
Realme C100 5G
Realme on tuonut Suomen markkinoille myös uuden Realme C100 5G -älypuhelimen, joka sijoittuu edullisempaan hintaluokkaan. Erityisesti laitteessa korostuvat suuri akku, 144 hertsin näyttö sekä tavallista kestävämpi rakenne.
Realme C100 5G:n suurin valttikortti on sen massiivinen 6600 milliampeeritunnin akku, jonka luvataan tarjoavan erittäin pitkän käyttöajan. Realmen mukaan akku riittää esimerkiksi jopa 135 tunnin musiikinkuunteluun, yli 18 tunnin verkkovideoiden katseluun tai yli 17 tunnin navigointiin. Valmistaja kertoo puhelimen jättävän tyypillisesti päivän päätteeksi vielä noin puolet akkua jäljelle normaalissa käytössä.
Mukana on myös 45 watin pikalataus. Realmen mukaan viiden minuutin latauksella voi saavuttaa esimerkiksi jopa 12 tunnin musiikintoiston tai puolentoista tunnin navigointikäytön. Puhelin tukee lisäksi bypass charging -tekniikkaa, jossa virta syötetään suoraan emolevylle esimerkiksi pelaamisen aikana lämpöjen hillitsemiseksi.
- Realme C100 5G
- Realme C100 5G
Akku toimii myös virtapankkina, sillä Realme C100 5G tukee jopa 6,5 watin käänteistä latausta USB-C-liitännän kautta. Valmistajan mukaan puhelimella voi ladata esimerkiksi kuulokkeita, älykelloa tai toista puhelinta hätätilanteessa.
Muotoilussa Realme hyödyntää “Blooming Design” -ilmettä, jonka tarkoituksena on tuoda luonnosta inspiraationsa saava kiiltävä ja valoa heijastava takapinta. Puhelin on saatavilla tummanvihreänä Sprouting Green -versiona sekä vaaleanviolettina Blooming Purple -versiona.
Rakenteessa on pyöristetyt reunat, metallia muistuttava kehys sekä kaarevat muodot paremman käyttötuntuman saavuttamiseksi. Puhelimen paksuus on 8,45 millimetriä ja paino noin 212 grammaa. Realme C100 5G hyödyntää ArmorShell-rakennetta, jonka kerrotaan tarjoavan sotilastason iskunkestävyyttä. Lisäksi mukana on IP64-luokitus pölyn- ja vedenkestävyydelle.
- Realme C100 5G
- Realme C100 5G
Näyttö on kooltaan 6,8 tuumaa ja perustuu LCD-paneeliin. Tarkkuus on HD+-tasoa eli 1570 x 720 pikseliä, mutta virkistystaajuus yltää parhaimmillaan 144 hertsiin. Kirkkaus yltää HBM-tilassa jopa 900 nitiin. Realme korostaa erityisesti sulavaa käyttökokemusta, sillä mukana ovat myös 180 hertsin kosketusnäytteenottotaajuus sekä DC-himmennys ja Bedtime Mode -tila sinivalon vähentämiseen.
Suorituskyvystä vastaa MediaTekin Dimensity 6300 -järjestelmäpiiri, joka valmistetaan 6 nanometrin prosessilla. Piirissä on kahdeksanytiminen suoritin sekä Mali-G57 MC2 -grafiikkasuoritin. RAM-muistia on tarjolla neljä gigatavua ja tallennustilaa joko 128 tai 256 gigatavua. Tallennustilaa voi laajentaa microSD-muistikortilla.
Kamerapuolella realme C100 5G luottaa 50 megapikselin pääkameraan f/1.8-aukolla. Kameran kerrotaan soveltuvan erityisesti muotokuviin ja katukuviin luonnollisten ihonsävyjen sekä yksityiskohtaisen jäljen ansiosta. Etukamerana toimii 5 megapikselin kamera. Videokuvaus onnistuu parhaimmillaan 1080p-tarkkuudella 30 ruudun sekuntinopeudella.

Yhteyksien osalta mukana ovat 5G, Wi-Fi 5, Bluetooth 5.3, NFC sekä 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä, joka on nykyisin harvinaisuus monissa puhelimissa. Käyttöjärjestelmänä toimii Android 16:een perustuva Realme UI 7.0, joka tuo mukanaan muun muassa Google Geminin sekä erilaisia tekoälyominaisuuksia, kuten AI Smart Loop- ja AI Image Matting -toiminnot.
Realme C100 5G tulee Suomessa saataville 18. toukokuuta alkaen. Puhelin saapuu myyntiin Elisan, DNAn, Powerin, Verkkokauppa.comin sekä Veikon Koneen valikoimiin ja myöhemmin myös Telialle.
4 + 128 gigatavun muistiversion suositushinta on 269 euroa ja värivaihtoehtoina ovat tummanvihreä sekä vaaleanvioletti. 4 + 256 gigatavun version suositushinta on puolestaan 299 euroa ja se tulee saataville tummanvihreänä.
Lähde: Realme





