AppleYleinen

Raportti: Apple kehittää aiempaa helpommin irroitettavaa akkua

Applen kerrotaan kehittävän nykyistä helpommin irroitettavaa akkua kertoo julkaisu The Information. Helpommin ja käyttäjän irroitettavissa oleva akku tulisi olla Euroopan unionin säädösten mukaan puhelimissa vuodesta 2027 eteenpäin. 

Apple tutkii sivuston mukaan ”sähköisesti indusoidun liiman irrotusteknologian” käyttämistä akkujen vaihtamisessa. Prosessin myötä akkujen peittämiseen käytettäisiin folion sijaan metallia. Teknologialla korvattaisiin nykyinen liimanauhamekanismi. Uusi ratkaisu mahdollistaisi akun irrottamisen rungosta antamalla akulle pienen sähköiskun.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Sivuston tietojen mukaan Apple voisi onnistuessaan käyttää uutta tekniikkaa yhdessä tämän vuoden iPhone 16 -puhelimista. Laajemmin tekniikka tulisi käyttöön ensi vuoden iPhone 17 -sarjalaisiin. 

Aiemmissa raporteissa muun muassa luotettavana Apple-tietäjänä tunnettu Ming Chi Kuo on kertonut, että iPhone 16 Pron akussa olisi ensi kertaa metallikotelo, joka olisi “edellytys”, jotta Applen uusi kiinnitysteknologia toimisi ongelmitta. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Applen kerrotaan helpommasta irroitusmekaniikasta huolimatta suosittelevan vaihdatuttamaan akut jatkossakin ammattilaisten kautta.  

Lähde: The Information 

Kommentoi

Lisää aiheesta:Apple