei käy turvallisuussyistä.

Huawei oli päässyt puhelimiensa myynnistä sopimukseen yhdysvaltalaisten operaattoreiden AT&T:n sekä Verizonin kanssa, joka oli elintärkeä siirto Yhdysvaltojen markkinoiden valloittamiseen. Yhdysvaltojen hallitus laittoi valloitukselle kuitenkin pisteen toteamalla, ettei Huawein puhelimet tai verkkotuotteet ole tervetulleita Applen kotimarkkinoille tietoturvariskin takia. Yhdysvaltojen painostuksen takia Huawein sopimukset suurien operaattoreiden kanssa meni viime hetkillä puihin ja samalla yhtiön suunnitelmat täysin uusiksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Viimeisin uutisointi koskee aikaisemmin mainitsemaani ZTE:tä, joka on myös Huawein tavoin Kiinalainen älypuhelinvalmistaja. Vuonna 2017 ZTE oli seitsemänneksi suurin peluri älypuhelinmarkkinoilla myydessään noin 55 miljoonaa puhelinta. Yhdysvaltojen kauppaministeriö on antanut ZTE:lle yhtiötä ravisuttavan rangaistuksen seitsemäksi vuodeksi. Yhdysvallat on kieltänyt amerikkalaisten yrityksien kaikkien teknologioiden viennin ZTE:lle, joka koskee muun muassa Qualcommin valmistamia järjestelmäpiirejä. Lisäksi rangaistus tulee todennäköisesti koskemaan myös Googlen Android-käyttöjärjestelmää, jota ZTE ei saisi siis käyttää seuraavaan seitsemään vuoteen.

Case ZTE ja Huawei – miten tähän päädyttiin? Jo vuonna 2012 Yhdysvallat suoritti 11 kuukauden tutkinnan näiden kahden Kiinalaisen yrityksen osalta, jotka molemmat toimivat niin verkko- kuin puhelinbisneksessä. Yhdysvallat syyttivät molempien yhtiöiden syyllistyneen lahjontaan, korruptioon sekä tekijänoikeusrikkomuksiin. Tämän lisäksi ZTE:tä syytettiin toimittaneen Ciscon verkkolaitteita Iraniin kielloista huolimatta.

Yhdysvaltojen mukaan ZTE ei ole rankaissut henkilöitä, jotka ovat myyneet laittomasti yhdysvaltalaista teknologiaa Iraniin ja Pohjois-Koreaan. ZTE sai viime vuonna 890 miljoonan dollarin sakot myytyään yhdysvaltalaisia tuotteita Iraniin. Yhdysvaltojen teollisuus- ja turvallisuusvirasto antoi 16. huhtikuuta 2018 kieltomääräyksen, jonka mukaan yhdysvaltalaista teknologiaa ei saa myydä ZTE:lle. ZTE:n tällä viikolla julkaiseman tiedotteen mukaan ei ole hyväksyttävää, että teollisuus- ja turvallisuusvirasto antoi ankaran rangaistuksen, vaikka yhtiö on investoinut valtavia resursseja viennin noudattamiseen vuodesta 2016 lähtien. Lisäksi ZTE kertoo ryhtyneensä toimenpiteisiin sellaisia työntekijöitä vastaan, jotka ovat vastuussa tästä.

Entä jos Kiina antaa samalla mitalla takaisin?

Kiinan hallitus on jo kertonut kiinnittävänsä erityistä huomioita tilanteen kehittymiseen ja on valmis ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin kiinalaisten yrityksien laillisten oikeuksien ja etujen turvaamiseksi. Voisiko Kiina tehdä Yhdysvallat ja kieltää muun muassa Applen tuotteiden myynnin Kiinassa? Tämä on yksi vaihtoehto, josta voidaan spekuloida.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Apple kertoi tänä vuonna, että vuoden 2017 viimeinen neljännes oli kaikista ennätyksellisin manner-Kiinassa, muun muassa iPhone- ja iPad -tuotteiden myynnin kasvaessa. Kiinan markkinat ovat Applelle valtavat, sillä viime vuonna 19 prosenttia koko yhtiön liikevaihdosta tuli sieltä. Tilastojen mukaan Apple myi yhteensä 51 miljoonaa iPhonea Kiinassa ja sai 11 prosentin osuuden Kiinan markkinoista, jonka kärjessä on Huawei 19 prosentilla.

Jos Kiinan hallitus lähtee vastatoimiin Yhdysvaltojen viime aikaisten toimien johdosta ja kieltää Applen tuotteiden myynnin Kiinassa kansalaisten turvallisuusuhan takia, niin Apple olisi suuressa pulassa. Jos Kiinan markkinat viedään Applen jalkojen alta ZTE:n Yhdysvaltojen markkinoiden tapaan, niin Apple menettäisi 19 prosenttia liikevaihdostaan. Varovaisien arvioiden mukaan tämä sulattaisi suuresti Applen markkina-arvoa ja yhtiö joutuisi luopumaan 10-20 prosentista työntekijöistään, joka olisi noin 27 000 työntekijää, kertoo muun muassa Forbes.

Forbes on lisäksi arvioinut Huaweista tulevan maailman suurin älypuhelinvalmistaja, jos Apple joutuu jättämään Kiinan markkinat, sillä Huawei pystyy vastaamaan huippupuhelimillaan Applen jättämään markkinarakoon, joka on arvoltaan 46 miljardia dollaria. Jos Kiinan ja Yhdysvaltojen tilanne kärjistyy, niin on arvioitu, että Kiinan ei olisi kovin vaikeata kieltää Applen tuotteiden myyntiä, koska sillä ei olisi kovin suurta vaikutusta Kiinaan. Huawein ja ZTE:n lisäksi Yhdysvalloissa ei ole muita kiinalaisia suuryrityksiä. Lisäksi neljä vuotta sitten Kiina laittoi Applen tuotteet kokonaan boikottiin valtion virastoissa, eikä laajempi boikotointi olisi suuri yllätys.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Puhelinmarkkinat tulevat muuttumaan

On jo nyt selvää, että puhelinmarkkinat eivät tule pysymään entisellään ja Yhdysvallat on ravisuttanut sitä jo huomattavasti. ZTE on yksi suurimmista verkko- ja puhelinvalmistajista, joka on joutunut Yhdysvaltojen mustalle listalle. Nykyinen kielto yhdysvaltalaisten teknologioiden myynnistä ZTE:lle voi koitua pitkälti yhtiön kohtaloksi, sillä 25-30 prosenttia yhtiön tuotteissa käytettävistä komponenteista on yhdysvaltalaisten yrityksien toimittamia. Tämän odotetaan vaikuttuvan suuresti ZTE:n verkkolaitteiden toimitukseen sekä myös merkittävästi puhelimiin. ZTE:n kohtalo näyttää tällä hetkellä todella surulliselta, joka voi johtaa puhelinmarkkinan murrokseen.

Jos ZTE ei pysty nousemaan nykyisestä kuopastaan, niin yhtiö todennäköisesti tippuu kymmenen suurimman älypuhelinvalmistajan listalta nopeasti. Huawein asemaan nykyiset Yhdysvaltojen päätökset eivät tule suuresti vaikuttamaan, vaan Huawei ei todennäköisesti pysty aggressiivisesti laajentumaan Applen kotikentällä.

Suurempi muutos puhelinmarkkinoilla tapahtuu, jos Kiina päättää pistää yhdysvaltalaisen Applen kokonaan kielletyksi. Apple on merkittävä peluri puhelinmarkkinoilla ja 19 prosenttia yhtiön liikevaihdosta tulee Kiinasta. Oman näkemykseni mukaan tämä tulisi ravisuttamaan huomattavasti puhelinmarkkinaa, sillä todennäköisesti kiinalaiset valmistajat tulivat ottamaan Applen paikan markkinoilla.

Miten käy muiden Kiinalaisten valmistajien, jotka haluavat rahakkaille Yhdysvaltojen markkinoille? Xiaomi on ilmoittanut halukkuudestaan laajentaa toimintaansa Yhdysvaltoihin, mutta nykyiset muutokset Yhdysvaltojen markkinoilla eivät lupaa hyvää tälle yritykselle.

Päätökset tekevät hallaa lukuisille yrityksille

Yhdysvaltojen kiellot ja rajut syytökset ZTE:tä ja Huaweita kohtaan tekevät laajasti hallaa lukuisille yrityksille. ZTE toi tällä viikolla esille, että nykyisillä kielloilla ei ole ainoastaan vakavaa vaikutusta ZTE:n selviytymiselle ja kehittymiselle, vaan se aiheuttaa myös vahinkoa kaikille ZTE:n kumppaneille, joita on paljon myös Yhdysvalloissa.

Mutta voiko puhelinmarkkinoiden nykyisessä murroksessa olla myös voittajia? Kyllä, jos muun muassa ZTE joutuu valitsemaan vaihtoehtoisen käyttöjärjestelmän Androidin sijaan. Tässä suurimpina vaihtoehtoina voisi olla Samsungin marginaaliratkaisu Tizen tai miksipä ei myös suomalaisen Jollan Sailfish OS.

Tällä viikolla myös Inderesin analyytikko Mikael Rautanen arvioi Nokian ja Ericssonin hyötyvän Yhdysvaltojen pakotteista ZTE:tä vastaan. Rautasen mukaan Nokia ja Ericsson toimivat kauppasodan suhteen poliittisesti neutraalilla maaperällä, mikä voi hyödyttää niitä.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

1 Kommentti

  1. Ei kai mikään voisi varsinaisesti ZTE:tä estää käyttämästä Androidia USA:n ulkopuolella, sillä onhan Android open source? Googlen palveluillekaan kun ei kuitenkaan ole Kiinan omilla markkinoilla paikkaa.

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android